Solmio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leveä solmio puvun osana

Solmio on kaulan ympärille puettu kankaasta valmistettu asuste. Suomen kielessä käytetään solmion synonyymina sanaa kravatti. Solmiota käytetään kauluspaidan kanssa. Eräs muunnelma solmiosta on solmuke eli rusetti.

Solmiota käyttävät yleensä miehet, mutta toisinaan myös naiset joko muodikkaana vaatekappaleena tai osana univormua. Solmio kehittyi kaulan ympärille solmitusta huivista. Modernin solmion malli on 1630-luvulta, Ranskan Ludvig XIII:n puolelle Guisen herttuaa ja Maria de' Mediciä vastaan liittyneiltä kroatialaisilta palkkasotilailta, joiden perinteinen solmiomainen huivi herätti Ranskassa huomiota ja kehittyi muodiksi.[1]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Solmioita valmistetaan eri materiaaleista ja niiden sekoitteista, joista silkki on yleisin. Villa on toinen perinteinen materiaali, samoin puuvilla ja pellava. Solmioita valmistetaan myös keinokuiduista. Laadukas solmio leikataan kankaasta diagonaalin suuntaan ja sen sisällä on tukikangas joka antaa solmiolle ryhdin. Neulotut solmiot ovat harvinaisempi laji, joiden näkyvä osa on usein tasalevyinen ja päättyy suorasti.[2]

Kravattisolmu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kravattisolmu on kravattiin tehtävä kiristyvä solmu. Kravatin ohuemman pään on tarkoitus liukua solmun sisällä ja siten mahdollistaa kravatin kiristämisen ja löysäämisen.

Kaksi yleisimmin käytettyä solmua ovat englantilainen solmu (four-in-hand) ja ranskalainen solmu (puoli-Windsor). Englantilainen kravattisolmu on muodoltaan toispuoleinen, suipompi ja kapeampi kuin ranskalainen kravattisolmu. Solmun valinta riippuu kauluksen muodosta sekä solmion leveydestä ja materiaalista[3], englantilainen solmu sopii yleensä paremmin kauluksiin, joiden kielien väliin jää kapeampi rako. Yksinkertaisempana solmuna englantilainen solmu on myös parempi vaihtoehto, jos solmion materiaali on hyvin paksua. Ranskalainen solmu on symmetrisempi ja sopii kaulukseen, jonka aukko on leveämpi.

Englantilaisen solmun solmiminen:

Yleinen virhe on solmia kravatin solmu liian tiukaksi. Useimmissa tilanteissa solmu näyttää paremmalta, jos se on löyhä, eli solmu kiedotaan muotoonsa löysästi ja kiristetään vasta lopuksi. Jos solmion materiaali on ohutta, solmua voidaan kasvattaa kietomalla kravatin pääosaa solmun ympärille kerran tai kaksi ennen kuin leveä pää kiertää ylös ja itsensä alle.[4] Kravattisolmuja on monia erilaisia, kaikkiaan 85[4] tai jopa 188[5].

Solmion värit ja kuviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuviollisia silkkisolmioita.

Nykyään solmio on eräs miehen puvun värikkäimmistä osista. Solmion värit valitaan yleensä siten, että ne toistavat paidan tai puvun värejä tai muutoin sopivat niihin. Helppo muistisääntö on sellainen, että solmio on aina paitaa tummempi sekä eri värinen kuin puku.[6] Solmion kuvioiden määrä kannattaa suhteuttaa muuhun pukeutumiseen, turhia ristiriitoja välttäen. Esimerkiksi viistoruudullinen solmio vaakaruudullisen paidan kanssa on yhdistelmä, joka vaatii hyvää tyylitajua onnistuakseen.

Yksivärinen solmio on helppo sovittaa muuhun pukeutumiseen ja varma yhdistelmä on samanvärinen solmio ja paita. Raidallisten solmioiden käytössä kannattaa olla varovainen Isossa-Britanniassa, jossa monilla organisaatioilla on oma kuvionsa (vrt. tartaanit). Englantilaisten solmioiden raidat kulkevat yleensä vasemmalta oikealle alas, amerikkalaisten toisinpäin. Muita väri- ja kuvioyhdistelmiä on lukuisia. Kuviot voivat olla kankaaseen kudottuja, painettuja tai käsinmaalattuja. Geometriset kuviot ovat yleisiä, etenkin kudottuina, painetuissa solmioissa on laaja valikoima sarjakuvahahmoja, eläimiä jne., joiden käyttöä kannattaa harkita varoen.

Solmionpidike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Solmionpidike pitää solmion paidassa kiinni.

Vapaana liehuva solmio on usein tiellä, etenkin ruokaillessa. Solmion voi taittaa rinnan kohdalta paidan sisälle, joka luo parhaimmillaan tyylikkään rentoutuneen vaikutelman, ilman takkia ja hihat käärittynä. Se ei kuitenkaan sovi useimpiin tilanteisiin, joten solmion kanssa käytetään usein solmionpidikettä, joka on esim. jousitoiminen koru, joka puristaa solmion paidan nappilistaan kiinni. Toinen yleinen malli on kultainen ketju, joka kiinnitetään nappiin. Solmionpidikkeen materiaalin (kulta tai hopea) kuuluu vastata vyönsolkea, kalvosinnappeja ja kelloa, tai värin (pidikkeet ovat usein emaljoituja) asun muita värejä. Nykyään harvinaisen plastron-solmion kanssa käytetään kankaan läpäisevää solmioneulaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.keikari.com/blogi/solmion-historia/
  2. Bernhard Roetzel: Täydellinen herrasmies, Könemann, 1999
  3. http://www.tieroom.fi/solmion-kayton-etiketti
  4. a b Thomas Fink, Yong Mao: The 85 Ways to Tie a Tie, Fourth Estate, 2001
  5. Tiinaliina Recycling Shop Tallennettu 11.6.2013 [vanhentunut linkki]
  6. http://www.teja.fi/pukeutuminen/40.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta solmio.
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: solmio.