Tostig Godwininpoika

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tostig Godwininpoika
Northumbrian jaarli
1055–1065
Edeltäjä Siward
Seuraaja Morkere
Tiedot
Kuollut 25. syyskuuta 1066
Stamford Bridge
Puoliso Judith

Tostig Godwininpoika (k. 25. syyskuuta 1066) oli englantilainen Northumbrian jaarli ja anglosaksien viimeisen kruunatun kuninkaan Harald Godwininpojan veli. Erottamisensa jälkeen Tostigista tuli veljensä Haraldin verivihollinen, ja hän yllytti Norjan kuninkaan Harald Ankaran tavoittelemaan Englannin kruunua ja hyökkäämään maahan.

Tostig ja Harald Ankara kuolivat Stamfordin sillan taistelussa kuningas Haraldin johtamia englantilaisia vastaan 25. syyskuuta, kolme päivää ennen Vilhelm Valloittajan joukkojen maihinnousua ja tasan kolme kuukautta ennen kuin Vilhelm Valloittaja kruunattiin Englannin kuninkaaksi.

Tostigin perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaavio Tostigin sukulaisuussuhteista.

Tostig syntyi noin vuonna 1029.[1] Hänen vanhempansa olivat Wessexin jaarli Godwin (k. 1053) ja Gytha. Hänen kaksi vanhempaa veljeään olivat Hertfordshiren jaarli Svein Godwininpoika[2] (k. 1051) ja Harald Godwininpoika,[3] isänsä kuoltua Wessexin jaarli ja vuodesta 1066 Englannin kuningas.[4] Perheeseen kuului ainakin kolme nuorempaa veljeä, Gyrth (k. 1066 Hastingsin taistelussa), Leofwine (k. 1066 Hastingsin taistelussa[5]) ja Wulfnoth (k. vuoden 1087 jälkeen[6]), sekä kaksi sisarta, Edith (k. 18. joulukuuta 1075[7]) ja Gunnhild.[8] Ensimmäisen kerran hänet mainitaan 1049, jolloin hän komensi Sandwichissa isänsä alaisuudessa yhtä laivaa,[9] toista komensi hänen veljensä Harald Godwininpoika.[10][11] Laivastokomennukseen liittyi tehtävä valvoa kuninkaan karkottaman Svein Godwininpojan liikkeitä.[12]

Aikanaan myös Gyrthistä[13][14] ja Leofwinestä[15][16] tuli jaarleja, ja parhaimmillaan klaanin hallitsemat alueet käsittivät ⅔ Englannin pinta-alasta.[17][18] Perheen vaikutusvaltaa lisäsi sisaren Edithin avioliitto kuningas Edvard Tunnustajan kanssa.[19]

Veljistä Svein oli perheen musta lammas. Hänet kuningas ajoi kahdesti maanpakoon, ensin nunnan viettelyn[20] vuoksi ja toisen kerran Sveinin murhattua serkkunsa Beorn-jaarlin.[21] Kummallakin kerralla Svein sai kuninkaalta luvan palata takaisin,[22] mutta jälkimmäisen anteeksiannon ehtona oli pyhiinvaellusmatka Jerusalemiin. Svein kuoli paluumatkalla sieltä Konstantinopolissa[23] syksyllä 1051.[24]

Tanskaa vuosina 1047–1074 hallinnut kuningas Sven Estridinpoika oli Tostig Godwininpojan serkku.[25]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Godwin-jaarlin opiskelusta ei ole mitään näyttöä, mutta hänellä oli suuret odotukset lastensa koulutuksen suhteen. Harald, Edith ja Tostig oppivat aikansa tärkeimpiä aineita historiaa, uskontoa, kieliä ja taiteita. Sivistyneen englantilaisen tuli olla kielitaitoinen, sillä kenenkään ei odotettu osaavan puhua englantia. Harald, Tostig ja Edith ymmärsivät ranskaa, mahdollisesti norjaa ja flaaminkieltä, ehkä myös latinaa. Sisaruksista Edith oli koulutetumpi kuin Harald ja kumpikin enemmän kuin Tostig.[26] Lisäksi on oletettavissa, hän oli saanut koulutusta sotimisen ja hallinnon taidoissa.[27]

Ilmeisesti osa Tostigin koulutuksesta tapahtui kuninkaan hovissa[28], missä mahdollisesti oleskeli myös Skotlannista maanpakoon joutunut Tostigin myöhempi liittolainen Malcolm,[29][30]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tostigin vaimo Judith.

Tostig solmi syksyllä 1051[31] avioliiton Flanderin kreivi Balduin V:n hovissa Judithin,[32] edesmenneen Flanderin kreivi Balduin IV:n ja Normandian Eleanoren tyttären kanssa. Judithin äiti oli niin Englannin kuninkaan Edvardin[33] kuin Normandian herttuan Vilhelminkin serkku. Hänen velipuolensa Balduin V oli aikansa keskeisiä vaikuttajia[34] ja hänellä oli selvästi enemmän valtaa kuin Normandian Vilhelmillä tai muilla alueen kreiveillä.[35] Vuosi avioliiton solmimisen jälkeen Vilhelm Valloittaja solmi avioliiton Judithin veljentyttären Matildan kanssa.[36] Vaikka asiakirjoissa Tostigista puhutaan avioliiton yhteydessä jaarlina, ei Tostig ole vielä naimisiin mennessään voinut olla jaarli. Pikemminkin kyse on ollut avioliiton johdosta tapahtunut statuksen nosto. Godwinin klaanille avioliitto oli hyvä kaappaus[8] ja oli selvää, että Tostig saisi jaarlikunnan mahdollisimman pian.[37]

Tostigin ja Judithin avioliittoa on kuvailtu onnelliseksi, ja erityisesti Tostigin mainitaan olleen uskollinen vaimolleen. Vita Ædwardi (1065–1067), jonka kirjoittaja varmasti tunsi Tostigin hyvin, kirjoittaa:

»Hän luopui halusta kaikkia muita naisia kohtaan paitsi kuninkaallista syntyperää olevaan vaimoonsa; siveästi, hillitysti ja viisaasti hän hallitsi ruumistaan ja kieltään.[38]»

Tostigin kuoltua hänen vaimonsa Flanderin Judith nai Baijerin herttuan Welfin.[39] Tostigilla tiedetään olleen kaksi lasta, jotka ilmeisesti varttuivat joko Ruotsissa tai Norjassa.[40][41] Judithilla oli neljä lasta toisesta avioliitostaan.[42]

Ensimmäinen maanpako 1051[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Edvard Tunnustaja, Tostigin tukija ja lanko.

Tostigin ja Judithin hääjuhla jäi lyhytaikaiseksi, sillä melkein heti perheen palattua Flanderista Tostigin isä jaarli Godwin joutui maanpakoon 1051[43]. Kuningas Edvard ja jaarli olivat ajautuneet sisällissodan partaalle, mutta terve järki voitti ja kuningas antoi jaarlilleen ja tämän aikuisille pojille viisi päivää aikaa poistua maasta.[44] Godwig pakeni Tostigin ja Judithin kanssa Flanderiin,[45] ja pojista Harald ja Leofwine suuntasivat Irlantiin.[46] Vaimonsa Edithin, Tostigin sisaren, kuningas lähetti luostariin.[47]

Godwin palasi 1052 Englantiin ilman kuninkaan lupaa.[48] Hän purjehti Wightsaarelle, jatkoi sieltä maihin ja sai joka puolella sankarin vastaanoton ”kansallisen puolueen” johtajana.[49] Godwin eteni kaupungista (Pevensey, Hastings, Romney, Sandwich ja Dover) toiseen, ja häneen liittyi yhä uusia joukkoja. Kuninkaan yritykset jaarlin pysäyttämiseen olivat tuloksettomat, ja niin Godwin purjehti Lontooseen, missä neuvosto pakotti Edvardin ottamaan jaarlin ja tämän pojat takaisin. Samalla vuodesta 1051 kuningasta neuvoneet ranskalaiset pakenivat maasta.[50]

Tostigin nuorin veli Wulfnoth oli ilmeisesti joutunut kuningas Edvardin panttivangiksi Godwin-jaarlin joutuessa pakenemaan maasta.[51]Godwinin ollessa poissa maasta Normandian herttua Vilhelm vieraili 1051 Englannissa kuninkaan luona, jolloin kuningas luovutti Wulfnothin herttualle. Tämä vei vankinsa Normandiaan.[52] Godwinin pojista ainoana Wulfnoth eli vielä Vilhelm Valloittajan kuoltua.[53]

Aika Northumbrian jaarlina 1055–1065[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Northumbria (keltainen) 1060-luvulla. Aiempaan Northumbrian kuningaskuntaan kuulunut pohjoinen (keltamusta) alue oli Skotlannin hallinnassa.

