Suomen Kennelliitto

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry. (SKL-FKK) on vuonna 1889 perustettu Pohjoismaiden vanhin koirajärjestö. Kennelliittoon kuuluu noin 120 000 henkilöjäsentä. Samalla se toimii 1 700 suomalaisen koirayhdistyksen katto-organisaationa. SKL on Kansainvälisen Kennelliiton (FCI) jäsen.

Suomen Kennelliitto tehtävänä on edistää puhdasrotuisten koirien jalostusta Suomessa. Liittoon kuuluvat rotujärjestöt ja -yhdistykset panostavat työhön omalta osaltaan seuraamalla rotujensa terveyttä sekä luonteen ja rodun käyttötarkoitukset mukaisia ominaisuuksia.

Kennelliiton alaisuudessa järjestetään näyttelyitä ja kokeita. Kokeita on seuraavissa lajeissa:

Kennelliitto yhdessä paikallisten kennelpiirien kanssa vastaa myös tuomareiden sekä koe- ja kehätoimitsijoiden koulutuksesta eri koemuotoihin.

Puhdasrotuiset koirat rekisteröidään Suomen Kennelliittoon. SKL pitää myös rekisteriä tunnistusmerkityistä monirotuisista koirista.

[muokkaa] Koiramme-lehti

Koiramme-lehti on Suomen Kennelliiton julkaisema jäsenlehti, joka postitetaan kaikille Kennelliiton varsinaisille jäsenille. Lehdessä ilmoitetaan koiramaailman uutisista, käsitellään erilaisia koiraharrastuksia sekä julkaistaan kaikkien virallisten kisojen ja kokeiden tiedot. Lehti on myös tunnettu laajoista rotuesittelyistään, joita lehdessä on julkaistu suurimmasta osasta Suomessa esiintyviä roduista.

Lehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa. Sen päätoimittaja on Tapio Eerola.

[muokkaa] KoiraNet-jalostustietojärjestelmä

Kennelliitto avasi 15. kesäkuuta 2005 yleisölle KoiraNet-jalostustietojärjestelmän. KoiraNetiin tulevat kaikkien Suomeen rekisteröityjen koirien tiedot ja tulokset. Nykyisessä muodossaan KoiraNetissä on rekisteröityjä koiria 1950-luvulta lähtien ja tuloksia vuodesta 1988 lähtien.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Koiraeläintyngät Tämä koiraeläimiä käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Voit auttaa laajentamaan myös muita samankaltaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä