Tuottava Idea -kilpailu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä kilpailu, jonka tavoitteena on edistää innovointia sekä nostaa esiin uusia liikeideoita ja korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailulla halutaan lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.

Tuottava Idea -kilpailu järjestetään valtakunnallisena kilpailuna, ja siinä palkitaan ideat yrityssarjasta sekä yhteiskuntasarjasta. Lisäksi palkitaan alueelliset voittajat.

Kilpailun tavoite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuottava Idea -kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha, ja sen tulee olla jo tuottavassa käytössä. Palkittavaksi voidaan ehdottaa myös henkilöitä, tiimejä tai organisaatioita, jotka ovat idean kehittäneet. Palkittava hanke voi olla kehitetty julkisella tai yksityisellä sektorilla. Arviointikriteereinä käytetään hankkeen uutuutta, hankkeen innovatiivisuutta, idean toteuttamista tuottavaan käyttöön, hankkeen tulevaisuuden kilpailukykyä ja menestysmahdollisuuksia. Erityisesti pk-yrityksiä halutaan kannustaa osallistumaan kilpailuun.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuottava Idea -kilpailu lähti liikkeelle Turun Nuorkauppakamari ry:stä vuonna 1977, jolloin se järjestettiin paikallisena kilpailuna. Seuraavana vuonna 1978 kilpailu järjestettiin valtakunnallisena pääyhteistyökumppaninaan Kauppalehti. Kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n merkittävimpiä yhteiskunnallisia hankkeita, jonka avulla halutaan osoittaa, että nuorkauppakamarit ympäri maan ovat mukana kantamassa vastuuta yhteiskunnasta edistämällä yritystoimintaa, jonka tarkoituksena on parantaa paikallista, alueellista ja kansallista kilpailukykyä.

Tuottava Idea -kilpailun käynnistyksessä oli mukana muun muassa turkulaisvaikuttaja Keijo Ketonen. Kilpailun historian ensimmäisen palkinnon sai turkulaisen Arisuo Oy:n (nykyisin Turvanasta Oy:n) Aris-holkkinasta vuonna 1977. Kun Kauppalehti tuli mukaan, kilpailu laajeni valtakunnalliseksi vuonna 1978.

Kilpailun suojelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Suojelija
2009 Piia-Noora Kauppi
2010 Jorma Eloranta
2011 Esko Aho
2012 Jyri Häkämies
2013 Harry "Hjallis" Harkimo

