Silbervogel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Silbervogel
Silbervogelin tuulitunnelikokeissa käytetty pienoismalli vuodelta 1935
Silbervogelin tuulitunnelikokeissa käytetty pienoismalli vuodelta 1935
Tyyppi Avaruuslentokone
Alkuperämaa Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Suunnittelija Eugen Sänger
Valmistusmäärä 0 kpl

Silbervogel (suom. hopealintu) tai RaBo (Raketen-Bomber, suom. rakettipommittaja), myös Antipodenferngleiter (suom. antipodipisteen kaukoliitokone), oli toisen maailmansodan aikainen Saksan sodanjohdon salainen suunnitelma avaruuslentokoneesta, jolla olisi voitu pommittaa Yhdysvaltoja. Suunnitelma perustui itävaltalaisen tohtori Eugen Sängerin ja hänen vaimonsa, matemaatikko Irene Bredtin kehitystyöhön rakettimoottoreilla varustetusta puoliballistiselle radalle avaruuteen laukaistusta liitolentokoneesta, joka alas tullessaan käyttäisi ilmakehän nostovoimaa hyväkseen ja kimpoaisi eteenpäin. Koneella oli tarkoitus päästä antipodipisteeseen eli maapallon vastakkaiselle puolelle.

Suunnittelijat Sänger ja Bredt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sänger väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 1929 aiheenaan lentokoneiden siipirakenteet. Hänen ehdotuksensa rakettitekniikasta väitöskirjan aiheeksi oli hylätty. Vuonna 1933 hän julkaisi teoksen Raketenflugtechnik, jossa kävi läpi suunnittelemansa rakettikoneen, rakettiliitokoneen periaatteet. Vuonna 1936 Luftwaffe perusti Sängerille hänen tutkimuksiaan varten Trauenin tutkimuskeskuksen Ala-Saksiin. Trauenissa Sänger kehitti apulaisensa, myöhemmän vaimonsa matemaatikko, tohtori Irene Bredtin kanssa alun hyvin yksinkertaisen mallisen rakettiliitokoneensa ideaa eteenpäin.[1] Nostovoiman lisäämiseksi koneen runko suunniteltiin leveäksi ja matalapohjaiseksi, ja se sai Sängerin apulaisilta lempinimen silitysrauta. Virallisemmalta nimeltään kone oli Silbervogel.[2]

Suunnitelma esiteltiin kahdesti, vuosina 1938 ja 1939 Saksan ilmailuministeriö RLM:lle (Reichs Luftsfahrt Ministerium).[3] Pariskunta kehitti hanketta, kunnes 1940 Sänger komennettiin työskentelemään patoputkimoottorilla varustetun hävittäjäkoneen kehittämiseksi. Sänger ja Bredt kuitenkin jatkoivat Silbervogelin suunnittelua, ja elokuussa 1944 heidän työnsä tulokset julkaistiin salaisessa raportissa Über einen Raketenantrieb für Fernbomber.[1] Raporttia painettiin vain sata kappaletta, jotka jaettiin korkea-arvoisille upseereille ja virkamiehille.

Rakettimoottorinen kaukoliitokone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunniteltu liitokone, Silbervogel, tai RaBo (Raketen-Bomber), myös Antipodenferngleiter (suom. antipodipisteen kaukoliitokone), oli 34 metriä pitkä yksipaikkainen pommittaja. Rungon läpimitta oli 2,32 metriä, ja se oli suunniteltu pohjaltaan tasaiseksi nostovoiman parantamiseksi. Koneen omapaino oli kymmenen tonnia ja polttoainemäärä 90 tonnia, maksimi lentoonlähtöpaino 133 773 kiloa. Sängerin suunnittelemat nestemäistä happea ja kerosiinia käyttävät moottorit antaisivat 6 000 MN:n työntövoiman.[4] Pommikuorma riippuisi halutusta polttoainemäärästä: pommikuiluun mahtui 30 tonnia pommeja.[1]

Kone oli tarkoitus laukaista maasta kiskoilla. Raketti oli kaksivaiheinen; alkuvauhdin kiskoilla antaisi erillinen koneen perässä kulkeva työntöraketti. 14 metriä pitkän kiskoraketin massa oli 34 tonnia, työntövoima 6 860 MN ja paloaika kymmenen sekuntia. Polttoaineena oli nestemäisen hapen ja alkoholin seos.[4] Kiskojen pituus oli kolme kilometriä. Pienoismallitestit osoittivat, että kiskoraketilla olisi alukselle saatu lähtönopeus 500 metriä sekunnissa (1 800 km/h). Tämän jälkeen liitokone olisi noussut siivilleen.[5]

Nousun jälkeen alus käynnistäisi omat moottorinsa ja lentäjä kääntäisi koneen nokan ylös sopivaan kulmaan. Nousu 12 kilometriin veisi 25 sekuntia, ja koneen omat rakettimoottorit käynnistyisivät 285 m/s nopeudessa. Ballistisella radallaan kone saavuttaisi kymmenkertaisen äänennopeuden ja sen avulla 160 kilometrin korkeuden.[6] Tässä vaiheessa koneella olisi runsas liike-energia, jolloin se kääntyisi ja syöksyisi ilmakehään alas 40 kilometriin, josta se ilmakehän suuremman tiheyden ja siitä aiheutuvan nostovoiman vuoksi kimpoaisi takaisin noin 125 kilometrin korkeuteen. Kone syöksyisi toistuvasti alas ja kimpoaisi eteenpäin hieman matalammalle 120 kilometriin, ja jälleen 90 ja 82 kilometriin, kaikkiaan yhdeksän kertaa. Viimein 40 kilometrin korkeudesta kone kääntyisi loppuliitoon laskeutuen 23 500 kilometrin päässä laukaisupisteestä.[1]

Kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kone oli suunniteltu pommittamaan Yhdysvaltoja. Tarkoitus ei ollut tuottaa sotilaallisesti merkittäviä tuhoja, vaan saavuttaa propagandavaikutus pommittamalla New Yorkia. Tämän vuoksi pienikin pommikuorma olisi riittävä. Kone oli määrä laukaista Euroopasta, josta se olisi syöksynyt New Yorkin päälle, liitänyt mantereen yli ja laskeutunut japanilaisten hallitsemalle Tyynenmeren alueelle.[7] New Yorkin lisäksi saksalaiset kaavailivat maaleiksi pääkaupunki Washingtonia ja Pittsburghia, Yhdysvaltain terästuotannon keskusta.[8]

Raportissa laskettiin esimerkkejä mahdollisista lentomatkoista ja pommikuormista eri rakettityypeillä työntövoimiltaan 3 000, 4 000 tai 5 000 Ns/kg. Sänger ja Bredt ehdottivat 4 000 Ns/kg moottoria. He olivat kokeissaan käyttäneet jo 3 000 Ns/kg moottoreita, ja Trauenissa oli rakennettu jopa 10 000 Ns/kg koemoottori.[1] Suurimmalla mahdollisella pommikuormalla, 30 tonnia, toimintamatka oli moottorista riippuen 850, 2 200 ja 3 500 kilometriä. Pienentämällä pommikuorma 5 000 kiloon toimintamatka olisi kasvanut 2 700, 5 500 ja 10 100 kilometriin. Esimerkiksi Panaman kanava olisi saavutettu kahden tonnin pommikuormalla 69 minuutin lennon jälkeen. Pommitettuaan kone olisi sytyttänyt moottorinsa uudelleen lentääkseen vielä 3 200 km ja laskeutuakseen ystävällismieliseen maahan Etelä-Amerikkaan. Panaman kanavan pommituslennon kokonaismatka olisi ollut 12 650 km ja lentoaika vajaat kaksi tuntia. Sydney olisi saavutettu kolmen tonnin pommikuormalla, ja sytytettyään moottorit uudelleen paluumatkaa varten koneet olisivat laskeutuneet lähtöpisteeseensä 3 tunnin 38 minuutin lennon jälkeen.[1]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset eivät toteuttaneet Silbervogel-suunnitelmaa. Raportti koneen suunnitelmasta kulkeutui sekä Neuvostoliittoon että Yhdysvaltoihin, joissa se vaikutti molempien maiden avaruustutkimukseen. Usemman kimmokkeen paluuta ilmakehään ei ole koskaan tehty, mutta esimerkiksi Apollon komentomoduli ja NASA:n avaruussukkula käyttivät ilmakehää hyväkseen palatessaan maahan.[1]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eugen Sänger, Irene Bredt: Über einen Raketenantrieb für Fernbomber. 376 s., julkaisuaikanaan salainen. Aindring: Deutsche Luftfahrtsforschung, 1944. UM 3536. (saksaksi), (ranskaksi)
  • Eugen Sänger, Irene Bredt: A rocket drive for long range bombers. 175 s.. Technical Information Branch, BuAer, Navy Department, 1952. (englanniksi) (pdf) (viitattu 10.12.2010). (englanniksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Burrows, William E.: This New Ocean: The Story of the First Space Age, s. 56. Westminster, MD, USA: Modern Library, 1999. (englanniksi)
  • Butrica, Andrew J.: Single Stage to Orbit : Politics, Space Technology, and the Quest for Reusable Rocketry. Baltimore, MD, USA: Johns Hopkins University Press, 2003. ISBN 08018-7338X. (englanniksi)
  • Jung, Thomas: Sänger-Bredt Antipodal Bomber Silverbird 2003. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
  • Kersteina, Aleksander & Matko, Drago: Eugen Sänger: Eminent space pioneer. Acta Astronautica, joulukuu 2007, 61. vsk, nro 11-12, s. 1085-1092. International Academy of Astronautics. ISSN: 0094-5765. ScienceDirect (maksullinen) (html, pdf) Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  • Wade, Mark: Saenger 2008. Encyclopedia Astronautica. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
  • Westman, Juhani: Global Bounce 2008. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
  • Zaganescu, Nicolae-Florin: Dr. Irene Sänger-Bredt, a life for astronautics. Acta Astronautica, joulukuu 2004, 55. vsk, nro 11, s. 889-894. International Academy of Astronautics. ISSN 00945765. ScienceDirect (maksullinen) (html, pdf) Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Westman 2008
  2. Zaganescu 2004
  3. Jung 2003
  4. a b Wade 2008
  5. Kerstein & Matko 2007
  6. Butrica 2003, s. 67
  7. http://www.456fis.org/GERMAN_SILVERBIRD_BOMBER.htm
  8. Burrows 1999, s. 56