Godwin kuoli pääsiäisenä 1053, ja kaikki hänen valtansa siirtyi hänen pojilleen.[54] Tostigille avautui vuonna 1055 mahdollisuus päästä jaarliksi, kun Northubrian jaarli Siward kuoli ilman täysi-ikäistä perillistä[55] ja vahvin kandidaatti virkaan, jaarli Leofricin poika Ælfgar, oli karkotettu maanpakoon.[56] Tostig oli kuningas Edvardin suosikki[57][58] ja kuningas käytti tilannetta hyväkseen ja nimitti jaarliksi oman luottomiehensä.[8] Tostigin hallitsemia kreivikuntia olivat Yorkshire[59], Huntingdonshire[60] ja Nottinghamshire.[61] Maaomaisuutta hänellä oli eniten Hampshiressä 137 punnan edestä.[62] Koko arvioidun omaisuuden suuruus oli 522 puntaa.[63]

Jaarlien odotettiin olevan aktiivisia ja tasapuolisia oikeudenkäyttäjiä.[64] Aikalaislähde Vita Ædwardi Regis kuvaa Tostigin agressiivisen hallinnon epäonnistuneen juuri oikeudenmukaisuudessa,[65] kun taas De Miraculis et Translationibus Sancti Cuthberti kuvaa jaarlia lahjomattomaksi.[66]

Kuninkaan toimeksianto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaarlina Tostigin tuli huolehtia rauhan säilymisestä pohjoisella Skotlannin rajalla ja toisaalta ilmeisesti saattaa Northumbriassa voimaan valtakunnan yleiset lait.[67]

Ensimmäisessä tehtävässään hän onnistui hyvin. Skotit testasivat uutta jaarlia 1058 hyökkäämällä rajan yli, mutta Tostig onnistui neuvotteluin rauhoittamaan tilanteen, ja tällöin Malcolm oli vakuuttanut ystävyyttä jaarlille ja luovuttanut tälle panttivankeja.[8] Hyviä suhteita kuvaa se, että 1059 Malcolm teki Tostigin ja kahden piispan kanssa matkan kuningas Edvardin hoviin.[68] Kenneth II oli vieraillut Edgarin hovissa yli 80 vuotta aiemmin, eikä moista kunnianosoitusta ollut sen jälkeen tapahtunut. Malcolmin ja Tostigin hyvä suhde tuli esiin myös 1061, jolloin Tostig teki pyhiinvaellusmatkan Roomaan ja hänen poissa ollessaan Skotlannin Malcolm III hyökkäsi Nortumbriaan ja hävitti maata.[69] On arveltu, että Malcolm ajoitti hyökkäyksensä tähän ajankohtaan voidakseen olla rikkomatta Tostigin kanssa vannomaansa ystävyyttä. Hyökkäykset loppuivat heti Tostigin palattua.[70][71]

Toinen, hallinnollinen, tehtävä epäonnistui. Jaarlin edeltäjä, tanskalaissyntyinen Siward oli ollut naimisissa paikallisen naisen kanssa.[72] Näin hän oli kansan silmissä pätevöitynyt pohjoisten osien hallintoon, ja pian hänestä tuli legenda. Huomattavaa on, että asukkaiden kapinoidessa heidän yhtenä vaatimuksena oli paluu vanhoihin Knuut-kuninkaan aikaisiin lakeihin,[73] ja kun kuningas Edvard lupasi palauttaa muinaiset lait voimaan pohjoisessa, antaa tämä viitteen siitä, että Tostig oli ehkä yrittänyt jaarlikunnassaan saattaa voimaan anglosaksien lait.[74]

Jaarli Tostigin suhteet Durhamin luostariin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vauraat uskonnolliset instituutiot olivat paikallisen identiteetin vakaita keskuksia[75] aikana, jota leimasi kiihkeä kamppailu keskushallinnon ja paikallisten voimien välillä.[76] Luostarien ja maanomistajien kiinteä suhde oli sukupolvien mittainen.[77] Luostarit tarjosivat aristokratialle paikan, jossa he voivat neuvotella ja sopia tärkeistä kaupoista.[78] Luostarisuhteiden vaaliminen oli tärkeä osa aikakauden diplomatiaa.[79]

Sekä jaarli Tostig että hänen vaimonsa Judith olivat tunnettuja almujen antamisesta. Tostigin hallinnon aikana he loivat läheiset suhteet St.Cuthbertin luostariin Durhamiin[80], jonne he lahjoittivat mm krusifiksin sekä neitsyt Marian ja Johannes Kastajan hopeiset kultakoristeiset kuvat. Luostarin ja hallitsijaparin erityissuhdetta kuvaa hyvin Judithin saama erikoislupa päästä muuten naisilta kiellettyyn kirkkotarhaan rukoilemaan. Piispa Æthelwine hankki Judithille pyhän Oswaldin hiuksia, ja Judith korotettiin taiteiden suojelijaksi. Lisäksi ainakin neljässä uskonnollisessa kirjassa on maininta Judithista, yhdessä jopa kuva.[81] Judithin käyttämä ylellinen rukouskirja on nykyään New Yorkin Pierpont Morgan -kirjastossa.[82]

Pyhiinvaellusmatka Roomaan 1061[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1061 kuollut paavi Nikolaus II.

Hyvin koulutetuista ja kielitaitoisista Godwinin pojista ainakin neljä teki ulkomaanmatkoja, Tostig pyhiinvaellusmatkan Roomaan.[83] Matkalla oli myös diplomaattinen tehtävä,[84] jonka poliittisesti kunnianhimoinen[85]kuninkaan suuri suosikki sai hoitaakseen.[86]

Seurueeseen kuului lukuisia arvohenkilöitä, muun muassa paavilta palliumia hakeva Yorkin uusi arkkipiispa Ealdred[87], vaimo Judith ja veli Gyrth.[88] Paavi Nikolaus II otti Tostigin seurueineen kunnioittaen vastaan ja pyysi jaarlia osallistumaan synodiin, luultavasti siihen, jossa 15. toukokuuta 1061 pohdittiin simoniaa eli kirkollisten virkojen ostoa. Tilaisuudessa Tostig istui kunniapaikalla paavin vieressä.[89]

Tostig lähetti vaimonsa Judithin suuren seurueen mukana kotimatkalle,[90] ja seuratessaan jonkin ajan kuluttua perässä Tostigin oma seurue joutui pian kotimatkan alettua Toscanassa Via Cassialla väijytykseen. Hyökkäystä johti paavin kanssa sotinut kreivi Gerard. Yllätys oli matkalaisille täydellinen, ja Tostig pelastautui vain, kun seurueessa ollut Gospatric[91] näytteli jaarlia ja tämä vangittiin lunnaiden toivossa. Tostig pakeni ja palasi Roomaan, missä hän sai uuden seurueen ja paavilta paljon lahjoja.[92]

Tostig palasi Englantiin turvallisesti syksyllä 1061[8][83] saatuaan matkan diplomaattisen osuuden onnelliseen päätökseen, kun paavi oli suostunut antamaan Ealredille aiemmin kieltämänsä palliumin.[93]

Sotaretki Walesiin 1063[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tostigin jaarlinimityksen yhteydessä maanpakoon ajettu Ælfgar oli Irlannissa palkannut joukon norjalaisia laivoja miehistöineen ja liittoutunut Walesin kuninkaan kanssa.[94] Ælfgar kuoli vuonna 1063,[95] ja maaliskuun lopulla Tostig marssi Pohjois-Walesiin tukemaan veljensä Haraldin sotatoimia vastikään ilman liittolaista jäänyttä Gruffydd ap Llywelynia vastaan.[96] Tostig samosi ratsuväkensä kanssa Walesin rannikkoa, eikä Gruffydd pystynyt estämään jaarleja yhdistämästä voimiaan[97]. Koko sota oli ohi alle kolmessa kuukaudessa: 5. elokuuta 1063 omat miehet surmasivat Gruffyddin[98] ja toivat Haraldin ja Tostigin leiriin kuninkaansa pään sekä laivan keulakoristeen.[8] Tultuaan kuninkaaksi 1066 Harald solmi avioliiton Gruddyfin lesken kanssa.[99]

