Suomalainen rekisterikilpi
Suomessa moottoriajoneuvojen ajoneuvorekisteriä hallinnoi Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi). Autoissa rekisterikilvet kiinnitetään näkyvälle paikalle ajoneuvon etu- ja takapäähän. Traktoreissa ja moottorityökoneissa rekisterikilpi kiinnitetään näkyvälle paikalle ajoneuvon etu- tai takapäähän. Perävaunuissa, moottoripyörissä, mopoissa ja mopoautoissa kilpi on sijoitettu vain taakse. Ainoastaan moottorikelkoissa kilpi on sijoitettu molemmille sivulle. Takapään kilven tulee olla valaistu.
Suomalaiset rekisterikilvet valmistetaan Helsingin vankilassa Erich Utsch Ag:n toimittamista aihioista.[1] Materiaalina on alumiini, jonka pinnalla on heijastava kalvo. Numerot ja kirjaimet ovat pakottamalla pinnasta kohotettuja, ja niissä on peiteväri. Pakotuskorkeus on 1–1,2 millimetriä.
Yleensä rekisterikilpi valitaan satunnaisesti, mutta on mahdollista saada vapaavalintainen erityiskilpi. Erityiskilpipäätös maksaa 790 euroa eikä erityiskilpeä voi siirtää toiseen ajoneuvoon ilman uutta päätöstä. Puolustusvoimien ajoneuvoilla ja Ahvenanmaalle rekisteröidyillä ajoneuvoilla on omat kilpensä. P-, W- ja D-kirjaimella alkavat kilvet ovat käytössä perävaunuissa.
Suomeen rekisteröidyissä autoissa on vuodesta 1972 lähtien ollut pääsääntöisesti käytössä valkopohjaiset rekisterikilvet, joissa on kolme kirjainta ja kolme numeroa. Vuoteen 1989 asti kilven ensimmäinen kirjain oli niin sanottu läänitunnus, joka määräytyi sen mukaan, missä auton omistaja asui, tosin jo vuonna 1972 luovuttiin kilpien vaihtopakosta asuinlääniä vaihtaessa.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.png)
Valtakunnallinen moottoriajoneuvojen rekisteripakko tuli Suomeen vasta vuonna 1922, joskin tätä edelsivät kaupunkikohtaiset kilpijärjestelmät, esimerkiksi Helsingissä vuodesta 1907. Ensimmäisissä valtakunnallisissa kilvissä tunnus oli muotoa "X-NNNN", jossa X oli läänikohtainen tunnus.
Vuosina 1922–1929 käytettiin valkopohjaisia rekisterikilpiä, mutta 1930- ja 1940-luvuilla parillisina vuosina rekisteröidyissä autoissa käytettiin mustapohjaisia kilpiä joissa teksti oli valkoisella fontilla, parittomina valkopohjaisia mustalla fontilla. Vuonna 1950 siirryttiin mustiin kilpiin valkoisilla kirjaimilla.[2] Sen jälkeen rekisteritunnuksissa oli kaksi kirjainta, joista ensimmäinen oli läänitunnus, sekä enintään kolminumeroinen luku.[3] Kutakin läänitunnuskirjainta kohti oli näin ollen käytettävissä noin 25 000 mahdollista rekisteritunnusta. Kun ne eivät enää riittäneet, otettiin useita väkirikkaita läänejä varten käyttöön toinen, lopulta kolmaskin tunnuskirjain. Helsingin kaupungilla oli oma tunnuskirjain.[3]
Vuoteen 1960 rekisterikilpien materiaalina oli teräspelti. Tuohon asti kilvet oli kuitenkin mahdollista hankkia lisähintaan sinkityllä kirjasimella, jolloin materiaalina oli messinki. Rekisterikilpiin lisättiin valkoinen reunus vuonna 1960. Vuodesta 1961 alkaen jaettavissa uusissa tunnuksissa oli kolme kirjainta ja enintään kaksi numeroa.
Vuonna 1972 kilpien vaihtopakosta lääniä vaihtaessa luovuttiin, mutta kotiläänin tunnuskirjain merkittiin kilpiin vielä pitkään tämän jälkeenkin.[3] Samana vuonna otettiin käyttöön nykyisen malliset kolmekirjaimiset valkoiset kilvet mustalla tekstillä, jossa rekisteritunnukset ovat muotoa "XXX-NNN".[3] Läänikohtaisesta kilpien jaosta luovuttiin kuitenkin täysin vasta vuonna 1989.
Suomen kuuluessa Euroopan unioniin on toukokuusta 2001 lähtien uusien kilpien vasempaan reunaan liitetty sininen kenttä, johon on sijoitettu EU:n tähtisymboli ja maatunnus.[4] Tosin nykyäänkin voi saada vanhanmalliset EU-tunnuksettomat kilvet, mikäli omistaja erikseen pyytää sellaisia.
