Viljo Kainulainen
Viljo Martti Kainulainen (24. tammikuuta 1894 Iisalmen Runnin kylä[1] – 1. helmikuuta 1936 Leningrad[2]) oli suomalainen myös Neuvostoliitossa työskennellyt toimittaja.
Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 1915 Kainulainen lähti Helsinkiin opiskelemaan teologiaa, mutta siirtyi pian Venäjän jalkaväen upseerikouluun Pietariin. Lokakuun vallankumouksen aikoihin hän ilmeisesti karkasi Venäjän armeijasta ja matkusti Saksaan liittyäkseen jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon. Kainulaista ei kuitenkaan hyväksytty jääkäriksi, vaan ainoastaan työjoukkoihin. Toisen tiedon mukaan hän olisi Suomen sisällissodan alettua kieltäytynyt liittymästä valkoiseen armeijaan ja eronnut täydennysjoukosta.[3]
Kainulainen palasi Suomeen kesällä 1918. Hän lähti heimosotaretkelle Vienan Karjalaan, minkä jälkeen hänestä tuli vakaumuksellinen sosialisti.[3] Hyvänä urheilijana tunnettu[1] Kainulainen toimi vuosina 1919–1922 Työväen Urheilulehden vastaavana toimittajana ja sosialistisen työväenpuolueen Suomen Työläinen -lehden vastaavana toimittajana vuonna 1921. Vuonna 1922 hän sai syytteen kehotuksesta maanpetokseen[4] ja pakeni Neuvostoliittoon[3].
Kainulainen työskenteli Leningradissa Vapaus-lehden toimittajana. Vuonna 1924 hän siirtyi Neuvosto-Karjalaan, jossa hän toimi Punaisen Karjalan ja radiolähetyksien toimittajana sekä tasavallan kansankomissaarien neuvoston työntekijänä. Vuodesta 1930 lähtien Kainulainen työskenteli Kustannusliike Kirjan julkaisemien lehtien ja kirjojen toimittajana Leningradissa. Vuonna 1931 hänestä tuli urheilu- ja maanpuolustuslehti Spartakin vastaava toimittaja. Julkaisun siirryttyä Punavartio-nimisenä Petroskoihin Kainulainen jäi lehden edustajaksi Leningradiin.[2] Hän kuoli tuberkuloosiin[5].
Kainulainen kilpaili nuoruudessaan yleisurheilussa. Kalevan kisoissa 1916 hän sijoittui toiseksi sekä 110 metrin aitajuoksussa että pituushypyssä.[6] Aitajuoksussa hän juoksi loppukilpailussa tasapelin Erkki Kätön kanssa ja heidät määrättiin uusintaan seuraavana päivänä. Kainulainen ei kuitenkaan uusintaan osallistunut aikatauluongelmien vuoksi. Vuonna 1922 Kainulainen kilpaili ensimmäisenä suomalaisena yleisurheilijana Neuvostoliitossa. Hän osallistui maan mestaruuskilpailuihin ainakin neljässä lajissa saavuttaen sijat 4, 4, 5 ja 6.[7]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyryn pakinat: juhlajulkaisu 19-vuotisen toiminnan muistoksi. Helsinki, 1921.
- Rönnqvist, G. & Kainulainen, Viljo. Lyhyt voimistelu- ja urheiluopas. Leningrad: Kirja, 1929.
- Urheiluväen kirja. Leningrad: Kirja, 1933.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Väinö Koivula: Parhaimmat kymmenottelijamme. Työväen Urheilulehti, 10–11/1925, s. 186. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Viljo Kainulainen (muistokirjoitus). Punavartio, 3–4/1936, s. 26.
- ↑ a b c Jouko Juonala: Ryssänupseerista tuli väliinputoaja. Ilta-Sanomat, 29.3.2018, s. 45.
- ↑ Suomen Työläisen kanteet jatkuvat. Aamulehti, 13.1.1922, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Viljo Kainulainen (kuolinilmoitus). Punainen Karjala, 3.2.1936, s. 4.
- ↑ Viljo Kainulainen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- ↑ Martiskainen, Seppo: Yleisurheilu Suomen historiassa, s. 42–43, 119. Suomen Urheiluliitto, 2017. ISBN 978-951-98952-7-7.