Yhteisestä sotamenestyksestä huolimatta Tostigin ja hänen veljensä Haraldin välit alkoivat huonontua, ja on syytä olettaa heidän välillään olleen sisarusten välistä kilpailua ja mustasukkaisuutta.[100] 1200-luvulla elänyt historioitsija Henry of Huntingdon kertoo veljesten välien rikkoontuneen pian Walesin sotaretken jälkeen,[8] mutta hänen esityksensä Tostigin murhanhimosta ei ole uskottava.[101]

Northumbrian kapina ja Tostigin erottaminen 1065[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Northumbrian jaarlina Tostig näyttää olleen hallitsijan luotettu ministeri,[81] mutta jaarlikunnan asukkaat pitivät häntä muualta tulleena englantilaisena.[102] Vuonna 1063 tai 1064 Tostig murhasi kaksi turvatakuut saanutta miestä ja kuningatar Edith surmautti hovissa Gospatricin.[103] Tostig oli joko metsästämässä kuninkaan luona tai toimittamassa jotain tärkeää tehtävää, kun hänet tavoitti tieto Northumbriassa puhjenneesta kapinasta, jota johtivat hänen paikalliset päällikkönsä (thaanit).[104] Kapinalliset olivat 3. lokakuuta 1065 tunkeutuneet hänen asuntoonsa Yorkissa,[81] surmanneet sieltä löytämänsä noin 200 miestä ja ryöstäneet hänen aarteensa.[105] Lisäksi he vaativat kuningasta erottamaan Tostigin[106] ja nimittämään tilalle uudeksi jaarliksi Mercian jaarli Edwinin nuoremman veljen Morkeren.[54]

Mustasukkaiset veljekset Harald ja Tostig tappelevat kuninkaan edessä. Propagandakuva 1300-luvulta, jossa rauhallinen ja pyhimysmäinen kuningas Edvard Tunnustaja seuraa nuorukaisten taistelua.

Tostig oli ollut aina Edvardin suosikkilanko, joten Edvard asettui ensin tämän puolelle kapinoitsijoita vastaan.[107] Kuninkaan neuvonantajat kuitenkin huomauttivat, että syyn täytyi olla Tostigissa itsessään, sillä yleistä kapinaa jaarlia vastaan ei olisi voitu ajatellakaan, jos hallinto olisi ollut oikeudenmukaista. Tostig puolestaan syytti veljeään Haraldia kapinamielen lietsomisesta,[108] jolloin Harald pyhästi vannoi, ettei ole niin tehnyt.[109] Uskoi kuningas kumpaa hyvänsä, Harald oli ainoa, jolla oli auktoriteettia toimia välittäjänä. Kuningas lähetti hänet Northumbriaan mukanaan vaatimus kapinallisten antautumisesta ehtona sille, että kuningas suostuu kuuntelemaan heidän valituksiaan.[54]

Harald joutui hankalaan ristiriitaan. Kapinalliset vakuuttivat hänelle, etteivät ottaisi Tostigia takaisin, sanoi kuningas mitä hyvänsä.[110] Hän myös huomasi valitukset aiheellisiksi: Tostig oli ryöstänyt heidän kirkkonsa, verottanut epäoikeudenmukaisesti ja venyttänyt lakia voidakseen ruoskia ja murhata omia vastustajiaan. Kapinalliset esittivät vastavaatimuksen: kuninkaan tuli erottaa Tostig tai kapina kohdistuisi kuninkaaseen itseensä.[111] Antaakseen vaatimukselleen lisäpontta kapinalliset marssivat etelään kohti Oxfordia.[54] Kapinalliset saapuivat 28. lokakuuta 1065 Oxfordiin, missä kuninkaan edustajat tapasivat heidät. Tostigin erottamista vaadittiin, ja häntä syytettiin julmuudesta.[81]

Siitä Edvardin raivostui, ja hän kutsui koolle armeijansa.[112] Joukkoja ei kuitenkaan kuulunut, eikä hänen käskyjään yksinkertaisesti noudatettu.[113] Pragmaattisesti Harald suositteli kuninkaalle sopimuksen tekoa kapinallisten kanssa. Haraldin mukaan Englantia oli hallittu yhteisymmärryksessä, eikä kuningas pystynyt hallitsemaan pelolla ja voimalla. Koska mikään ei tässä tilanteessa oikeuttanut sisällissotaa, oli parempi antaa Tostigin kärsiä kuin tuhota satoja tai tuhansia miehiä.[114] Kuningas suostui lopulta vaatimuksiin ja nimitti kapinallisten ehdokkaan Morkeren Northumbrian jaarliksi. Tapahtuma rikkoi Tostigin ja Haraldin välit.[115]

Toinen maanpako 1065[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karkotuksen saatuaan Tostig ylitti kanaalin 1. marraskuuta 1065 jälkeen yhdessä vaimonsa, alaikäisten lastensa ja lähimpien uskottujensa kanssa.[116] Ranskan sijaishallitsijana toiminut Balduin V toivotti Tostigin ja sisarensa Judithin tervetulleiksi hieman ennen joulua ja luovutti asunnon St. Omerista, ja Tostig sai haltuunsa myös kaupungin.[117]

Tostig vietti puoli vuotta maanpaossa Flanderissa, missä hänen vaimonsa oli syntynyt ja missä hän oli isänsä kanssa ollut maanpaossa 15 vuotta aiemmin. Kuningas Edvardin kuoltua tammikuussa 1066 ja Haraldin tultua kuninkaaksi Tostig ilmeisesti toivoi saavansa anteeksi ja olevansa tervetullut takaisin kotiin. On kuitenkin selvää, ettei Harald suunnitellut Tostigin paluuta, sillä pohjoisten jaarlien Edwinin ja Morkeren uskollisuus oli koko valtakunnalle tärkeää, ja Tostigin paluu olisi voinut nostattaa uuden kapinan.[118] Viimeistään Haraldin avioituessa jaarlien sisaren kanssa Tostigille kävi selväksi, ettei hänellä ollut paluuta Northumbriaan.[119]

Tostig etsii liittolaisia ja yrittää paluuta kesällä 1066[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian herttua Vilhelm, jolta Tostig turhaan pyysi apua. Myöhemmät tapahtumat osoittivat, että omalla toiminnallaan Tostig tasoitti Vilhelmin tietä Englannin kuninkaaksi.

Pääsiäisen jälkeisenä torstaina hieman Halleyn komeetan ilmestymisen jälkeen Tostig rantautui Wightsaarelle,[120] missä hänellä oli maaomaisuutta.[121] Tätä ennen hän oli käynyt Normandiassa hakemassa itselleen tukea Vilhelm-herttualta, jolla kuitenkin oli jo pitkälle menevät omat suunnitelmat maihinnousuun Englannissa ja joka ei kaivannut tasapainotonta erotettua jaarlia rinnalleen.[118] Niin Tostig jatkoi yksinäistä purjehdustaan.[122]

Tostig oli valinnut tulonsa Wightsaarelle erityisen liikuttavista syistä.[123] Juuri täällä hän oli isänsä kanssa noussut maihin palatessaan edellisen kerran maanpaosta[124]. Tällöin Harald oli liittynyt heihin Irlannista ja perhe oli yhdistänyt voimansa ja marssinut voitokkaasti rannikkoa pitkin Lontooseen. Matkalla heidät oli toivotettu tervetulleiksi joka satamassa. Tostig oli kuvitellut saman toistuvan, kohtaavansa joka puolella iloisia kansanjoukkoja sekä sankarillista juhlintaa. Väki keräsi hänelle rahaa ja ruokaa, mutta ei juhliakseen häntä vaan päästäkseen hänestä eroon.[125]

Thanetissa Tostigiin liittyi hänen luutnanttinsa Copsi, tuttu jo Walesin sotaretkeltä.[8] Tostig eteni satamakaupungista toiseen: Pevensey, Hastings, Romney, Dover ja Sandwitch. Harald oli Lontoossa saadessaan tiedon tapahtuneesta. Hänen laivastonsa ei ollut valmiina, joten hän marssi Kentin kautta seurueensa kanssa Sandwitchiin. Kun Tostig kuuli Haraldin olevan tulossa, hän otti käyttöönsä muutaman paikallisen laivan miehistöineen – osan vapaaehtoisesti, osan pakolla – ja pakeni jälleen merille.[125]