Vanhat läänitunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- A: Helsinki[3]
- B: Helsinki[3] (~1950–)
- C: Diplomaattikilvet, myös sarjat CA, CB, CE Helsinki[3] (viimeisissä kaksikirjaimisissa tunnuksissa noin 1960)
- D: Perävaunu, 2012 alkaen.
- E: Turun ja Porin lääni[3] (~1950–)
- F: Turun ja Porin lääni[3] (viimeisissä kaksikirjaimisissa tunnuksissa noin 1960)
- G: Kymen lääni[3] (~1950–)
- H: Hämeen lääni[3]
- I: Hämeen lääni[3] (~1950–)
- J: Käytetty sellaisissa autoissa, joissa rekisterikilvelle varattuun tilaan ei mahdu kolmea kirjainta ja kolmea numeroa
- K: Kuopion lääni[3]
- L: Lapin lääni[3] (1938–)
- M: Mikkelin lääni[3]
- N: alkujaan Hämeen lääni[3] (viimeisissä kaksikirjaimisissa tunnuksissa noin 1960); myöhemmin käytetty sellaisissa autoissa, joissa rekisterikilvelle varattuun tilaan ei mahdu kolmea kirjainta ja kolmea numeroa
- O: Oulun lääni[3]
- P: Perävaunu
- Q: Ei käytössä
- R: Kymen lääni[3] (~1950–)
- S: Kuopion lääni (1950-luvun lopulla), myöhemmin Pohjois-Karjalan lääni (vuodesta 1960[3])
- T: Turun ja Porin lääni[3]
- U: Uudenmaan lääni[3]
- V: Viipurin lääni (–1945), Vaasan lääni[3] (1945–)
- VA: Vaasan lääni (–1945)
- W: Perävaunu, (~2000–)
- X: Keski-Suomen lääni (~1960–)[3]
- Y: Vaasan lääni[3] (~1950–)
- Z: Uudenmaan lääni[3] (~1950–)
- ÅL: Ahvenanmaa
Suomen rekisterikilpien typografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisissä suomalaisajoneuvojen rekisterikilvissä vuosina 1922–1930 oli käytössä valkoiset konstruktivististyyliset kirjaimet ja numerot mustalla pohjalla. Merkit olivat kapeita, lihavia ja kulmikkaita. Vuosina 1931–1934 olivat käytössä art deco -vaikutteiset kapeat ja korkeat merkit, kunnes vuonna 1935 otettiin käyttöön vielä nykyisinkin käytössä oleva rekisterikilpifontti. Pääsyynä sen käyttöön oli parempi luettavuus kaukaa ja liikkuvasta ajoneuvosta. Kirjaintyypin suunnittelijaa ei tiedetä eikä alkuperäispiirroksia ole säilynyt. Arvellaan, että kirjaimet olisi piirretty virkatyönä Helsingin vankilan rekisterikilpipajassa. Nykyiset kirjainten mallipiirrokset ovat peräisin 1970-luvulta. Niissä kukin merkki on piirretty 1:1-kokoon 73 millimetrin korkuisiksi.[5]
Eri ajoneuvojen rekisterikilpiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Auton rekisterikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Auton rekisterikilpeen on merkitty rekisteritunnus mustin merkein valkoiselle pohjalle. Auton rekisteritunnus koostuu yleensä kolmen kirjaimen ja kolminumeroisen (tai harvemmin 1–2-numeroisen) luvun yhdistelmästä. Kirjain- ja numerosarja on erotettu toisistaan väliviivalla. Varsinaisen rekisterinumeron lisäksi EU-kilven vasemmassa reunassa on sinisellä pohjalla EU-tunnus, jonka alapuolella on kansallisuustunnus FIN.
Vanhoissa autoissa voi olla edelleen kiinni niiden alun perin saamat mustapohjaiset rekisterikilvet. Mikäli autossa on valkopohjaiset kilvet, ne voi vaihtaa mustapohjaisiin, jos sillä aiemmin ollut rekisteritunnus on ollut mustapohjaisilla kilvillä, aiempaa tunnusta ei ole annettu toiselle ajoneuvolle ja tieto autolla aiemmin olleesta tunnuksesta löytyy Trafin tietojärjestelmästä.
Moottoripyörän rekisterikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Moottoripyörän rekisterikilvessä rekisteritunnus on myös mustilla merkeillä valkoisella pohjalla, mutta kirjaintyyppi on erilainen. Syksyyn 2008 saakka tunnukset koostuivat kahden tai kolmen kirjaimen ja enintään kolminumeroisen luvun yhdistelmästä, mutta sen jälkeen moottoripyörille on annettu rekisteritunnukseksi enintään kolminumeroinen luku ja 2–3 kirjainta. Moottoripyörän rekisterikilvessä kirjain- ja numerosarjat ovat kahdella eri rivillä. Mikäli kyseessä on EU-kilpi, ylimmälle riville mahtuu vain kaksi merkkiä.
