Paroni Paakkunainen

Wikipedia
Ohjattu sivulta Seppo Paakkunainen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seppo Toivo Juhani Paakkunainen
Syntynyt 24. lokakuuta 1943
Taiteilijanimet Paroni Paakkunainen
Kotipaikka Parikkala
Soittimet Saksofoni, poikkihuilu
Yhtyeet The Boys, Islanders, Karelia, Soulset, Black flag of Utopia

Seppo Toivo Juhani "Paroni" Paakkunainen (s. 24. lokakuuta 1943 Tuusula) on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Paakkunainen on toiminut saksofonistina muun muassa The Boys -yhtyeessä ja on sovittanut iskelmämusiikkia.

Paakkunainen opiskeli 1960-luvun alussa Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 1968 hän voitti EBU:n jazzkilpailun osana Tuohi Quartet -yhtyettä (muut jäsenet Teppo Hauta-aho, Edward Vesala ja Heikki Sarmanto).

Paakkunaisen innoituksen lähteenä jazzmusiikissa ovat olleet suomalainen ja saamelainen kansanmusiikki. Hän on tehnyt yhteistyötä Nils-Aslak Valkeapään kanssa ja säveltänyt kuoroteoksia Kalevalan ja Kantelettaren pohjalta.

Vuonna 1970 Paakkunainen perusti Edward Vesalan kanssa Karelia-yhtyeen. Uusi Karelia syntyi vuonna 1979. Se nojasi suomalais-ugrilaiseen kansanperinteeseen.

Karelian ohella Paakkunainen on vaikuttanut myös seuraavissa kokoonpanoissa: The Islanders, Lauluyhtye Pallilla Kuiskaten, Soulset, Unisono ja Black flag of Utopia / Utopia. Hän on myös käyttänyt salanimiä Fred Friday, Armas Nukarainen ja J. Petrada

Diskografiaa [muokkaa]

  • Paroni Paakkunainen: Plastic Maailma (1971)
  • Karelia: Suomi Pop (1971)
  • Karelia: Suomi Pop 2 (1971)
  • Paroni Paakkunainen & Karelia Group / Nunnu Big Band: Nunnu (1971)
  • Tuohi Klang: Penselmann hits vol. 2765 (1972)
  • Unisono: Unisono (1975)
  • Paroni Paakkunainen: Lauluja Kansanmusiikkinäytelmästä Kanteletar (1980)
  • Paroni Paakkunainen ja Karelia-Yhtye: Tuohihuilu (1981)
  • Karelia-Yhtye: Hyvää Joulua t. Karelia-yhtye (1981)
  • Hurriganes: Seven Days, Seven Nights (1983)
  • Karelia: Maanitus (1983)
  • Karelia: Karelia (1986)
  • Saxperiment: Saxperiment 1997
  • Baritone 2002
  • Karelia: The Best of Karelia
  • Sámi luondu, Gollerisku

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.