Seuraavaksi Tostig mainitaan Lindseyssä Mercian rannikolla, missä hän nousi maihin polttaen ja hävittäen. Pohjoiset jaarlit Morkere ja Edwin ryhtyivät taisteluun häntä vastaan[126] ja ajoivat Tostigin kesäkuussa 1066 pakoon.[127] Useimmat hänen merimiehistään pakenivat, ja kuudestakymmenestä laivasta jäljelle jäi vain 12 pientä alusta, ilmeisesti kalastajaveneiden kokoa. Tällä joukolla Tostig jatkoi pohjoiseen ja pyysi turvapaikkaa Skotlannin kuninkaalta Malcolmilta.[128]

Tostig oli pyytänyt jo aiemmin apua serkultaan Tanskan kuninkaalta Sveniltä,[129] joka oli valmis antamaan Tostigille paikan hovistaan ja tekemään hänestä tanskalaisen jaarlin.[130] Samoin Flanderin kreivi oli valmis ottamaan Tostigin luokseen. Koska Tostig kuitenkin tavoitteli Northumbriaa takaisin itselleen, hän hylkäsi tarjoukset ja suuntasi Skotlannista Norjaan kuningas Haraldin luo.[131]

Tostig Norjassa Harald Ankaran luona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald Ankara, ainoa Tostigin liittolainen ja tukija, joka omista itsekkäistä syistään ryhtyi sotaan Tostigin veljeä kuningas Haraldia vastaan.[132]

Kun Tostig tuli Oslonnuonoon 1066, oli Norjan kuningas Harald ensimmäisen kerran elämässään viettänyt kaksi kesää ilman taisteluita.[130] Toisin kuin Normandian herttuan, ei Norjan viikinkikuninkaan tarvinnut oikeuttaa sotaa millään eikä piitata paavin vastalauseista.[131] Ja toisin kuin Normandian normanneilla, Norjan viikingeillä oli sotalaivasto valmiina ja toimettomana odottamassa.[133][134]

Tostig pyysi ensin apua saadakseen itselleen Englannin kruunun,[135] mutta tarjosi lopulta kruunua Haraldille, mikäli norjalaiset auttaisivat Tostigin takaisin Northumbrian jaarliksi.[136]

Tostigin onnistui vakuuttaa Norjan kuningas hankkeen eduista, sillä Harald ei tuntenut Englannin oloja ja luultavasti hän myös tarvitsi ulkomaisen sodan saadakseen kapinoivien omien vasalliensa kiinnostuksen pois kotimaan asioista.[137]

Harald kutsui miehet kokoon, varusti laivansa ja otti mukaan toisen vaimonsa, Novgorodin Elisabetin sekä poikansa Olavin ja kaksi tytärtään.[138] Matka suuntautui Orkneysaarten[139] kautta Skotlantiin.[140] Sieltä Harald ja Tostig hyökkäsivät Northumbriaan jopa yli 300 laivan voimalla.[141]

Paluu ja kuolema 1066[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohti Fulfordin taistelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald rantautui Northumbriaan syyskuussa 1066,[142] poltti Scarboroughin maan tasalle[143][144] ja purjehti jokea pitkin Riccalin kohdalle, noin 15 kilometrin päähän Yorkista.[145]

Maahantunkeutujia vastaan asettuneet pohjoiset jaarlit Mercian Edwin ja hänen pikkuveljensä Northumbrian Morkere olivat varsin nuoria, Edwin vain kahdeksantoista. Harald Ankaran joukkojen määräksi on arvioitu jopa 10 000 miestä,[146] eikä puolustajista kummallakaan ollut taistelukokemusta näin suuresta yhteenotosta, ei myöskään heidän joukoillaan. Harald puolestaan oli sotinut jo ennen veljesten syntymää.[147] Armeijat kohtasivat toisensa 20. syyskuuta. Tässä Fulfordin taistelussa Haraldin ja Tostigin joukot löivät täydellisesti jaarlien johtamat englantilaiset.[148]

York antautuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fulfordin voiton jälkeen Harald ja Tostig jatkoivat Northumbrian pääkaupunkiin Yorkiin, joka antautui englantilaisen armeijan paettua paikalta. Armeijan Harald jätti kaupungin ulkopuolelle ja marssi sisään vain henkivartiostonsa kanssa, sillä hän halusi saada haltuunsa kaupungin, ei savuavia raunioita.[149] Harald vaati panttivankeja, mihin hänellä oli oikeus, ja vangeiksi otettiin Tostigin neuvosta kaupungin vaikutusvaltaisimpien miesten pojat. Tostigia kukaan ei toivottanut tervetulleeksi, ja samana iltana valloittajat poistuivat ja palasivat Riccalliin.[150]

Harald juhli voittoaan ja ehkä ajatteli, että englantilaiset oli lyöty yhdessä päivässä. Turvatakseen asemansa Harald vaati 500 panttivankia lisää, ei pelkästään kaupungista, vaan koko maakunnasta. Panttivangit oli määrä luovuttaa maanantaina 25. syyskuuta[151] Stamfordin sillalla kymmenisen kilometrin päässä Yorkista. Norjalaisten leiristä Riccallista sinne oli matkaa liki kaksikymmentä kilometriä.[152]

Kyseisenä aamuna Harald otti kaksi kolmasosaa joukoistaan mukaansa Stamfordin sillalle ja jätti loput vahtimaan laivoja.[153] Tostig seurasi Haraldin mukana,[154] ja lähtiessään noutamaan panttivankeja itsevarmat ja kevyesti aseistetut norjalaiset olivat ”hilpeällä tuulella”.[155]

Stamfordin sillalla norjalaiset näkivät joukon marssivan tietä pitkin Yorkista[156] ja vasta kun tulijat olivat lähietäisyydellä Harald Ankara huomasi, ettei kyseessä olleet panttivangit, vaan Englannin kuninkaan armeija. Norjan Harald lähetti kolme ratsumiestä hakemaan laivoille jääneitä miehiä ja päätti jäädä taistelemaan apujoukkojen tuloa odottaessaan.[157]

Stamfordin sillan taistelu 25. syyskuuta 1066[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stamfordin sillan taistelussa viimeisenä viikinkikuninkaana pidetty Harald Ankara kuolee ja norjalaiset jatkavat taistelua Tostigin johdolla.

Ennen kuin varsinainen taistelu alkoi, englantilaisten joukosta erkani yksinäinen ratsastaja, ratsasti eteenpäin ja huusi: ”Onko jaarli Tostig joukossanne?” Kun Tostig astui esiin englantilainen jatkoi: ”Veljesi lähettää sinulle terveisensä ja tarjoaa sinulle rauhaa ja koko Northumbrian”.[157] Tostig vastasi, että tilanne oli toinen viime talven jälkeen, ja jos tarjous olisi tullut silloin, moni mies olisi saanut pitää henkensä. Sitten Tostig puolestaan kysyi, mitä hänen veljelleen Norjan Haraldille olisi tarjolla rauhaa vastaan. Tähän englantilainen vastasi: ”Kuusi jalkaa maata”.[158]

Salaperäinen englantilainen oli itse kuningas Harald.[159] Tostig hylkäsi tarjouksen ja Stamfordin sillan taistelu alkoi. Norjan kuninkaan kaaduttua Harald Godwininpoika uudisti Tostigille tarjouksensa rauhasta.[160] Samalla hetkellä kuitenkin Riccallista tulleet apujoukot saapuivat paikalle, ja norjalaiset hyökkäsivät uudelleen[161] ja myös Tostig sai surmansa.[162]

Taistelun jälkeen Harald etsitytti veljensä ruumiin ja hautasi sen Yorkin muurien sisälle, Tostigin entiseen hallintokaupunkiin.[163]

Arvio Tostig Godwininpojan luonteesta ja merkityksestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Howarthin mukaan kaikki viittaa siihen, että 1060-luvulle tultaessa Tostig oli henkisesti todella tasapainoton ja että hänen luonteensa oli muuttunut. Hän oli ollut lumoava nuori mies, josta kaikki pitivät, kuningatar Edithin suosikkiveli, hurskaan kuninkaan metsästystoveri, mies jota jopa kriittinen Vita Ædwardi ihaili.[118] Tostigia on kuvailtu urheaksi mieheksi, jolle oli anteliaasti annettu älyä ja taitavuutta. Häntä verrattiin yleisesti näiden ominaisuuksien mukaan veljeensä Haraldiin. Molemmat olivat erityisen komeita ja urheilullisia, voimiltaan tasavertaiset.[8] Jaarlina hänestä oli kuitenkin yllättäen tullut sulkeutunut, uskomattoman julma ja dominoiva, jopa murhanhimoinen. Syytettynä tästä hän oli kääntänyt syytteet veljeään vastaan. Lopulta hän uskoi kaikkien olevan salaliitossa itseään vastaan: hänen omat thaaninsa, jaarlikuntansa ihmiset, veljensä Harald, hovi, muut jaarlit ja vihdoin itse kuningas Edvard.[118] Miesseurassa hän oli maineestaan mustasukkainen. Hän punnitsi tarkoin mielessään tapahtumia, mutta päätöksen tehtyään hän toimi keskustelematta miestensä kanssa.[164] Joskus näytti siltä kuin hän ei olisi tehnyt mitään suunnitelmia, jotta hänen vastustajansa eivät olisi osanneet olla varuillaan.[165] Myös tässä tunteidensa ja aikomustensa salailussa hän oli veljensä Haraldin kaltainen.[81]

