Patarummut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Patarumpuja

Patarumpu on suurikokoinen lyömäsoitin. Jokaisessa rummussa on puolipallon tai paraabelin muotoinen kaikukoppa ja sen yli pingotettu kalvo. Sitä soitetaan yleensä huopapäällysteisillä nuijilla, mutta myös muunlaisia, kuten puisia ja nahkapäälistysiä kapuloita käytetään.

Patarumpujen määrä orkesterissa vaihtelee yleensä 2-4 rummun välillä. Patarumpujen koot ovat yleensä: bass, large, small ja piccolo (matalimmasta korkeimpaan)selvennä. Soittimen ääniala on (C)–D–a–(b). Alin C ei ole yleensä käytössä Suomessa käytössä olevissa padoissa, ja sen käyttämistä onkin pyrittävä välttämäänlähde?.

Patarummun sointi on kumea, ja sillä on aina jokin sävelkorkeus. Nykyaikaisissa patarummuissa sävelkorkeutta voidaan vaihdella pedaalilla. Jokaista pataa voi virittää kvintin tai sekstin alueellaselvennä.

Patarumpua käytetään yleensä säestyksellisestiselvennä, mutta myös yksinkertaiset melodiat ovat mahdollisia. Hector Berlioz yritti myös kirjoittaa sointuja padoille (tällöin hän käytti jopa 16 pataa). Luonteenomaisia efektejä soittimelle ovat mm. tremolot ja voimakkaat aksentit. Myös glissando on mahdollinen. Klassismin ajan orkesterissa patarumpu soitti yleensä toonikaa (1.) ja dominanttia (5.) -sointujen pohjasäveliä.

Patarummun kaikukoppa on yleensä kuparia tai lasikuitua ja kalvo muovia tai nahkaa. Viritystä hienosäädetään viritysruuveilla ja esityksen aikana sävelkorkeutta hallitaan virityspedaalilla.

Myös metallimusiikkissa on käytetty patarumpuja. Tästä esimerkkinä alternative metal -yhtye Slipknotin perkussionistit Shawn Crahan ja Chris Fehn (mm. Psychosocialin Musiikkivideo).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]