Kilpailun voittajat 1977-1982[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Alue Osallistuja Idea
1977 Varsinais-Suomi Arisuo Oy Aris-holkkinasta
1978 Satakunta Metallivalimo K. Lahtinen Erikoisuuni
1978 Pohjois-Suomi Datamic Oy ATK-pohjainen ohjausjärjestelmä
1978 Itä-Suomi Runnin Konepaja Oy Rehunkäsittelyjärjestelmä, maatalouskoneet
1978 Kaakkois-Suomi Computec Oy ATK-pohjainen valvontajärjestelmä
1978 Uusimaa HotSpot Oy Elementtisaunat
1978 Häme Konepaja E. Oksanen Teräslevyjen leikkauslaite
1978 Keski-Suomi ja Pirkanmaa S. Pinomäki Ky Harvesteri/atk-pohjainen apteerauslaite
1978 Varsinais-Suomi Sormat Oy Tuotteiden/sähkötarvikkeiden hyvin organisoitu markkinointi
1978 Pohjanmaa Suunnittelutoimisto Pauli Ojala Hydraulikäyttöinen lisälaite traktoreihin
1979 Satakunta Lapela Oy Laivojen kansilastin kiristyslaite
1979 Pohjois-Suomi Bet-Ken Oy Teollisuuskomponenttiventtiilijärjestelmä
1979 Itä-Suomi Oy Finn-Bio Ab Rakennuseriste jätepaperista
1979 Kaakkois-Suomi Säätöala Oy Elektroninen ilmanpuhdistin
1979 Uusimaa Raaseporin Tiili Oy Pellettibetonielementin kehittäminen
1979 Häme Antti Bergman Ky Teollinen väliseinäelementti
1979 Keski-Suomi ja Pirkanmaa Viljanmaan Konepaja Oy Nahkateollisuuden koneiden kehittäminen
1979 Varsinais-Suomi I-laite Oy Pientalojen lämmitysjärjestelmä
1979 Pohjanmaa Oy BSB-Mekan Ab Minkkien lannannostoon soveltuva kone
1980 Satakunta Karjakone Oy Laite, joka kehittää metaania lannasta
1980 Pohjois-Suomi Finncat Oy Kääntyvätelainen maastoajoneuvo
1980 Itä-Suomi Vesi-Eko Ky Vesienhoitojärjestelmä
1980 Kaakkois-Suomi Erkki Höijer Selluloosan valmistusmenetelmä teollisuudelle
1980 Uusimaa HomeCon Oy Profiloitu peltilevy
1980 Häme Ilmo Palva, Palvan tila Uusi rehunsäilöntä- ja karjanruokintamenetelmä
1980 Keski-Suomi ja Pirkanmaa PE-VA Rakenne Oy Liittolevy
1980 Varsinais-Suomi Auditek Oy Opetuselektroniikka, kielistudiot
1980 Pohjanmaa Oy Beamex Ab Teollisuusautomaation testaus ja automaatiojärjestelmien kehittäminen
1981 Satakunta Satahydro Oy Käsisammuttimien täyttöpumppu
1981 Pohjois-Suomi Lauri Kuokkanen Radiopuhelinten suodattimet
1981 Itä-Suomi Genelec Oy Kaiutinvahvistin
1981 Kaakkois-Suomi Kymin Puusepät Oy Ulko-ovi
1981 Uusimaa Saalasti Oy "BarkMaster"-kuoripuristin
1981 Häme Mediman Ky Kertakäyttöiset muoviset terveydenhoitosalan tuotteet
1981 Keski-Suomi ja Pirkanmaa T:mi Jorma Nokkala Nokka-kuormain
1981 Varsinais-Suomi Wallas Developments Oy "Safeflame"-veneliesi
1981 Pohjanmaa Suomen Lasinjalostus Oy Selektiivilasi
1982 Satakunta Kankaanpään Turvekaasu Oy Turvekaasulämpökeskus
1982 Pohjois-Suomi Tapio Sointu Lappi a´la carte-idea
1982 Itä-Suomi Kupinniemen Konepaja Ky Näytteenottokaira ja iskuporakone
1982 Kaakkois-Suomi Cranstron-yhtiöt Eagle-Strap kertakäyttöiset nostosilmukat
1982 Uusimaa PS International Oy Infrapunaluktisin
1982 Häme FinnReg Oy Vesiemulsiojärjestelmä
1982 Keski-Suomi ja Pirkanmaa G. A. Serlachius Metsänistutuskone
1982 Varsinais-Suomi Finncorros Oy Putkimatic-järjestelmä
1982 Pohjanmaa Ky Gejser Kb Omakotitalon öljylämpökeskus, kondenssikattila

Kilpailun voittajat 1983-1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kilpailusarja Osallistuja Idea
1983 Julkinen sektori-sarja Oulu Oulun Teknologiakylä
1984-1985 Vievä Idea-sarja Noptel Oy Ampumaharjoitusjärjestelmä
1984-1985 Julkinen sektori-sarja Pohjan Ruukkiteollisuus Kiinteistö Oy Pohjankuru
1986 Vievä Idea-sarja Pertti Törmälä Biofix-luunmurtumien hoitoväline
1987 Vievä Idea-sarja Autorobot Finland Oy Uudenlainen korinoikaisujärjestelmä
1987 Julkinen sektori-sarja Ähtärinreitin Loma Oy Mini-Suomi
1988 Vievä Idea-sarja Terästuote Oy Jousihammasterä
1988 Yhteiskuntasarja Oulun yliopisto Enterprise Forum - yritystoiminnan kehittämisseminaari
1989 Vientisarja KWH-Pipe / Muototekno Thermotite
1989 Yhteiskuntasarja Hannu I. Miettinen Tiedekeskus Heureka