Tostigin vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

G. M. Trevelyanin mukaan kuningas Edvardin ja Haraldin välillä vallitsi tasapainotila, joka ehkäisi kokonaan kansakunnan yhtenäistämiseen ja lujittamiseen tähtäävät pyrkimykset. Kansakunnan yhtenäistämiseen viitaten Trevelyanin arvio Tostigista on tyly: ”Se seikka, että kaksi hänen (Haraldin) veljistään, Svein ja Tostig, olivat tyhjäntoimittajia, jotka olivat osoittautuneet kelvottomiksi julkisiin luottamustoimiin, oli osaltaan ollut ehkäisemässä koko saaren yhdistämistä Godwinin suvun valtikan alaiseksi valtakunnaksi”.[166] Howarth arvelee Tostigin olleen henkisesti sairas ja tasapainoton mies, joka näytti olevan tuomittu tapattamaan itsensä.[167]

Arvion tekemistä Tostigista vaikeuttaa ymmärrettävästi aikalaislähteiden niukkuus sekä Vilhelm Valloittajan sotapropagandan antama kuva vastustajastaan. Vilhelm tarvitsi syyn ja paavin hyväksynnän hyökkäykseensä Englantiin. Vastustajaa mustamaalattiin systemaattisesti ennen hyökkäystä, mutta myös sen jälkeen. Esimerkiksi Tostigin mittava maaomaisuus jaettiin luostareille sekä normannivalloittajien kesken.[168].

Kiistaton tosiasia on, että Haraldin tehtävä Englannin puolustamisessa vaikeutui kahden lähes yhtäaikaisen hyökkäyksen vuoksi.[169][170] Haraldin toimia ja pientä epäröintiä ennen Hastingsin taistelua on myöhemmin kritisoitu. On mahdollista, että tuhansien norjalaisten surmaaminen ja veljensä lähettäminen kuolemaan vaikutti hänen tuleviin arvioihinsa.[171] 14. lokakuuta 1066 hän kohtasi vain puolen armeijansa kanssa Vilhelm Valloittajan joukot ja hävisi.[172]

Vaihtoehtoinen näkemys Tostig Godwininpojasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frank Barlowin mukaan kuningas Edvard Tunnustajan elämästä kertova Vita Ædwardi Regis voidaan tulkita siten, että Tostig on sankari[173] ja myös mahdollinen kruununperijä ennen Northumbrian kapinaa 1065. Vaikka Tostigin omat joukot olivat jääneet kapinallisten käsiin, olisi hänen veljillään Haraldilla, Gyrthillä ja Leofwinellä ollut tarpeeksi voimaa kapinallisia vastustamaan. Harald kuitenkin kieltäytyi täyttämästä kuninkaan käskyä eikä suostunut pelastamaan veljeään.[174] Tätä petturuutta Tostig ei koskaan antanut anteeksi.[115]

Barlow myös esittää kysymyksen, oliko kuningatar Edith nähnyt juuri veljessään Tostigissa kruununperijän.[175] Poitiersin William on katsonut sekä Edithin että Tostigin taistelleen veljeään Haraldia vastaan,[176] ja Barlow pitää juuri ja juuri mahdollisena, että Tostigin ajaminen maanpakoon olisi Haraldin salajuoni veljensä syrjäyttämiseksi.[177] Marjorie Chibnallin mukaan kysymys vallanperimyksestä ratkaistiin asein jo vuonna 1065, jolloin ”Haraldin pettynyt veli” Tostig ajettiin maanpakoon.[178]

