Tomasz Majewski
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Majewski olympiavuonna 2008 |
|||
| Maa: |
|||
| Miesten yleisurheilu | |||
| Peking 2008 | kuulantyöntö | ||
| Lontoo 2012 | kuulantyöntö | ||
| MM-kilpailut | |||
| Berliini 2009 | kuulantyöntö | ||
| Sisäratojen MM-kilpailut | |||
| Valencia 2008 | kuulantyöntö | ||
| Istanbul 2012 | kuulantyöntö | ||
| EM-kilpailut | |||
| Barcelona 2010 | kuulantyöntö | ||
| Sisäratojen EM-kilpailut | |||
| Torino 2009 | kuulantyöntö | ||
Tomasz Majewski (s. 30. elokuuta 1981 Nasielsk) on puolalainen kuulantyöntäjä ja kaksinkertainen olympiavoittaja.[1]
Majewski sijoittui Budapestin sisäratojen MM-kilpailuissa 2004 neljänneksi tuloksella 20,83. Seuraavana vuonna hän oli Helsingin MM-kisoissa yhdeksäs ja voitti Izmirin Universiadeissa kultaa tuloksella 20,60. Vuonna 2006 Majewski oli Moskovan sisäratojen MM-kisoissa seitsemäs, Göteborgin EM-kisoissa kahdeksas ja IAAF:n yleisurheilufinaalin seitsemäs. Vuoden 2007 MM-kisoissa Osakassa Majewski työnsi viidenneksi tuloksella 20,87. Maaliskuussa 2008 hän saavutti Valencian sisäratojen MM-kilpailuissa pronssia Christian Cantwellin ja Reese Hoffan jälkeen tuloksella 20,93.[1]
Majewski voitti olympiakultaa Pekingissä 2008. Hän oli yllätysvoittaja, sillä hänen ennätyksensä oli ennen finaalia 21,04, jonka hän työnsi karsinnoissa. Majewski kuitenkin paransi ennätystään vielä kahdesti finaalissa ja voittotulokseksi muodostui 21,51. Edellinen puolalainen kuulantyönnön olympiavoittaja oli Münchenin vuoden 1972 kultamitalisti Władysław Komar.[2] Syksyllä 2008 Majewski voitti vielä IAAF:n yleisurheilufinaalin tuloksella 20,88[1].
Vuoden 2009 sisäratojen EM-kilpailuissa Majewski voitti kultaa ylivoimaisesti tuloksella 21,02 m. Kesäkuussa hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen kuulakisan Leiriassa. 30. heinäkuuta 2009 Majevski työnsi Tukholmassa tuloksen 21,95 m[3] ja rikkoi päivää vaille 26 vuotta vanhan Edward Sarulin Puolan ennätyksen 21,68 m.[4] Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän sijoittui toiseksi tuloksella 21,91 m. Hän oli toinen myös IAAF:n yleisurheilufinaalissa työnnettyään 21,21.[1]
Majewski sijoittui Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 viidenneksi uudella Puolan halliennätyksellä 21,20.[5] Kesäkuussa hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailut[1]. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui toiseksi tuloksella 21,00 m. Hän hävisi voittajalle Andrei Mih’nevitšille yhden senttimetrin.[6] Daegun MM-kilpailuissa 2011 hän oli yhdeksäs. Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän oli kolmas ennätyksellään 21,72 m. Hän paransi ennätystään kolmesti kilpailun aikana[7].
Majewski voitti olympiakultaa Lontoossa 2012 tuloksella 21,89. Hän kukisti toiseksi sijoittuneen David Storlin kolmella sentillä.[8]
Majewski on voittanut Puolan kuulantyöntömestaruuden ulkoradoilla vuosina 2002–2005, 2007–2012 ja sisäradoilla vuosina 2004–2006, 2008–2010 ja 2012.[1][9]
Henkilökohtaiset ennätykset [muokkaa]
- Kuulantyöntö
- Ulkoradat – 21,95 m (2009)
- Sisäradat – 21,72 m (2012)
Lähteet [muokkaa]
- Tomasz Majewski IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e f Tomasz Majewski tilastopaja.org. (englanniksi)
- ↑ Shot put gold for Pole Majewski BBC.com. 15. elokuuta 2008. BBBC. Viitattu 16. elokuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Majewski pukkasi lähes 22 metriä 30.7.2009. MTV3 Viitattu 30.7.2009.
- ↑ Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Berlin 2009, s. 511. IAAF, 2009. (englanniksi)
- ↑ Shot Put - M Final iaaf.org. 13.3.2010. Viitattu 18.3.2010. (englanniksi)
- ↑ Barcelona 2010 – Miesten kuulantyönnön tulokset European Athletics (englanniksi)
- ↑ Johnson, Len: EVENT REPORT - Men's Shot Put - Final 9.3.2012. IAAF Viitattu 10.3.2012. (englanniksi)
- ↑ Majewski senttipelin kuningas kuularingissä yle. fi. 3.8.2012. Viitattu 4.8.2012.
- ↑ 12th IAAF World Championships in Athletics • Biographical Entry List (PDF), IAAF, viitattu 15.8.2009 (englanniksi)
|
1896: Robert Garrett | 1900: Richard Sheldon | 1904: Ralph Rose | 1908: Ralph Rose | 1912: Patrick McDonald (tavallinen) – Ralph Rose (molemmat kädet) | 1920: Ville Pörhölä | 1924: Clarence Houser | 1928: John Kuck | 1932: Leo Sexton | 1936: Hans Woellke | 1948: Wilbur Thompson | 1952: Parry O'Brien | 1956: Parry O'Brien | 1960: Bill Nieder | 1964: Dallas Long | 1968: Randel Matson | 1972: Władysław Komar | 1976: Udo Beyer | 1980: Vladimir Kiseljov | 1984: Alessandro Andrei | 1988: Ulf Timmermann | 1992: Michael Stulce | 1996: Randy Barnes | 2000: Arsi Harju | 2004: Juri Bilonoh | 2008: Tomasz Majewski | 2012: Tomasz Majewski |