Vuoteen 1974 asti moottoripyörien rekisteritunnus merkittiin valkoisilla merkeillä mustalle pohjalle. Mustapohjaisia kilpiä on sekä yksi- että kaksirivisinä. Moottoripyörälle voi yhä saada mustapohjaisen kilven, jos kyseessä on ennen vuotta 1974 käyttöönotettu moottoripyörä tai ennen vuotta 1972 käyttöönotettu, ulkomailta maahantuotu moottoripyörä. Myös museomoottoripyörien kilvet ovat mustapohjaisia.
Mopon tai mopoauton rekisterikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mopon ja mopoauton rekisterikilvet ovat samanlaisia kuin moottoripyörän kilvet, mutta ne ovat kooltaan pienempiä, niiden kirjaintyyppi on sama kuin auton rekisterikilvissä ja niistä puuttuu EU-tunnus. Syksyllä 2008 näihin tehtiin sama muutos kuin moottoripyörän kilpiin.
Moottorikelkan rekisterikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Moottorikelkan rekisterikilvet ovat saman kokoisia kuin mopon rekisterikilvet, mutta niissä on keltainen pohja. Ylärivillä on enintään kolminumeroinen luku ja alarivillä 2-3 kirjainta.
Perävaunun rekisterikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perävaunun rekisterikilpi on muuten samanlainen kuin auton rekisterikilpi, mutta tunnuksen ensimmäinen kirjain on aina D, P tai W. Vanhemmissa kilvissä on kaksi kirjainta, joista ensimmäinen on P, sekä nelinumeroinen luku. Vanhempia tunnuksia on olemassa sekä valko- että mustapohjaisilla kilvillä.
Diplomaattikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: CD-rekisterikilpi
Ulkovaltojen edustuston virka-autojen ja sen diplomaattiseen henkilökuntaan kuuluvien käytössä olevien autojen rekisterikilvissä on tunnus CD ja enintään neljä numeroa käsittävä tunnus. Edustuston ja sen henkilökuntaan kuuluvan henkilön muiden tulli- ja verovapaan autojen rekisterikilvissä on kirjain C ja enintään viisinumeroinen tunnus. Diplomaattikilvet ovat sinipohjaisia ja niiden tunnukset ovat valkoisella. Kilvissä ei ole EU-tunnusta.
Traktorin ja moottorityökoneen rekisterikilpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Traktorin ja moottorityökoneen rekisterikilvet ovat muuten saman mallisia kuin auton rekisterikilvet, mutta ne ovat keltapohjaisia ja niissä tulee numerosarja ennen kirjainsarjaa. Kilvissä ei ole EU-tunnusta. Vanhimmissa traktorin rekisterikilvissä on rekisteritunnus punaisilla merkeillä oranssilla pohjalla.
Kansallisuustarra[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikäli EU-maahan rekisteröidyllä ajoneuvolla ajetaan EU-maiden ulkopuolella, siinä tulee olla kiinnitettynä kansallisuustarra. Ajoneuvossa, jossa ei ole EU-tunnuksella varustettua kilpeä, tulee olla kansallisuustarra myös muissa EU-maissa liikuttaessa. Suomen kansallisuustarran tunnus on FIN. Tarra tulee kiinnittää ajoneuvoon näkyvälle paikalle, kuten takaluukkuun tai -ikkunaan niin, että rekisterikilpi on luettavissa ilman vaikeuksia. Auton rekisterikilven tuunaaminen esimerkiksi tarroilla on poliisin mukaan kiellettyä. [6][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Helsingin vankilassa juhlavuosi: Paljusellit jäivät historiaan ja rekisterikilpipaja täyttää 90 vuotta 23.5.2017. Rikosseuraamuslaitos. Arkistoitu 22.7.2017. Viitattu 20.3.2018. (suomeksi)
- ↑ TraFi: Rekisterikilpien historiaa Liikenteen turvallisuusvirasto. Viitattu 21.3.2012.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Vesterinen, Jukka. Aikamatka 3: Nostalginen vuosikirja 1952*1962*1972, s.66. Alfamer Oy, 2011. ISBN 978-952-472-144-8.
- ↑ http://www.ake.fi/AKE/Rekisterointi/EU_kilvet/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Itkonen, Markus: Kadonneet kirjaintyypit. Suomalainen kirjainmuotoilu 1920–1985, s. 122–125. RPS-Yhtiöt, 2012. ISBN 978-952-5001-16-7.
- ↑ Poliisi muistuttaa: Autossasi on yksi osa, jota sinä et omista iltalehti.fi. 10.12.2023. Viitattu 11.12.2023. (suomeksi)
- ↑ Rekisterikilpiä tuunataan laittomasti mustavalkoisiksi, vaikka luvallinenkin keino olisi olemassa – poliisi yleistyvästä ilmiöstä: "Tulee tosi kallis tarra" mtvuutiset.fi. 11.11.2022. Arkistoitu 11.11.2022. Viitattu 11.12.2023. (suomeksi)
