Fulfordin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Norjan kuninkaan Harald Ankaran ja Normandian herttuan Vilhelm Valloittajan hyökkäysreitit Englantiin 1066

Fulfordin taistelu käytiin 20. syyskuuta 1066 englantilaisten ja maahan tunkeutuneiden norjalaisten välillä. Englantilaisia johtivat veljekset Mercian jaarli Edwin ja Northumbrian jaarli Morkere, norjalaisia kuningas Harald Ankara ja erotettu Northumbrian jaarli Tostig Godwininpoika. Taistelu päättyi englantilaisjoukkojen tuhoon ja johti Nortumbrian pääkaupungin Yorkin antautumiseen.[1]

Aikalaislähteet eivät anna selvää kuvaa taistelun tapahtumista.[2] Monien anglosaksien kronikoiden mukaan Edwin ja Morkere siirtyivät joukkoineen Yorkin ulkopuolelle Fulfordiin, paikkaan minkä he olivat ilmeisesti valinneet itselleen sopivimmaksi. Norjalaisten saagojen mukaan englantilaiset olivat marssimassa kohti norjalaisia, ja joukkojen kohtaaminen tapahtui Fulfordissa, missä Harald Ankara nopeasti asetti joukkonsa taistelumuodostelmaan.[3]

Itse taistelun kulusta ei ole epäselvyyttä. Taktisesti ovela Harald asetti joukkonsa tielle Ouse-joen ja suon väliin siten, että kuningas itse johti joen puolella olevaa vasenta sivustaa ja Tostig Godwininpoika suohon rajoittuvan ojan puoleista oikeaa sivustaa. Anglosaksien joukot asettautuivat vastaan siten, että Edwinin mercialaiset olivat joen reunalla Harald Ankaraa vastassa ja Morkeren northumbrialaiset joukot olivat suon reunassa samalla lohkolla kuin Tostigin joukot. Joen rannalla oli miehiä enemmän kuin suon puolella.[3]

Mikäli Edwin ja Morkere olisivat pitäneet asemansa ja puolustautuneet hyökkääviä norjalaisia vastaan, olisi heidän lyöminen ollut huomattavan hankalaa. Laittamalla erotetun ja laajalti vihatun northumbrian entisen jaarlin Tostig Godwininpojan Harald pyrki estämään anglosaksien asettautumisen puolustukseen ja päinvastoin houkuttelemaan nämä hyökkäämään.[3] Niin myös tapahtui: Morkere teki intensiivisen iskun Tostigin joukkojen kimppuun.[4] Luultavasti Morkeren taktiikkaan vaikutti toisaalta samana kesänä tapahtunut yhteenotto Lindseyssä, missä jaarlit olivat voitokkaasti ajaneet tiehensä Tostigin joukot[5], toisaalta jaarlin nuoruus ja kokemattomuus.[6]

Morkeren hyökkäys suon reunalla sai Tostigin perääntymään ja kun anglosaksien puolustuslinja näin oli auennut, Harald suoritti vastahyökkäyksen[7] ja iltaan mennessä Harald ja Tostig olivat ottaneet loisteliaan voiton.[8]

DeVries[8] arvioi, ettei Edwinin ja Morkeren päätös taistella maahantunkeutujia vastaan ollut taktinen virhe, vaan pikemminkin epätoivoinen yritys pelastaa jaarlikunnan pääkaupunki York joutumasta vihollisen käsiin. Veljekset eivät tienneet englantilaisten joukkojen olevan matkalla pohjoiseen kuningas Harold Godwininpojan johdolla. Joukot saapuivat Yorkiin muutaman päivän kuluttua, minkä tietäminen olisi voinut saada veljekset tekemään toisenlaisen arvion tilanteesta. Epäilemättä aiempi voitto Lindseyssä Tostigin joukoista vaikutti veljesten päättäväisyyteen. Samoin Scarboroughin asukkaiden oli aiemmin onnistunut vastustaa aikansa norjalaisia, miksi eivät siis pohjoisen jaarlit onnistuisi pysäyttää vihollisia.

Muutama päivä Fulfordin jälkeen englantilaiset löivät norjalaiset Stamfordin sillan taistelussa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • DeVries, K.: The Norman Invasion of England in 1066. Great Britain: The Boydell Press, 1999. (englanniksi)
  • Howarth, D.: 1066 the Year of the Conquest. Great Britain: Hazell Watson & Viney Ltd, 1977. ISBN 0 86072 042 X. (englanniksi)
  • Mason, E.: The House of Godwine. The History of a Dynasty. Great Britain: Cambridge University Press, 2004. ISBN 1 85285 389 1. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mason, s.148
  2. DeVries 1999, s. 255
  3. a b c DeVries 1999, s. 256
  4. DeVries 1999, s. 257
  5. DeVries 1999, s. 243-247
  6. Howarth 1977, s. 133. Edwin, veljeksistä vanhempi oli vasta kahdeksantoista. Heistä kummallakaan ei ollut kokemusta näin suurista taisteluista, ei myöskään heidän joukoillaan.
  7. DeVries 1999, s. 258
  8. a b DeVries 1999, s. 259