Seiskarinkoira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seiskarinkoira

Seiskarinkoira Seiskari dog.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Määrä noin 200[1]
Rodun syntyaika alunperin 1600-luku, hävisi 1950-luvulla, minkä jälkeen kehitetty uudelleen
Alkuperäinen käyttö hyljekoira
Nykyinen käyttö seura-, vahti- ja jäljestyskoira
Muita nimityksiä seiskari
FCI-luokitus
Ulkonäkö
Paino 14-20 kg
Säkäkorkeus urokset 47-53 cm, nartut 44-50 cm
Väritys musta, ruskean eri sävyt,
valkoisin merkein

Seiskarinkoira oli alun perin Seiskarin saariston alueella käytetyistä hyljekoirista polveutunut harvinainen koirarotu.[1] Nykyinen seiskarinkoira on jalostusohjelma, jonka tarkoituksena on luoda uudelleen alkuperäisen seiskarinkoiran kaltainen koirarotu. Nykyinen seiskarinkoira ei ole Suomen Kennelliiton tai FCI:n tunnustama. Sen jalostusta valvoo ja kannan rekisteriä ylläpitää Seiskarinkoirakerho ry[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan edellä lokakuussa 1939 tehdyn Seiskarin ja muiden Suomenlahden ulkosaarten saarelaisten evakuoinnin yhteydessä valtaosa hyljekoirista jäi joko kotisaarilleen tai ammuttiin. Saarille jääneet nääntyivät vähitellen nälkään.[2] Rotu harvinaistui ja hävisi 1950-luvulla hylkeenpyynnin vähetessä lähes kokonaan tai sekoittui muihin rotuihin. Yleensä se on väriltään musta tai ruskean eri sävyinen, tassuissa, hännänpäässä ja rinnassa saa olla valkoista. Alunperin Suomenlahden hyljekoirat olivat väriltään vaaleankirjavia mutta ennen 1800-luvulla tapahtunutta risteytymistä lähes valkoisia.[2]

Seiskarinkoiran hävittyä 1950-luvulla miltei kokonaan on rotua sittemmin kehitetty jäljelle jääneistä rippeistä.[2]

Jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen seiskarinkoiran jalostusprojekti ei koostu puhtaasti seiskarilaisista hyljekoirista vaan on niiden rekonstruktio, jonka määritelmä perustuu aikalaislähteisiin ja perimätietoon alkuperäisistä Seiskarin koirista.[3]

Uutta seiskarinkoiraa jalostetaan avoimella kantakirjalla, millä yritetään välttää liian pienen kannan perimän yksipuolistuminen ja perinnölliset viat. Jalostuskantaan hyväksytään määritelmän mukaisia yksilöitä rotutaustasta riippumatta. Kantaan lisättävät koirat ovat enimmäkseen pystykorvataustaisia sekarotuisia. Jalostuksen tärkein periaate on kannan terveys.[3]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisten seiskarinkoirien jalostuksessa tavoitellaan seuraavan määritelmän mukaista tyyppiä: urosten korkeus 47–53 cm, narttujen 44–50 cm. Paino on suhteessa koiran korkeuteen, yleensä 14–20 kg. Yleisvaikutelma on kevyt ja hieman korkeuttaan pidempi pystykorva.[3]

Pää on muodoltaan kiilamainen kolmio, ja otsapenger on loivahko. Korvat ovat pystyt ja mahdollisesti kärjestä taittuvat, ihanteellisesti leveyttään korkeammat. Kuono on pitkän- ja sironpuoleinen, ja häntä kiertyy selän päälle. Takajaloissa on kannukset. Raajojen kulmaukset ovat normaalit, ja koiran liikkeet ketterät.[3]

Turkin päällikarva on lyhyehköä, vartalonmyötäistä ja vettä hylkivää, aluskarva on havaittavaa. Väritys on musta, ruskea tai mustan- tai ruskeankirjava.[3]

Koira on luonteeltaan sosiaalinen ja ystävällinen ihmisiä kohtaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Seiskarinkoirakerho, etusivu, viitattu 18.9.2012
  2. a b c Itämeren hylkeenpyyntikulttuurit, 2000, SKS s. 154-155
  3. a b c d e f Seiskarinkoirakerho, seiskarinkoiran määritelmä (hyväksytty 25.4.2009), viitattu 18.9.2012