Zavidovo-vuoto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zavidovo-vuoto oli tapaus, jossa Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkosen Zavidovossa Neuvostoliiton puoluejohtajan Leonid Brežnevin kanssa helmikuussa 1972 käymän keskustelun muistio vuodettiin lehdistölle saman vuoden lokakuussa.[1]

Zavidovon keskustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekkonen ja Brežnev olivat keskustelleet sata kilometriä Moskovasta koilliseen sijaitsevassa Zavidovossa elokuun lopulla 1972 mm. Suomen tavoittelemasta vapaakauppasopimuksesta Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa. Neuvostoliitto suhtautui sopimushankkeeseen varauksellisesti, koska se epäili sopimuksen vaarantavan Suomen puolueettomuuden. Kekkonen pyrki hälventämään neuvostojohdon epäilykset ja lupasi henkilökohtaisesti taata maiden välisten suhteiden säilymisen muuttumattomina sopimuksesta huolimatta.

Kekkosen laati keskusteluista muistion, jonka jakelu oli tarkoin rajattu. Omat kappaleensa siitä saivat pääministeri Rafael Paasio, ulkoministeri Kalevi Sorsa, kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblom ja ulkomaankauppaministeri Jussi Linnamo sekä ulkoministeriön valtiosihteeri Richard Tötterman, ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Matti Tuovinen ja kauppapoliittisen osaston päällikkö Pentti Uusivirta. Lisäksi muistiosta oli kaksi varakappaletta ja kaksi arkistokappaletta.[2] Pian tämän jälkeen Paasion hallitus erosi, koska pääministerin mielestä SDP:n vähemmistöhallituksen (jota kutsuttiin myös "nappulaliigaksi") "hartiat olivat liian kapeat" vapaakauppasopimuksen viemiseksi eteenpäin, ja syyskuun alussa tilalle nimitettiin ulkoministeri Kalevi Sorsan kokoama uusi enemmistöhallitus.[3]

Vuoto ja tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dagens Nyheter julkaisi 31. lokakuuta 1972 toimittaja Tor Högnäsin laajan artikkelin Zavidovon keskusteluista, ja sama artikkeli ilmestyi Norjassa Dagbladetissa ja Suomessa Vasabladetissa. Artikkeliin sisältyi useita sanatarkkoja lainauksia Kekkosen muistiosta. Kun ulkoministeri Ahti Karjalainen teki vuodosta tuoreeltaan selkoa neuvostoliittolaisille diplomaateille, nämä vakuuttivat, ettei vuoto ollut peräisin heidän puoleltaan.[4] Urho Kekkonen katsoi menettäneensä tapauksen vuoksi Neuvostoliiton luottamuksen ja ilmoitti, ettei hän – vastoin aikaisempaa lupaustaan – olisi enää käytettävissä tasavallan presidenttinä virkakautensa päätyttyä maaliskuun alussa 1974. Käytyään Neuvostoliiton 50-vuotisjuhlissa Moskovassa joulun alla ja neuvoteltuaan neuvostojohdon kanssa Kekkonen totesi maiden välisten suhteiden säilyneen kuitenkin ennallaan ja suostui useimpien eduskuntapuolueiden pyyntöön olla käytettävissä presidenttinä myös vuoden 1974 jälkeen.[5]

Oikeuskansleri Risto Leskinen määräsi 21. joulukuuta 1972 aloitettavaksi tutkimukset siitä, miten Zavidovo-muistio oli vuotanut julkisuuteen. Oikeuskanslerinvirasto ja keskusrikospoliisi kuulustelivat kaikkiaan 85 henkilöä ja kuulusteluista laadittiin 385-sivuinen tutkintapöytäkirja.[5] Tapaus johti Sorsan ensimmäisen hallituksen ulkomaankauppaministerin, Jussi Linnamon (sdp.) eroon ja ylijohtaja Seppo Lindblomin (sdp.) ja presidentin kansliapäällikön Antero Jyrängin (sdp.) tuomitsemiseen sakkorangaistukseen. Jyrängin sakkorangaistus tuli siitä, että hän tunnusti kuulusteluissa antaneensa osan nähtäväkseen saamastaan muistiosta Yleisradion radiojohtajan Eino S. Revon nähtäväksi.[2]

