Villers-Bocagen taistelu
| Villers-Bocagen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toista maailmansotaa | |||||||
 Tuhoutunut brittiläinen Cromwell-vaunu Villers-Bocagen pääkadulla.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
Villers-Bocagen taistelu oli Normandian maihinnousun jälkimainingeissa käyty taistelu brittijoukkojen ja saksalaisten välillä Villers-Bocagen kylässä Normandiassa 13. kesäkuuta 1944. Brittien 7. panssaridivisioonan etujoukot olivat edenneet kylään saksalaisten rintamassa olleen aukon kautta. Kylän lähellä heidät väijytti SS-joukkojen 501. raskas panssarivaunupataljoona Tiger-vaunuineen. Seurasi vielä saksalaisen 2. panssaridivisioonan etujoukkojen hyökkäys, jonka aluksi torjuttuaan britit joutuivat vetäytymään.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Caenin taistelu Normandiassa oli jämähtänyt veriseen pattitilanteeseen. Brittijoukkoja komentanut Bernard Montgomery alkoi valmistella koukkausta Caenin kaupungin eri puolille. Tätä tarkoitusta varten hän varasi kaksi erityisen hyvänä pitämäänsä yksikköä, 51. Ylämaan divisioonan ja 7. panssaridivisioonan. 51. divisioona koukkaisi Caeniin vasemmalta Ornesjoen itäpuolella, kun taas 7. panssaridivisioona sai tehtäväkseen koukata oikealta Tilly-sur-Sellesin lähellä amerikkalaisen 1. divisioonan joukkojen sivustalla. Operaation pääsuunnittelija oli brittien toisen armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Miles Dempsey.[1]
Dempsey antoi 7. panssaridivisioonan komentajalle kenraalimajuri George Erskinelle käskyn työntyä Villers-Bocageen 12. kesäkuuta. Erskine luotti divisioonansa kykyyn iskeä eteenpäin, eikä kuvitellut minkään voivan estää etenemistään. Pohjois-Afrikassa taistelleet brittien panssarijoukot eivät kuitenkaan olleet vielä tottuneet paikalliseen bocage-maastoon, jota leimaisivat korkeat pensasaidat ja ympäröivästä maastosta painuneet kujat avoimen aavikon sijaan.[1]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erskine oli alun perin saanut käskyn asettaa kärkeensä panssaroitu tiedusteluyksikkö 11. husaarirykmentti. Erskine asetti sen kuitenkin tämän sijaan sivustojen vartiointiin. Ilman tiedusteluyksikköä kärjessä rynnisti 22. panssariprikaati komentajanaan prikaatinkenraali William Hinde. Kohde oli Villers-Bocagen kylä Seulen laaksolla noin puolentoista kilometrin päässä Odonjoesta. Paikalla oli huomattava strateginen merkitys. Se sijaitsi noin 15-kilometriä Mont Pinçonista etelään ja 13 kilometriä Caenista itään.[1]
Hinden kärkiyksikkö 4. County of London Yeomanry saapui Caumontin tielle kahdeksan kilometrin päässä Villers-Bocagesta illalla 12. kesäkuuta. Ne asettuivat yöksi ympyräpuolustukseen kanssaan 1. kivääriprikaatin 1. pataljoona. Aamulla 13. kesäkuuta joukot jatkoivat kohti Villers-Bocagen kylää saapuen aamulla kello kahdeksalta. Kylässä britit saivat paikallisilta asukkailta riemastuneen vastaanoton. Väkijoukko tarjosi brittien Cromwell-vaunujen miehistöille siideriä ja voita. Valtaus oli ollut jopa liian helppo. Ennen kylään saapumista ainut havainto vihollisesta oli ollut panssariauto, joka oli kadonnut ennen, kuin Cromwell-vaunut saattoivat sitä tulittaa. Hinden tuli kylää turvallisesti hallitakseen vallata vielä sen jälkeen kohde nimeltä Kukkula 213 hieman kylästä koilliseen. 4. County of London Yeomanryn päällikkö varakreivi Cranley halusi toteuttaa perusteellisen tiedustelun kevyillä Stuart-vaunuilla, koska lähialueella oli nyt nähty myös muita saksalaisia panssariautoja. Hinden mielestä tämä olisi kuitenkin ollut tarpeetonta viivyttelyä. Edellä kulki vain A-eskadroona samalla, kun Cranley lähti panssariautolla kohti Kukkula 213:ta jättäen suurimman osan vaunuistaan kylään.[1]
Brittien Cromwellit etenivät pitkin metsäistä tietä, jolla heidän tietämättään oli väijyksissä viisi SS-joukkojen 501. raskaan panssarivaunupataljoonan Tiger-vaunua komennossaan Obersturmführer Michael Wittmann, jo tuolloin tunnettu panssariässä. Wittmannin panssarit olivat osa täydennyksiä, joita saksalaiset olivat lähettäneet tukkimaan aukkoa rintamassaan. Heitä seurasivat 2. panssaridivisioonan kärkiryhmät. Saksalaisen panssaridivisioonan saapumisesta saivat tietää brittien selustaa vartioivat husaarit. Eräs kersantti ja sotamies olivat miltei jääneet saksalaisten vangiksi tarkka-ampujaa jäljittäessään, mutta heidän oli onnistunut vuorostaan ottaa vangiksi vartijansa. Vartijan sotilaspassi osoitti hänen kuuluvan 304. panssarijalkaväkirykmenttiin. Erskin oli tietänyt divisioonan lähestymisestä Ultra-tiedustelun kautta, mutta nyt saatiin myös viite sen saapumisesta brittien eteläsivustalle.
