Tetraetyylilyijy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tetraetyylilyijy

Tetraethyllead-3D-balls.png

Tunnisteet
Muut nimet Lyijytetraetyyli, TEL
CAS-numero 78-00-2
Ominaisuudet
Molekyylikaava Pb(C2H5)4)
Moolimassa 323,44 g/mol
Ulkomuoto Väritön neste
Sulamispiste −136,8 °C (136,4 K)
Tiheys 1,7 g/cm3
Liukoisuus veteen ei liukene

Tetraetyylilyijy (lyijytetraetyyli Pb(C2H5)4) on orgaaninen lyijy-yhdiste, joka nimensä mukaisesti on rakenteeltaan Et4Pb, missä Et on etyyli CH3CH2- ja Pb lyijy. Tetraetyylilyijy on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan väritön, viskoottinen neste. Tetraetyylilyijy ei normaalipaineessa kiehu vaan hajoaa alle 200 °C:ssa, joten sen tislaamiseen on käytetty vesihöyrytislausta. Sen leimahduspiste on −93 °C ja itsesyttymislämpötila yli 110 °C.lähde?

Käyttö bensiinin lisäaineena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tetraetyylilyijyä on aikaisemmin käytetty moottoribensiinin lisäaineena. Varsinainen lisäaine sisältää tetraetyylilyijyä ja apuaineita, jotka estävät lyijyn kerääntymisen moottoriin. Lisäaine on erittäin myrkyllistä, ja sen kehittänyt amerikkalainen Ethyl Corporation kehittikin laajan asiantuntemuksen erittäin myrkyllisten organometalliyhdisteiden käsittelyssä teollisessa mittakaavassa, lähinnä siitä syystä, että moni ainetta käsitellyt työntekijä kuoli lyijymyrkytykseen 1930-luvulla. Lyijy-yhdisteiden käyttäminen bensiinin lisäaineena kiellettiin Suomessa 1990-luvulla. Amerikassa kielto saatiin jo aikaisemmin, mutta koko EU:n alueella lyijybensiini saatiin kielletyksi vasta 2004. Lentobensiiniä kielto ei koske.

Tetraetyylilyijyn bensiinin oktaanilukua nostava vaikutus johtuu sen heikoista lyijy-hiili-sidoksista, jotka katkeavat moottorin korkeassa lämpötilassa. Hajoamisen tuloksena syntyy etyyliradikaaleja, jotka palavat, sekä lyijyä ja lyijyoksidia. Palaminen on radikaalireaktio, jota lyijy häiritsee, mikä estää bensiinin hallitsematonta syttymistä eli nostaa bensiinin oktaanilukua. Tetraetyylilyijy siis haittaa palamista, mutta moottorin huipputehoa saadaan nostettua siksi, että bensiini puristetaan pienempään tilaan ilman itsesyttymistä, jolloin saadaan suurempi energiatiheys ja siten teho. Tetraetyylilyijy on vain sopivasti bensiiniin liukeneva lyijyn kantaja, varsinainen nakutuksenestoaine on itse lyijy.

Jotta tetraetyylilyijyn hajotessa vapautuva lyijypöly ei tukkinut ja täyttänyt moottorin sylintereitä, lisättiin bensiiniin myös jotakin halogenoitua hiilivetyä, tavallisimmin 1,2-dikloorietaania tai 1,2-dibromietaania. Kun ne paloivat, niistä vapautunut kloori tai bromi yhtyi lyijyn kanssa helposti haihtuvaksi yhdisteeksi, lyijykloridiksi tai lyijybromidiksi, jotka poistuivat moottorista pakokaasun mukana. Nämä lyijy-yhdisteet ovat kuitenkin pahoja hermo- ja ympäristömyrkkyjä, minkä vuoksi lyijy-yhdisteiden käytöstä bensiinin lisäaineena on nykyisin luovuttu.

Tetraetyylilyijy myrkyttää nykyaikaisissa autoissa olevan katalysaattorin. Katalysaattorissa on katalyyttinä jalometalleja, kuten platinaa. Bromia ja klooria sisältävät lyijyn kertymisen estävät lisäaineet reagoivat paitsi lyijyn, myös katalyyttimetallin kanssa. Lyijy poistuu moottorista hienojakoisena lyijybromidi- ja -kloridipölynä, joka tukkii katalysaattorin.

Muut nakutuksenestoaineet sekä korkeampioktaaninen synteettinen bensiini ovat nykyään korvanneet lyijyn. Alkoholit, kuten etanoli, sekä eetterit, kuten MTBE ja ETBE, ovat pääasiallisia lyijyn korvaajia. Myös muita vähemmän myrkyllisiä metalleja on käytetty, kuten rautaa ferroseenina tai mangaania, joka tuodaan metyylisyklopentadienyylipentakarbonyylimangaanina eli MMT:na. Synteettisiä korkeampioktaanisia aineita ovat esimerkiksi alkylaatti ja iso-oktaani. Myös aromaatteja kuten bentseeniä on käytetty, mutta niiden ongelma on karsinogeenisuus.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]