Sulfaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sulfaatti-ioni SO42−

Sulfaatti on rikkihapon suola[1]. Eräitä sulfaatteja kutsutaan kauppanimellä vihtrilli.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulfaatti-ioni on moniatominen anioni, jonka empiirinen kaava on SO42− ja moolimassa 96,07 g/mol. Ioni koostuu yhdestä rikkiatomista, jota ympäröi neljä tetraedrin muotoon asettunutta happiatomia. Sulfaatti-ioni on vetysulfaatti-ionin HSO4 konjugaattiemäs.

Sulfaattiyhdisteet ovat ioniyhdisteitä. Useimmat sulfaatit ovat hyvin vesiliukoisia. Poikkeuksia ovat huonosti veteen liukenevat kalsiumsulfaatti, strontiumsulfaatti ja bariumsulfaatti.[2]

Sulfaattisuoloja voidaan valmistaa liuottamalla metalleja rikkihappoon tai neutraloimalla rikkihappoa emäksisellä yhdisteellä, kuten metallihydroksidilla, -oksidilla tai -karbonaatilla. Sulfaateille on tyypillistä muodostaa kaksoissulfaatteja joissa on sekä kolmenarvoinen että yhdenarvoinen kationi ja näitä kaksoissulfaatteja kutsutaan alunoiksi.[1][2]

Sulfaattibakteereja eli sulfaattia pelkistäviä bakteerisukuja ovat Desulfovibrio, Desulfobacter, Desulfobulbus, Desulfomicrobium, Desulfococcus, Desulfosarcina, Thermodesulfobacterium, Thiocapsa ja Desulfotomaculum.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulfaatit ovat tärkeitä niin kemianteollisuudessa kuin biologisissa prosesseissa:

  • Lyijy/happo-akut sisältävät rikkihappoa.
  • Sulfaattiyhdisteitä käytetään lannoitteina. (esimerkiksi ammoniumsulfaattia)
  • Jotkut syvänmeren anaerobiset pieneliöt käyttävät sulfaatteja elektroniakseptoreina.
  • Kuparisulfaattia käytetään levämyrkkynä eli algisidina.
  • Kalsiumsulfaattidihydraatti eli kipsi.
  • Nikkelisulfaattia käytetään muun muassa elektroniikkateollisuudessa.

Muita happea ja rikkiä sisältäviä ioneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SO52− persulfaatti-ioni
  • SO42− sulfaatti-ioni
  • SO32− sulfiitti-ioni
  • SO22− hyposulfiitti-ioni
  • S2O82− peroksodisulfaatti-ioni

Sulfaatteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 305. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 1045. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.7.2014). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.