Vita Ædwardi Regis on mahdollisesti kirjoitettu tasoittamaan Edithin tietä miehensä vallanperijäksi.[179] Mikäli Edithin tarkoitus olisi ollut luovuttaa valta veljelleen Tostigille, suunnitelma raukesi Haraldin epäonnistuttua puolustamaan Tostigia Northumbrian kapinallisia vastaan.[180]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alexander, Michael V. C.: Three Crises in Early English History. Yhdysvallat: University Press of America, Inc., 1998. ISBN 0-7618-1187-7. (englanniksi)
  • Barlow, Frank: Edward the Confessor. Great Britain: St Edmundsbury Press, 1997. ISBN 0-300-07208-2. (englanniksi)
  • Baxter, Stephen: The Earls of Mercia. Great Britain: Oxford University Press, 2007. ISBN 978-0-19-923098-3. (englanniksi)
  • Chibnall, Marjorie: The Depate on the Norman Conquest. Great Britain: Mancehester University Press, 1999. ISBN 0 7190 4912 1. (englanniksi)
  • DeVries, Kelly: The Norwegian invasion of England in 1066. Great Britain: Boydell Press, 1999. (englanniksi)
  • Doubleday, H. A. & de Walden, H.: The Complete Peerage. Volume IX. London: , 1936. (englanniksi)
  • Freeman, E. A.: History of the Norman Conquest. Volume II. Oxford: Clarendon Press, 1868. (englanniksi)
  • Howarth, David: 1066 the Year of the Conquest. Great Britain: Hazell Watson & Viney Ltd, Aylesbury, Bucks, 1977. ISBN 0 86072 042 X. (englanniksi)
  • Petersen, Kai: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen avustajana Pentti Papunen. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1965.
  • Mason, Emma: The House of Godwine. The History of a Dynasty. Great Britain: Cambridge University Press, 2004. ISBN 1 85285 389 1. (englanniksi)
  • Matthew, H. C. G. & Harrison, B.: Oxford Dictionary of National Biography. Volume 55. Oxford: Oxford University Press, 2004. (englanniksi)
  • Rollason, D.: Northumbria 500–1100 Creation and destruction of a kingdom. United Kingdom: Cambridge University Press, 2003. (englanniksi)
  • Stenton, Frank M.: Anglo-Saxon England. Second edition. Oxford: Clarendon Press, 1947. (englanniksi)
  • Trevelyan, G. M.: Englannin historia 1–2. 1. osa. WSOY, 1948.
  • Williams, A., Smyth, A. P. & Kirby, D. P.: A biographical dictionary of Dark Age Britain. Great Britain: Routledge, 1991. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matthew & Harrison 2004, s. 66. DeVries 1999, s. 168. Tostigin ja hänen sisarustensa syntymävuodet eivät ole tiedossa. Arvio siitä perustuu tietoon hänen vanhempiensa avioliittovuodesta (1019), siihen, että Tostig mainitaan sisarussarjassa kolmanneksi pojaksi, sekä hänen omaan avioliittoonsa (1051). Lisäksi syntymävuoden arvioon vaikuttaa tieto, että Tostig oli vain nuorukainen hänen sisarensa avioituessa kuningas Edvard Tunnustajan 1045 kanssa.
  2. Barlow 1997, s. 91
  3. Barlow 1997, s. 74
  4. Mason, 35
  5. Howarth 1977, s. 179
  6. Barlow 1997, 303
  7. Barlow 1997, s. 335
  8. a b c d e f g h i Matthew & Harrison 2004, s. 67. Mahdollisesti neljäs veli oli Ælfgar, jota muissa lähteissä ei mainita.
  9. Mason, s. 55
  10. DeVries 1999, s. 90 ja 169. Kuningas Edvard Tunnustaja tuki vastoin Godwin-jaarlin suositusta keisari Henrik III:ta tämän taistelussa kapinallista vasalliaan Gottfried Parrakasta vastaan ja siirsi laivastonsa Sandwichiin, missä alukset viipyivät keisarin ja Flanderin välisen sodan ajan. Keisari oli 1044 jakanut Lothringenin, ja noustuaan epäonniseen kapinaan Ylä-Lothringenin herttua Gottfried joutui 1048 pakenemaan Flanderin kreivin Balduin V:n suojiin. Henrik III nimenomaisesti pyysi Englannin kuningasta estämään Flanderin laivaston pääsyn merelle ja samalla kreivi Balduinin mahdollisen pakoyrityksen meritse. Lopulta sekä Balduinin että Gottfried Parrakkaan oli alistuttava. Kapinayritys ei ollut vaaraton, sillä Ranskan kuningas Henrik I (1031–1060) tuki sitä salaa. 1054 Gottried Parrakas solmi avioliiton Toscanan rajakreivin lesken Beatrixin kanssa, ja 1055 Henrik III karkotti hänet myös Toscanasta, jolloin hän jälleen pakeni Balduin V:n suojiin Flanderiin. Hyvityksen Gottfied sai 1062, jolloin hän kaappasi jo edesmenneen Henrikin 12-vuotiaan kruununperijän Henrik IV:n.
  11. Petersen 1965, s. 265
  12. Barlow 1997, s. 99. Barlowin mukaan Tostigin serkku Beorn-jaarli korvasi Haraldin jostain tuntemattomasta syystä yhden laivan kapteenina.
  13. DeVries 1999, index 319. Gyrđ Godwinson, Earl of East Anglia, Cambridgeshire and Oxfordshire
  14. Baxter 2007, s. 46. Gyrth nimitettiin jaarliksi vuonna 1057 Ælfgarin saatua nimityksen Mercian jaarliksi.
  15. DeVries 1999, index 320. Leofwine Godwinson, Earl of Kent, Essex, Hertford, Surry and Buckinghamshire
  16. Baxter 2007, s. 68. Nimitys jaarliksi tapahtui vuosien 1057–1059 paikkeilla.
  17. Howarth 1977, s. 36
  18. Baxter 2007, s. 37. Veljesten serkku Beorn oli itäisen Midlandin jaarli vuodesta 1044.
  19. Barlow 1997, s. 65. Edward ja Edith vihittiin 23. tammikuuta 1045 lyhyessä seremoniassa, jonka aikana Edith myös kruunattiin kuningattareksi.
  20. Baxter 2007, s. 40
  21. Barlow 1997, s. 100.
  22. Barlow 1997, s. 102–103
  23. Howarth 1977, 37
  24. Barlow 1997, s. 124
  25. Barlow 1997, s. 52
  26. Howarth 1977, 54
  27. DeVries 1999, s. 169. Tostigin vanhemmista veljistä koulittiin sotilaita, ja heitä myös perehdytettiin hallintoon, joten on luultavaa, että myös Tostig kolmantena poikana sai saman kasvatuksen.
  28. Barlow 1997, s. 163. Lapsettoman kuningasparin hovissa oleskeli lukuisia nuoria miehiä ja naisia saamassa oppia. ’’Vita Ӕdwardi Regis’’ mainitsee Godwinin ja hänen vaimonsa hankkineen lapsilleen huolellisen koulutuksen niiltä aloilta, joita tuleva hallitsija tarvitsi. Edvardin tullessa valtaan heidän vanhimmat lapsensa Svein, Edith ja Harald olivat jo aikuisiässä, mutta Tostig, Leofwine ja Gyrth lienevät oleskelleet kuningatarsisarensa luona.
  29. Barlow 1997, s. 202
  30. Barlow 1997, s. 164. Ei ole kuitenkaan syytä yliarvioida hovissa vierailleiden nuorten luomien suhteiden merkittävyyttä, sillä alati vaihtuvien vierailijoiden joukko oli suuri ja käsitti niin kotimaisia nuoria kuin vieraita Tanskasta ja Ranskastakin.
  31. Barlow 1997, 108
  32. Mason, s. 59
  33. Barlow 1997, 40–41. Maanpakonsa Normandian herttuan hovissa viettänyt Edvard epäilemättä tunsi äitinsä normandialaisia sukulaisia.
  34. DeVries 1999, s. 169. DeVries mainitsee kreivillisen velipuolen yhdennentoista vuosisadan manipulaattoriksi eurooppalaisessa politiikassa
  35. Barlow 1997, s. 97
  36. DeVries 1999, s. 171. Vilhelmin ja Matildan avioliittoa suunniteltiin jo 1049, jolloin paavi Leo IX kielsi sen liian läheisen sukulaisuuden vuoksi. Liitto kuitenkin solmittiin 1053. Paavin Nikolaus II tunnusti suhteen laillisuuden vasta 1059, sen jälkeen, kun Vilhelm oli rahoittanut Caeniin kaksi luostaria.
  37. Barlow 1997, 195. Tostigin huomattavat esivanhemmat äitinsä puolelta ja hänen vaimonsa Judithin sukulaisuussuhteet useisiin keskeisiin kuningassukuihin tekivät hänestä varteenotettavan ehdokkaan jonkun tärkeän maakunnan jaarliksi.
  38. DeVries 1999,172. Tostigilla oli naimisiin mennessään kaksi lasta tuntemattoman naisen kanssa. Pojat Skulr ja Kettil mainitaan Snorri Sturlasonin ’’Heimskringla’’-eepoksessa. Tostigilla ja Judithilla tiedetään olleen lapsia, joihin ’’Vita Ædwardi’’ viittaa, mutta joiden nimiä, ikää tai sukupuolta ei tiedetä. On oletettavaa, että Judith otti lapsensa mukaansa Baijeriin naituaan Welf IV:n 1070 tai 1071.
  39. Mason, s. 183
  40. Mason, s.104. Pojat Ketil ja Skuli olivat skandinaavisista nimistä päätellen syntyneet suhteesta jonkun pohjoismaisen naisen kanssa.
