Sekurokratia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sekurokratia on eräs länsimaisen Venäjä-tutkimuksen käyttämä nimitys Venäjän poliittisesta järjestelmästä Vladimir Putinin aikana, jolla käsitteellä tuodaan esille, että merkittävässä valta-asemassa ovat valtion turvallisuuskoneistot, kuten armeija, poliisi ja turvallisuuspalvelu. Sekurokratia pitää valtion turvallisuutta ja vakautta ylimpänä tavoitteenaan ellei peräti pakkomielteenä.[1] Suomessa termiä on käyttänyt tuotannossaan erityisesti dosentti Arto Luukkanen. Sekurokratia perustellaan joko ulkoisella tai sisäisellä kriisillä, jossa järjestelmän ja valtion viholliset ovat koko ajan valmiina tuhoamaan järjestelmän. Sekurokratia tarvitsee elääkseen illuusion turvallisuuden puutteesta.[2]

Vallan rakennetta on Venäjällä verrattu kolmiosaiseen sipuliin: hallinnon ytimen muodostavat Putin ja sisäpiiriläiset eli (kesän 2012 tilanteen mukaan) pääministeri Medvedev, presidentinhallinnon päällikkö Ivanov ja turvallisuusneuvoston sihteeri Patrušev. Seuraavaksi tulevat niin sanotut voimakkaat ministeriöt, kuten sisä- ja ulkoministeriöt, joilla voi olla käytössään myös aseellisia joukkoja. Kolmantena osana ja kaikkien edellisten instituutioiden pohjana on Venäjän federaation turvallisuusneuvosto, joka toimii läheisessä yhteistyössä sekä presidentinhallinnon että turvallisuuspalvelu FSB:n kanssa.[3]

Putinin luoman järjestelmän piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän toisen presidentin Vladimir Putinin luomaa valtamallia sanottiin vallan vertikaalin, sekurokratian, ohjatun ja suvereenin demokratian lisäksi myös putinismiksi. Nähtäväksi jää, muuttaako Medvedev hallituskaudellaan putinismia. Vuoden 2009 syksyyn mennessä putinistinen linja näytti jatkuvan.

Putinismia luonnehtivat seuraavat piirteet:

Kansallismielisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän yhtenäistäminen ja lujittaminen
    1. Tšetšenian sota kovine otteineen ja ihmisoikeusrikkomuksineen.
    2. Tšetšenian sotarikollisten suojelu.
    3. Terroriteot maassa tshetsheenien vastareaktiona Venäjän sotatoimiin ja joidenkin mukaan myös venäläisten turvaviranomaisten salaa tukemana tai provosoimana[4]. Hallituksen reaktiot terrorismiin, mm. alueisiin kohdistuvan julkisen ja salaisen valvonnan tiukkeneminen.
    4. Vallan ottaminen pois Venäjän liittoneuvostolta, alueita johtavien kuvernöörien vallan riisuminen.
  2. Vieraiden vaikutteiden torjuminen
    1. Halu suojata Venäjän avainalojen teollisuutta ulkomaiselta omistukselta
    2. Eliittiä vastaan suunnatun, ulkomailta tuetun "oranssin" vallankumouksen pelko.

Vallan keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pyrkimys voimistaa maan presidentinhallinnon otetta maasta eli vallan vertikaalin luominen
    1. Suurliikemiehet, oligarkit eivät saa sekaantua politiikkaan
      1. Hallitusta vastustavien suurliikemiesten, kuten oligarkki Mihail Hodorkovskin vaino.
    2. Tiedotusvälineet, useimmat laajalevikkiset lehdet, radio ja televisio ovat Kremlin hallinnassa
    3. Yhtenäinen Venäjä on uusi valtapuolue, joka on hallinnut duumaa vuodesta 2003. Sillä on monia apupuolueita[5].
    4. Putin valitsi seuraajansa, vaalien vääristely.

Omistuksen keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teollisuuden avainalojen siirtäminen valtiolle[6].
  2. Valtio ohjaa taloutta, valtiokapitalismi[7]

Turvaviranomaisten valta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjällä vallassa voimaministeriöiden, lähinnä tiedustelupalvelun ja armeijan taustaisia ihmisiä, jotka ovat keskittäneet itselleen enenevissä määrin taloudellista valtaa
  2. Venäjän kerrostaloräjähdykset olivat monien Venäjän hallitusta vastustavien mielestä Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n, ei tshetsheeniterroristen käsialaa.
  3. FSB valvoo puhelinliikennettä, sähköposteja jne

Kielteisiä sivuilmiöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Putinin henkilökultti
  2. Neuvostosymboleiden ja joidenkin neuvostotapojen palauttaminen.
  3. Muukalaisvihamielisyyden kasvu
  4. Venäjän yrityksillä niin suuret velat, että ne söisivät maan suuret valuuttavarannot
  5. Hallitusta vastustavien suurliikemiesten, kuten Mihail Hodorkovskin vaino[8].
  6. Tšetšeniassa käyty sota, jossa sotatoimia ja julmuuksia kohdistetaan siviileihin.

Myönteisiä piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Talouskasvu
    1. Öljyn hinnan nousun takia ainakin joidenkin kansanosien elintaso on noussut
  2. Vakaus
    1. Yhteiskuntarauha, veroja maksetaan taas
    2. Hallitsevat silovikit pitävät politiikan ääriainekset kurissa

Uskotaan maata hallitsevan eliitin pyrkivän entistä enemmän haalimaan taloudellista ja poliittista valtaa itselleen, luoden autoritaarista poliisivaltiota[9], jossa olisi korporatiivinen, valtiojohtoinen talous.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Litvinenko Aleksander & Felshtinski Juri: Venäjä kuilun partaalla. Tammi, 2007. ISBN ISBN 978-951-31-3982-7.
  • Luukkanen, Arto: Projekti Putin, Uuden Venäjän historiaa 1996–2000. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33079-1.
  • Luukkanen, Arto: Kuka omistaa Venäjän? – Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä. WSOY, 2009. ISBN 9789510354445.
  • Nordberg, Erkki: Suomi, Nato, EU ja Venäjä. Art House, 2004. ISBN 951-884-387-2.
  • Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo. Minerva Kustannus, 2010. ISBN 978-952-492-337-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tolvanen T.: Medvedev ja Putinin varjo, Minerva kustannus, 2010, Kariston kirjapaino, Hämeenlinna 2010
  2. Luukkanen 2008, s. 203–204
  3. Luukkanen 2008, s. 74
  4. Felshtinski, Litvinenko, Venäjä kuilun partaalla
  5. Nordberg 2004, s. 250
  6. Kuka omistaa Venäjän, Arto Luukkanen, 2009, Luku Sekurokraattien Venäjä, sivu 146
  7. Luukkanen 200k, s 148
  8. Suomi, Nato, EU ja Venäjä, Erkki Nordberg, Art House, 2004, ISBN 951-884-387-2, s. 248-249
  9. Nordberg 2004, s. 251