Saksalaisten Wittmann havaitsi Cromwell-vaunujen pysähtyvän korkeapenkkaiselle tieosuudelle, jossa osa vaunujen miehistöistä nousi vaunuistaan. Odottamatta muita vaunujaan Wittmann ajoi ulos metsästä, käänsi tykkinsä tien suuntaisesti ja avasi tulen. Cromwellit tuhoutuivat yksi toisensa jälkeen. Tiger-vaunuun verrattuna ne oli heikosti aseistettu ja panssaroitu. A-eskadroonalle tuhoja aiheutettuaan Wittmann jatkoi alas kohti Villers-Bocagen kylää. Jyrättyään tieltä Bren-kuljetusvaunun Tiger rullasi pitkin kylän pääkatua tuhoten 4. County of London Yeomanryn esikunnan vaunut iskien edelleen B-eskadroonaan. Brittien vaunumiehistöt eivät usein vastanneet ollenkaan, koska niiden miehistöt olivat poistuneet vaunuistaan. Kun takaisin tulitettiin, eivät 75 mm tykit tehneet juurikaan vaikutusta edes täysosumilla. Kylään iskettyään Wittmann palasi kohti Kukkula 213:ta.[1]
Iltapäivällä 13. kesäkuuta Wittmann eteni jälleen Villers-Bocageen. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan myös 2. panssaridivisioonan kärkijoukkoja. Hyökkäys onnistuttiin torjumaan. Tällä kertaa britit olivat valmiita iskuun panssarintorjuntatykkeineen. Erskine teki kuitenkin päätöksen 22. panssariprikaati poisvetämisestä sen vahvistamisen sijaan. Hän uskoi 2. panssaridivisioonan uhkaavan omaa eteläsivustaansa. Joukkojen vetäytymistä suojattiin raskaalla tykistökeskityksellä ja Hinden johdolla 22. panssariprikaati otti puolustusasemat Kukkula 174:tä Tracy-Vicafen ja Amaye-sur-Sellersin väliltä. Saksalainen 2. panssaridivisioona ahdisteli brittejä kykynsä mukaan ja 14. kesäkuuta Erskine päätti, että brittiläisen 7. panssaridivisioonan olisi vetäydyttävä edelleen Caumontiin saakka. Vetäytymistä tuettiin nyt myös amerikkalaisella tykistöllä ja illalla RAF:n pommikoneet tuhosivat Villers-Bocagen kylän maan tasalle.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Villers-Bocage oli ollut brittiläinen fiasko. Caenin pattitilanteen murtamisessa oli epäonnistuttu. 7. panssaridivisioonan ja yleisemminkin brittien panssarijoukkojen taistelutahto kärsi huomattavan kolauksen. Dempsey oli Erskinen ja 7. panssaridivisioonan suorituksesta raivoissaan. 11. husaarirykmenttiä oli ennen taistelua kuvailtu brittien panssaroiduista tiedusteluyksiköistä kaikkein kuuluisammaksi. Toisaalta 22. panssariprikaatin sanottiin päässeen "liian helpolla" Italian taistelujen aikana.[1]
Saksalaisen väijytyksen onnistumiseen vaikutti etenkin tiedustelun puute, mutta levottomuutta herätti myös Cromwell-vaunujen täysi kyvyttömyys tuhota Tiger-vaunuja edes suorasuuntausetäisyydeltä. Vaunujen suorituskyvystä oli valitettu jo ennen Villers-Bocagen taistelua, mutta Montgomery oli hyssytellyt heikkouksia todeten, että ei halunnut panssarivoimissaan kehittyvän "Tiger- tai Panther-kompleksia".[1]
Villers-Bocage tuhoutui lähes täysin taistelua seuranneissa ilmapommituksissa. Monet sen asukkaista saivat joko surmansa, haavoittuivat tai jäivät kodittomaksi.[1]