Kilpailun voittajat 1990-2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrityssarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Yritys Idea
1990 Acomarin Oy Ultrasaff-suodatinmenetelmä
1991 Suomen Uusioväri Oy Uusiomustan tuotanto
1992 Sostel Oy (Oy Esmi Ab) Dialink 2000-monitoimihälytin
1993 Idesco Oy Automaattinen tunnistusjärjestelmä
1994 Devipack Oy Pehmotäyte Snapsi
1995 Raisio Chemicals Oy Paperi- ja kartonkikoneen märkäosan informaatiojärjestelmä WIC 100
1996 Nerox Filter Oy/Aalto Filtration Oy Nerox-juomaveden suodatin
1997 Softonex Oy SoftEx-sammutusjärjestelmä
1998 Kuitumyynti Oy Riwe puukuituinen eristyslevy
1999 Kotini Europa Oy Legotalo
2000 Blancco Oy Kiintolevyn tyhjennysohjelma
2001 Erilab Oy Hanta-viruspikatesti
2002 Left Foot Company Oy Left Foot Company
2003 Oy Lifa Air Ltd. Sars-suodattava Nanoelectric UV-filter
2004 CRF Oy Trial Max sähköinen potilaspäiväkirja
2005 Navicore Ltd. Navicore Personal -navigaatiojärjestelmä
2006 Oy O3systems Ltd. DDS-kuivadesinfiointimenetelmä
2007 Easy Led Oy Led1, suoraan verkkojännitteeseen kytkettävät led-valaisimet
2008 UPM Corporate Venturing Oy Tarrajätteestä valmistettu puumuovikomposiitti
2009 Turku Energia Kakolan jätevedenpuhdistamon lämpöpumppulaitos
2010 Santen Oy Lempeä Taflotan silmälääke
2011 Numcore Oy Bed Level Watch
2012 HappyOrNot Oy HappyOrNot asiakastyytyväisyysmittaus
2013 Vivago Oy Vivago CARE 8001 -kello

Yhteiskuntasarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Osallistuja Idea
1990 Minicarries Ab, Oy Langh Ship Ab Projekt Småtonnage
1991 Ab Avfallssercive Stormossen Oy Biologinen jätteenkäsittely
1992 Tielaitos, Karstulan tiemestaripiiri Ympäristöystävällinen tien kunnossapitojärjestelmä
1993 Turun lyseon lukio Yritystalouden opettaminen lukiossa
1994 Otaniemen teknologiakylä Oy Spinno-projekti, ideasta yritykseksi
1995 Kajaanin kaupunki Hyvä Kajaani
1996 Lahden kaupunki, Kärpäsen yläaste Messukärpänen-kummiluokkatoiminta
1997 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tiimiakatemia
1998 Pirkanmaan TE-keskus Tammermet-projekti
1999 Muuramen lukio Yrittäjyyskasvatus Muuramen lukiossa
2000 Kupittaan lukio, informaatiotekniikan ja median linja Lukiolinjan yhteistyö yliopiston ja media-alan yritysten kanssa
2001 ei palkittu voittajaa ei palkittu voittajaa
2002 Lammin lukio Nuoret tulkaa takaisin
2003 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Etelä-Pohjanmaan malli yritysten omistajanvaihdokseen
2004 ICT Turku Oy, MP MasterPlanet Oy, Turun yliopisto SparkNet, langaton lähiverkkoratkaisu
2005 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Virtuaaliteknologian hyödyntäminen yrityksissä
2006 Ilmatieteen laitos, Vaisala Oyj Helsinki Testbeds - täsmäsääpalvelujen kehitys- ja kokeilualusta
2007 Savonia-ammattikorkeakoulu Yritys Plus-hanke
2008 ei palkittu voittajaa ei palkittu voittajaa
2009 Varsinais-Suomen Yrittäjät Yrittäjän tukiverkko-verkkopalvelu
2010 Nokia Oyj ja Technopolis Oyj Innovation Mill
2011 Kunniamaininta Perustayritys fi Oy perustayritys.fi-verkkopalvelu
2012 Yhteiskuntasarja yhdistettiin yrityssarjaan

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]