Oikeuskanslerin syytekirjelmän mukaan elo–syyskuussa 1972 SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä toiminut Paavo Lipponen ja SDP:n tutkimusosaston päällikkö Aimo Kairamo vastaanottivat 19. elokuuta 1972 päivätyt salaiset Zavidovo-tiedot silloiselta SDP:n kauppa- ja teollisuusministeriltä Jussi Linnamolta. Muun muassa Lipposta ja SDP:n silloista kansanedustajaa ja UtVa:n jäsentä Erkki Tuomiojaa kuulusteltiin tapauksessa todistajana. Sitä, miten Vasabladetin toimittaja Tor Högnäs oli tiedot saanut, ei saatu vuonna 1973 käydyssä oikeudenkäynnissä lopullisesti selvitettyä. Sittemmin, vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, Erkki Tuomioja tunnusti vuotaneensa tiedot Tor Högnäsille. Tuomioja ei kertonut sitä, miten hän sai Zavidovo-muistiot käsiinsä.

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 ilmestyneessä muistelmakirjassaan Kalevi Sorsa piti yhtenä mahdollisuutena sitä, että Kekkonen itse olisi ollut vuodon takana; että Kekkonen olisi antanut Jyrängille tehtäväksi vuotaa tiedot Tuomiojalle. Tätä väitettä eivät tue ne tiedot, joiden mukaan Kekkonen erotti Antero Jyrängin nimenomaan tämän tapauksen johdosta. Kekkosen poliittiset vastustajat, mm. Veikko Vennamo ja Tuure Junnila, ovat kylläkin sanoneet kyseessä olleen Kekkosen itsensä järjestämä temppu virkakautensa jatkon varmistamiseksi; poikkeuslaki Kekkosen presidenttikauden pidentämiseksi oli juuri tuolloin valmisteilla. Toisaalta Ahti Karjalainen on kertonut muistelmissaan presidentin olleen vuodosta kuultuaan hyvin järkyttynyt ja raivoissaan, "todella julmana".[6] Martti Häikiö on päätynyt siihen näkemykseen, että Zavidovo-vuodon perimmäisenä syynä oli SDP:n vasemman laidan ja SKDL:n pyrkimys estää EEC-sopimuksen solmiminen tai ainakin jarruttaa sitä.

Suomen ja EEC:n välinen vapaakauppasopimus allekirjoitettiin syksyllä 1973, eduskunta hyväksyi sen 16. marraskuuta, presidentti Urho Kekkonen vahvisti sen 21. marraskuuta ja sopimus astui voimaan vuoden 1974 alussa. EEC-sopimusta on sittemmin pidetty Suomen ensimmäisenä merkittävänä askeleena kohti Euroopan unionin jäsenyyttä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirjat 1973, 1974 (artikkeli: Zavidovo-juttu s. 78–80) ja 1975, Otava 1972–74, Helsinki.
  • Häikiö, Martti: Presidentin valinta, WSOY 1993, Porvoo. ISBN 951-0-19058-6.
  • Karjalainen, Ahti & Tarkka, Jukka: Presidentin ministeri. Otava 1989, Helsinki. ISBN 951-1-08892-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Halmesvirta & Ojala & Roiko-Jokela & Vilkuna: Historian sanakirja, s. 265–266. Gummerus. Jyväskylä, 1997. ISBN 951-20-5089-7. Vuotajien tarkoituksena saattoi olla Suomen EEC-vapaakauppasopimuksen estäminen.
  2. a b Mitä-Missä-Milloin 1974, s. 80.
  3. Mitä-Missä-Milloin 1973, s. 138.
  4. Presidentin ministeri, s. 197.
  5. a b Mitä-Missä-Milloin 1974, s. 78.
  6. Presidentin ministeri, s. 201.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Holopainen, Kauko ym. (toimittaneet): Tapaus Zavidovo. Helsinki: Kirjayhtymä, 1973. ISBN 951-26-0308-X.
  • Högnäs, Tor: Farväl Zavidovo. Helsingfors: Söderström, 1986. ISBN 951-52-1090-9. (ruotsiksi)
  • Laine, Jermu: Vuoto ja moraali. (Nimekkeen selitys: Zavidovo-muistio ja sen julkisuuteen vuotaminen) Suomen Kuvalehti, 1993, 77. vsk, nro 43, s. 43–45.
  • Vuoto : oikeuskanslerinviraston poliisitutkintopöytäkirja ns. Zavidovon uutisvuodosta. Helsinki: Tammi, 1973. ISBN 951-30-2718-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YLE:n arkistot

Kirja-esittelyjä