  41. Mason, s. 197. Ketil asettui Norjassa Halogalandiin, missä meni naimisiin ja sai lukuisia lapsia. Skuli avioitui kuningas Olavi Kyrren serkun Gudrun Nefsteinin tyttären kanssa ja toimi kuninkaan neuvonantajana. Myös tällä parilla oli lapsia.
  42. Mason, s. 184. Judithin ja Welfin kahdesta pojasta Henrik peri Baijerin.
  43. Williams, Smyth & Kirby 1991, s. 144
  44. Howarth 1977, s. 38
  45. Alexander 1984, s. 9. Judithin veli Balduin majoitti heidät Burgesiin.
  46. Alexander 1984, s. 9–10
  47. DeVries 1999, s. 95. Edvard lähetti vaimonsa Wherwellin luostariin, jonka abbedissana toimi Edvardin sisar
  48. DeVries 1999, s. 172. Pojista Irlantiin paenneet Harold ja Leofwine liittyivät isänsä joukkoihin Wightsaarella. Tostigia ei mainita, ja on mahdollista, että hän odotti vaimonsa kanssa Flanderissa tilanteen rauhoittumista.
  49. Alexander 1984, s. 11
  50. Howarth 1977, 39
  51. Howarth 1977, s. 68
  52. Howarth 1977, 69
  53. Howarth 1977, s. 42
  54. a b c d Howarth 1977, s. 44
  55. Stenton 1947, s. 562
  56. Mason, s. 89
  57. Doubleday & de Walden 1936, s. 703
  58. Alexander 1998, s. 14. Edvard osoitti ”syvää kiintymystä” Tostigia kohtaan.
  59. Baxter 2007, s. 304
  60. Baxter 2007, s. 307
  61. Baxter 2007, s. 308
  62. Baxter 2007, s. 316
  63. Baxter 2007, s. 317
  64. Baxter 2007, s. 109
  65. Baxter 2007, s. 110
  66. Baxter 2007, s. 115
  67. Mason, s. 124
  68. Barlow 1997, s. 203. Ilmeisesti Malcolm teki matkan kiittääkseen Edvardia tuesta Macbethin kukistamisessa.
  69. Doubleday & de Walden 1936, s. 703
  70. DeVries 1999, s. 175
  71. Baxter 2007, s. 54. Ystävyys jatkui pitkään ja Tostig sai 1066 turvapaikan kuningas Malcolmin luota.
  72. Rollason 2003, s. 268. Siwardin vaimo kuului Bamburghin jaarlisukuun, joka oli hallinnut aluetta 800-luvun viimeisiltä vuosikymmeniltä aina Knut Suuren aikoihin asti 1020-luvulle. Tostigin vastainen kapina oli voimakkainta juuri Bamburghin alueella.
  73. Stenton 1947, s. 562
  74. Stenton 1947, s. 582
  75. Baxter 2007, s. 14
  76. Baxter 2007, s. 13
  77. Baxter 2007, s. 200
  78. Baxter 2007, s. 201
  79. Baxter 2007, s. 197
  80. Alexander 1998, s. 22. Durhamin suosiminen ei estänyt Tostigia hankkimasta muiden kirkkojen omaisuutta itselleen. Tämä toiminta tuli olemaan yksi Tostigin syrjäyttäneen kapinan syistä.
  81. a b c d e Matthew & Harrison 2004, s. 68. Durhamin Simeon kertoo: Kerran Judith lähetti paikalle naispalvelijansa, joka ylitettyään luostarin rajan sairastui ja kuoli pian. Pahan teon korjaamiseksi Judith ja Tostig antoivat yhteisölle lahjoja.
  82. Baxter 2007, s. 198
  83. a b Howarth 1977, s. 54
  84. Baxter 2007, s. 75
  85. Alexander 1998, s. 18. Alexander pitää Edvardin seuraajakysymystä vuonna 1061 jollain tavoin ratkaistuna, sillä muutoin Tostig ei olisi lähtenyt ulkomaille.
  86. Alexander 1998, s. 23
  87. DeVries 1999, s. 176. Aluksi paavi Nikolaus II kieltäytyi antamasta palliumia eli virallistamasta nimitystä piispaksi. Paavi perusti kantansa kanoniseen lakiin, jossa piispaa kiellettiin vaihtamasta piispakuntaa. Ealred oli jo Worcesterin piispa
  88. Mason, s. 95. Tostigin seurueen reitti ei ollut suorin mahdollinen, joten Emma Mason pitää mahdollisena, että samalla olisi hoidettu yhteydenpitoa Saksan keisarikuntaan.
  89. Doubleday & de Walden 1936, s. 703
  90. Mason, s. 96
  91. Mason, s. 97. Historioitsija Emma Mason nimeää Gospatricin kuningas Edvardin sukulaiseksi ja itse asiassa selittää tämän olleen matkalla mukana panttivankina. Myös jaarli Ælfgarin poika oli seurueessa samasta syystä. Tällä tavoin Tostig halusi estää vallanvaihdokset jaarlikunnassaan poissaolonsa aikana.
  92. Mason, s. 98. Tostig käytti tapahtuneen jälkeen kovia sanoja ja käytännössä uhkasi paavia Englannin maksujen lakkauttamisella.
  93. DeVries 1999, s. 176
  94. Baxter 2007, s. 46
  95. Baxter 2007, s. 47
  96. Freeman, s. 472
  97. Mason, s. 100
  98. Stenton 1947, s. 568
  99. De Vries 1999, s. 231. Haraldille avioliitto oli tärkeä, sillä vaimo oli Mercian jaarli Edwinin ja Northumbrian jaarli Morkeren sisar. Tarkoitus oli yhdistää pohjoisten jaarlikuntien ja Haraldin klaanin voimat.
  100. DeVries 1999, s. 188
  101. DeVries 1999, s. 188. Henry of Huntingdon kertoo Tostigin repineen veljeään hiuksista tämän tarjoillessa kuninkaalle viiniä, mihin Harald vastasi paiskaamalla Tostigin maahan. Tästä suuttuneena Tostig poistui hovista ja lähti Herefordiin, missä Haraldin palvelijat valmistelivat juhlaa kuninkaalle. Tostig surmasi palvelijat, paloitteli heidät ja laittoi jalan, pään tai käden jokaiseen viini-, olut- tai siideritynnyriin. Tostig itse tarjoili näitä juomia kuninkaalle, joka kuitenkin pyhimysmäisen kykynsä ansiosta kieltäytyi juomasta ja ajoi Tostigin, hänen vaimonsa Judithin ja luutnanttinsa Copsin maanpakoon. DeVries osoittaa lukuisia puutteita ja virheitä kertomuksessa ja pitää lisäksi epäuskottavana, ettei moista joukkomurhaa olisi mainittu muissa aikalaislähteissä.
  102. Stenton 1947, s. 563
  103. Mason, s. 125. Gospatric oli vuoden 1061 Rooman-matkan sankarin kaima ja sukulainen, jaarli Uhtredin poika.
  104. Freeman, s. 483
  105. Mason, s. 126. Aarteiden lisäksi kapinalliset saivat aseita. Ryöstön jälkeen he polttivat talon.
  106. Mason, s. 127
  107. Mason, s. 128. Kapinalliset olivat epäilemättä jo edeltä käsin olleet yhteydessä Edwiniin ja Morcariin. Lisäksi joukot aiheuttivat kulkiessaan suurta tuhoa, ja varsinkin joukkoihin liittyneet walesilaiset tekivät kapinasta vaarallisen.
  108. Freeman, s. 493
  109. Freeman, s. 494
  110. Freeman, s. 492
  111. Mason, s. 129
  112. Mason, s. 130
  113. Mason, s. 131. Talvella aloitetun hyökkäyksen onnistuminen olisi ollut epävarmaa, ja Tostigin pitäminen vallassa olisi vaatinut lisäksi suunnattomasti voimia.
  114. Howarth 1977, s. 45
  115. a b Barlow 1997, s. 239
  116. Mason, s. 132. Kuningas antoi läksiäisiksi Tostigille runsaita lahjoja, mikä osoittaa kuningas Edvardin pitäneen jaarlia syyttömänä kapinan puhkeamiseen.
  117. Matthew & Harrison 2004, s. 85
  118. a b c d Howarth 1977, s. 84
  119. DeVries 1999, s. 230. Harald teki myös matkan Northumbriaan taivutellakseen vuotta aiemmin kapinoineen jaarlikunnan asukkaat uskollisiksi yhtenäiselle Englannille.
  120. Howarth 1977, s. 83
  121. Baxter 2007, s. 143
  122. Mason, s. 143. Masonin mukaan Tostigin hyökkäys Etelä-Englantiin oli kuningas Harald Ankaran kanssa neuvoteltu toisen rintaman avaus yhteisessä hyökkäyksessä Englantiin.
  123. DeVries 1999, s. 245–247 kysyy, miksi Tostig riskeerasi tällä pienen joukon maihinnousuyrityksellään myöhemmäksi sovitun suurimittaisen sotatoimen Harald Ankaran kanssa. Hän antaa neljä vaihtoehtoa. Ensiksi ehkä Vilhelm Valloittaja yllytti Tostigia saadakseen itse vihiä Haraldin puolustusvalmiudesta. Toiseksi tulee Howartin myös mainitsema halu toistaa Godwin-jaarlin maihinnousu 1051 ja vallata maa yksin ilman Norjan Haraldin apua. Tämän selitysmallin mukaan Tostig olisi voinut vielä tukeutua norjalaisiin, mikäli hänen oma yrityksensä epäonnistuisi. Kolmanneksi hän ehkä kuvitteli nostattavansa joukkoja Haraldia vastaan Norjan kuninkaalle antamansa lupauksen mukaisesti. Ja neljänneksi Tostig ehkä vain siirsi huomion etelärannikolle, jotta Harald Ankaran joukot voisivat pohjoisessa nousta helpommin maihin.
  124. DeVries 1999, s. 172. Toisin kuin Howarth, DeVries esittää, että Tostig ei ollut Godwinin mukana, vaan vaimonsa kanssa turvassa Flanderissa. Hän epäilemättä tunsi kuitenkin hyvin isänsä ja veljiensä voitokkaan marssin Lontooseen.
  125. a b Howarth 1977, s. 85
  126. Harald sai ilmeisesti tiedon norjalaisten tulosta Skotlantiin. Hänen päätökseensä luovuttaa ensisijainen vastuu pohjoisen jaarleille vaikutti kolme seikkaa. Ensinnäkin Harald arvioi häntä itseään tarvittavan enemmän etelässä, missä Normandian Vilhelmin maihinnousun uhka vaati puolustuksen parantamista ja kuninkaan läsnäoloa. Toiseksi Harold saattoi luottaa Morkeren ja Edwinin taistelevan Tostigia vastaan, sillä Tostigin paluu olisi vienyt Morekelta jaarlikunnan. Ja vielä kolmanneksi päätökseen vaikutti Northumbrian asukkaiden aiempi kapina: oli varsin epätodennäköistä, että Tostig olisi saanut minkäänlaista tukea entisestä jaarlikunnastaan.
  127. Gilbert 1968, s. 16
  128. Howarth 1977, s. 86
  129. Mason, s. 142. Tostig houkutteli Sven Estridinpoikaa hyökkäämään Englantiin uudistamaan enonsa Knuut Suuren valtakunta. Kuningas vastasi olevansa enoaan pienempi kuningas, ja hänellä oli kädet täynnä työtä Norjan kuningasta vastaan taistellessaan.
  130. a b Howarth 1977, s. 111
  131. a b Howarth 1977, s. 112
  132. Petersen 1965, s. 267
  133. Howarth 1977, s. 113
  134. Kertomus Tostigin vierailusta perustuu norjalaisen Snorri Sturlasonin Heimskringla-kertomukseen (1230). Englantilaisissa lähteissä tätä matkaa ei mainita. Osa historioitsijoista pitää matkaa epätodennäköisenä ja olettaa Tostigin liittyneen Haraldin joukkoihin vasta Skotlannissa syksyllä 1066. Näin Harald olisi päättänyt tavoitella Englannin kruunua ilman Tostigin suostuttelua.
  135. Howarth 1977, s. 114. Tostigin ja Haraldin keskustelun tallentaneen Snorrin mukaan Harald vastasi, etteivät norjalaiset halua Englantiin sotimaan, kun maassa on jo kuningas. Hän vielä lisäsi, että englantilaisia ei pidetä luotettavina. Tämän kuultuaan Tostig vaihtoi taktiikkaansa ja vakuutti, että saisi käännytettyä Englannin ylimykset suopeiksi Haraldin kruununtavoittelulle. Painetta lisätäkseen Tostig vielä ihmetteli, että Harald oli sotinut 15 vuotta Tanskan valloittamiseksi, mutta ei halunnut ottaa Englantia, jonka kruunua hänelle tarjottiin.
  136. Howarth 1977, s. 114. Tostigin lupaukset englantilaisten ylimysten asettumisesta Norjan Haraldin puolelle olivat täysin vailla katetta. Puoli vuotta aiemmin kukaan ei ollut noussut puolustamaan häntä, kun hänet ajettiin pois Northumbriasta.
  137. Howarth 1977, s. 115. Norja oli melkein täydellisesti erossa saarivaltiosta, ja voi olla, että oli kulunut vuosia siitä, kun hän oli saanut edellisen kerran uutisia sieltä. Väitteistään huolimatta Tostigilla ei ollut yhtä ainutta vaikutusvaltaista ystävää Englannissa, ehkä lukuun ottamatta sisartaan, ex-kuningatarta.
  138. Howarth 1977, s. 116
  139. Howarth 1977, s. 123 minne hän jätti vaimonsa ja tyttärensä
  140. Howarth 1977, s. 124
  141. Stenton 1947, s. 580
  142. Howarth 1977, s. 129
  143. Mason, s. 147. Kaupungin hävittäminen teki Humberille purjehtimisen turvalliseksi.
  144. Howarth 1977, s. 131. Kaupungin polttaminen oli juuri sitä, mitä Harald oli tehnyt aiemmin Sisiliassa, Pohjois-Afrikassa ja Tanskassa. Kylällä ei ollut merkitystä, joten se sai mennä.
  145. Howarth 1977, s. 132 York, Tostigin entisen jaarlikunnan pääkaupunki ja Pohjois-Englannin tärkein kaupunki, sijaitsi sisämaassa hieman yli neljänkymmenen kilometrin päässä poltetusta Scarboroughista. Tien lisäksi sinne pääsi myös kahta jokea pitkin, Humberia ja Ousea. Koska Harald tiesi purjehduskauden olevan ohi, hän tarvitsi laivoilleen sataman. Niinpä hän valitsi reitin jokea pitkin. Laivat etenivät lähelle Riccallin kylää noin 15 kilometrin päähän Yorkista. Tässä kohtaa joki oli jo niin kapea, ettei kohta enää olisi ollut mahdollista kääntää laivoja. Lisäksi joen yläjuoksulla oli näkynyt englantilaisia aluksia, jotka vetäytyivät norjalaisten tieltä sivujoille ja aiheuttivat täten saartouhan Haraldin laivoille. Harald pelkäsi englantilaisten kykenevän estämään omien laivojensa pääsyn takaisin merelle.
  146. Alexander 1998, s. 29
  147. Howarth 1977, s. 133
  148. Mason, s. 148
  149. E. A. Freemanin mukaan (The History of the Norman Conquest of England (1869) s. 353) Yorkin lempeässä kohtelussa näkyy Harald Ankaran tahto, ei Tostigin. Tostig oli tullut kostamaan, mutta Harald tiesi tarvitsevansa liittolaisia tulevissa taisteluissa. Ilmeisesti Harald ei täysin luottanut miestensä rauhallisuuteen, ja sen vuoksi hän ei tuonut armeijaansa kaupungin sisälle.
  150. Howarth 1977, s. 134
  151. Howarth 1977, s. 134. Harald uskoi kummankin jaarlin kaatuneen ja että Yorkin kukistuminen oli antanut koko Pohjois-Englannin hänen haltuunsa. Lisäksi hän odotti Tostigin lupusten mukaisesti englantilaisten liittyvän häneen ja voivansa haastaa Harald Godwininpojan turvallisin mielin.
  152. Howarth 1977, s. 135
  153. Mason, s. 149
  154. Howarth 1977, s. 135. Kuninkaan poika Olavi sekä Orkneyn jaarlin pojat jäivät laivoille
  155. Howarth 1977, s. 135. Haraldin varmuutta kuvaa hyvin se, että viikingit jättivät panssaripaitansa laivansa partaalle ja valmistautuivat miellyttävälle kävelylle paidoissa ja tunikoissa, mukana kypärät ja kilvet ja tietenkin keihäät, miekat ja kirveet. Joillakin oli jousia.
  156. Howarth 1977, s. 137. Harald kutsui Tostigin luokseen kysyäkseen, mistä armeijasta oli kyse. Tostig vastasi, että tulossa saattoi olla ikävyyksiä, mutta joukko saattoi olla ystäviä tulossa pyytämään armoa ja osoittamaan alamaisuuttaan kuninkaalle. Kyseessä olivat Englannin kuningas Haraldin joukot, jotka olivat edellispäivänä salaa ottaneet Yorkin haltuunsa. Aamun koitteessa Harald jatkoi matkaansa sovitulle tapaamispaikalle.
  157. a b Howarth 1977, s. 138
  158. Howarth 1977, s. 139
  159. Mason, s. 150. Tostig tunnisti kyllä veljensä, muttei tahtonut paljastaa tämän henkilöllisyyttä ja samalla saattaa veljeään vaaraan, sillä Harald oli tullut tuomaan tarjousta rauhasta.
  160. Mason, s. 151
  161. Howarth 1977, s. 140
  162. Howarth 1977, s. 141. Kuolleiden lukumäärällä mitaten Stamfordin sillan taistelu oli suurin siihenastinen taistelu Englannissa. Liki kaikki norjalaiset kaatuivat. Haraldin poika Olavi jäi vangiksi, samoin Orkneyn jaarlin pojat. Heidät Harald päästi lähtemään vaadittuaan sitä ennen lupauksen, etteivät he milloinkaan palaisi Englantiin.
  163. Mason, s. 152
  164. Mason, s. 103
  165. Mason, s.104
  166. Trevelyan 1948, s. 141
  167. Howarth 1977, s. 84–85
  168. Tostigin maaomaisuutta ei ole kokonaisuudessaan luetteloitu Domesday Bookissa, mutta kirjan internetjulkaisu antaa kuvan siitä, kuka hyötyi normannien valloituksesta
  169. Chibnall 1999, s. 32. Vilhelm Valloittajalla oli mahdollisesti jonkinlainen kuva Harald Ankaran retkestä Yorkiin.
  170. Chibnall 1999, s. 11. Chibnallin mukaan Vilhelm Valloittaja nousi maihin tarkoituksellisesti muutama päivä Stamfordin sillan taistelun jälkeen. Yleisempi näkemys on, että hän odotti suotuisaa tuulta päästäkseen purjehtimaan hevosineen Kanaalin yli.
  171. DeVries 1999, s. 298
  172. Baxter 2009, s. 56
  173. Barlow 1997, s. 298. Teoksen on kirjoittanut Edith, ja siinä Tostig saa hieman enemmän tilaa kuin veljensä Harald.
  174. Barlow 1997, s. 238
  175. Barlow 1997, s. 241
  176. Barlow 1997, s. 242. Poitiersin Williamin lausuntoihin on kuitenkin syytä suhtautua epäillen, sillä hän esittää kantansa kirjoittamassaan Vilhelm Valloittajan elämänkerrassa vuonna 1073 ja pyrkii kaikin keinoin legalisoimaan Vilhelmin maihinnousun ja mustamaalaamaan Haraldin.
  177. Barlow 1997, s. 243
  178. Chibnall 1999, s. 10
  179. Barlow 1997, s. 299
  180. Barlow 1997, s. 300