Tito Puente
Ernesto Antonio ”Tito” Puente Jr (20. huhtikuuta 1923 New York – 1. kesäkuuta 2000 New York) oli latinalaisamerikkalaisen musiikin esittäjä. Hän asui Yhdysvalloissa ja oli puertoricolaisperäinen.[1]
Puente on esiintynyt myös itsenään televisiosarjoissa, kuten Bill Cosby Show’ssa. Simpsoneissa hänet muistetaan tunnetusta kaksiosaisesta, kuudennen tuotantokauden lopussa ja seitsemännen alussa esitetystä ”Who Shot Mr. Burns?” -jaksosta.
Tito Puenten vuonna 1962 julkaisemaa kappaletta ”Oye Como Va” on myöhemmin tehnyt tunnetuksi coverversiollaan myös Santana.[1]
Elämä [muokkaa]
Puente kävi lapsena piano- ja rumputunneilla. Jo 12-vuotiaana hän soitti ensimmäisessä yhtyeessään.[1] Hän palveli laivastossa toisen maailmansodan alussalähde? ja opiskeli musiikin teoriaa Juilliard School of Musicissa vuosina 1945–1947.[1] Ensimmäisen kerran hän johti omaa orkesteriaan vuonna 1948 ja toi samalla vibrafonin latinalaismusiikkiin.[1]
Puente nousi massojen suosioon 1950-luvulla. Hänen musiikissaan oli vaikutteita monista karibialaisista ja afrokuubalaisista tyyleistä, kuten mambosta, sonista ja cha-cha-chasta. Hän esitti myöhemmin myös pop- ja bossa nova -tyyppistä musiikkia sekä salsaa.
Puente nousi toisen kerran kuuluisuuteen 1990-luvun alussa Oscar Hijuelosin Mambo Kings -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan myötä. Hän teki kaikkiaan noin 120 levyä. Hänen varhaiskautensa merkittävimpiä levyjä ovat vuonna 1956 julkaistu Cuban Carnival sekä kaksi Dance Mania -levyä vuosilta 1958 ja 1960. Vuonna 1991 julkaistu The Mambo King oli hänen sadas albuminsa.[1]
Puente voitti ensimmäisen Grammy-palkintonsa vuonna 1979 albumista Homenaje a Beny Moré. Ennen kuolemaansa hän sai yhteensä viisi Grammya, joista viimeisin tuli vuonna 2000 albumista Mambo Birdland.[1] Hänelle myönnettiin vielä vuonna 2003 postuumisti Grammy Lifetime Achievement Award.
Puente initioitiin afrokuubalaiseen santería-uskontoon vuonna 1974, ja sen merkiksi hän pukeutui vuoden ajan täysvalkoisiin vaatteisiin.[1]
Puente kärsi sydäninfarktin pian pidettyään show’n Puerto Ricolla. Kuukauden päästä hänelle tehtiin New Yorkissa sydänleikkaus, mutta hän ei selvinnyt vaan menehtyi 77 vuoden ikäisenä touko-kesäkuun vaihteessa 2000.[1]