Seppo Lindblom

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seppo Olavi Lindblom (s. 9. elokuuta 1935 Helsinki) on sosiaalidemokraattinen talousmies ja poliitikko sekä entinen ministeri ja Postipankin pääjohtaja.

Lindblomin isä oli ammattiyhdistysjohtaja Olavi Lindblom. Lindblom itse liittyi SDP:hen ja Akateemiseen sos.dem. yhdistykseen 1950-luvun puolivälissä. Lindblom pääsi ylioppilaaksi 1954 ja valmistui valtiotieteen kandidaatiksi 1960.

Koiviston sihteerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindblom työskenteli Suomen Työväen Säästöpankin konttorinhoitajana 19581960 ja Suomen Pankin tutkijana 1960–1968. Hän tuli julkisuuteen toimiessaan pääministeri Mauno Koiviston poliittisena sihteerinä 1968–1970. 1970-luvun alussa Lindblom oli Työväen Taloudellisen Tutkimuslaitoksen esimiehenä 19701972, valtionvarainministeriön kansantalousosaston päällikkönä 19731974 ja valtioneuvoston tulopoliittisena virkamiehenä 1973–1974.[1]

Lindblom ei tuntenut kovin läheisesti Koivistoa suostuessaan pääministeri Koiviston sihteeriksi vuonna 1968, mutta siitä alkoi näiden kahden yli neljä vuosikymmentä jatkunut poikkeuksellisen läheinen ystävyys ja yhteistyö.[2]

Pankkimiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Pankissa Lindblom oli johtajana 1974–1982 ja johtokunnan jäsenenä 19821987. Viimeksi Lindblom oli Postipankin pääjohtajana 19881995. Hän joutui lähtemään Postipankista 1995 pankin New Yorkin sivukonttorin aiheuttamien satojen miljoonien markkojen tappioiden synnyttämän arvostelun jälkeen. Tällöin entinen presidentti Koivisto puolusti häntä voimakkaasti. Lindblom itse puolustautui totemalla, ettei osannut varautua pankin New Yorkin konttorin jättitappioihin ja pääjohtajan erottamiseen johtaneisiin ongelmiin, vaikka "koko kansantalouden taseiden kertomista uhkakuvista olin sen sijaan osannut varottaa. Olin näköjään ollut väärään aikaan väärässä paikassa".[2]

Ministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindblom oli kauppa- ja teollisuusministerinä Rafael Paasion II hallituksessa 1972 ja Kalevi Sorsan IV hallituksessa 1983–1987. Ylijohtajakaudellaan Lindblom sotkeutui Zavidovo-vuotoon eli presidentin muistion julkistamiseen syksyllä 1972.[3][4]

Toiminta 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindblom toimi Kauppa- ja teollisuusministeriölle raportoivan Invest in Finlandin hallituksen puheenjohtajana 2000–2004. Eläkevuosinaan Lindblom väitteli sosiaalipolitiikan alalta valtiotieteen tohtoriksi 2002. Hän on myös julkaissut runsaasti talousalan kirjallisuutta.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SAK:n palkkapolitiikan pääperiaatteet toisen maailmansodan jälkeen. Helsingin yliopisto, 1959.
  • Investointiteoria investointikyselyjen teoreettisena perustana. Helsingin yliopisto, 1966.
  • Tulopoliittisen neuvottelumenettelyn ongelmista teollistuneissa markkinatalousmaissa. Helsingin yliopisto, 1967.
  • Vasemmiston tunnonvaivat. Kirjayhtymä, 1970.
  • Suomi ja eurooppalainen talous. Snellman-instituutti, 1992. ISBN 978-951-8-42116-3.
  • Kansankodin tuolla puolen – hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua. Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus, 2002. ISBN 978-951-5-61421-6.
  • Politiikka karkumatkalla. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22530-0.
  • Manun matkassa. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22928-5.
  • Huojuva tasavalta, Otava, 2013.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Lindblom Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  2. a b Erkki Tuomiojan arviointi teoksesta Seppo Lindblom, Manun matkassa. Lokakuu 2009. Viitattu 2.9.2014.
  3. Halmesvirta & Ojala & Roiko-Jokela & Vilkuna: Historian sanakirja, s. 265–266. Gummerus. Jyväskylä, 1997. ISBN 951-20-5089-7.
  4. Mitä–Missä–Milloin 1974, s. 80.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Esko Ollila
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
19831987
Seuraaja:
Ilkka Suominen