Lapinporokoira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lapinporokoira

Lapskvallhund.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Saamen lippu Lappi, Suomen lippu Suomi
Määrä Suomessa rekisteröity n.4300 kpl (2011)lähde?
Rodun syntyaika 1500–1600-luku
Alkuperäinen käyttö porojen paimennus
Nykyinen käyttö poropaimen- ja harrastekoira
Elinikä n. 10-15 v.
Muita nimityksiä porokoira lapinkoira
FCI-luokitus ryhmä 5
Ulkonäkö
Paino 15-25 kg
Säkäkorkeus narttu 43–49 cm, uros 48–54 cm
Väritys mustan eri sävyt, harmahtava ja parkinruskea

Lapinporokoira on saamelaisten poronhoidon avuksi jalostama koirarotu. Lapinporokoira kuuluu FCI:n ryhmään 5, pystykorvat ja alkukantaiset tyypit.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapin poromiesten keskuudessa lapinporokoiria on ollut vuosisatoja paimentamassa porotokkia. Porokoiraa käytettiin apuna tokkien siirtämisessä, kokoamisessa ja erottelussa sekä porojen puolustuksessa susilta ja ahmoilta.

Rodun kantamuotona voidaan pitää esihistorialliselta ajalta lähtien Skandinavian pohjoisosissa olleita koiria. Rodun alkuperästä on ollut keskustelua, sillä sen ulkonäkö poikkeaa selvästi tyypillisestä pystykorvasta, joilla on neliömäinen rakenne, kippura häntä ja runsas karvoitus.

Lapinporokoiran jalostusta yritettiin käynnistää jo 1930-luvun lopulla, mutta vasta 1950-luvulla rotu tuli säännöllisen kenneltyön piiriin. Silloinkaan näkyviä tuloksia ei vielä kuitenkaan saavutettu. Toisen maailmansodan loppupuolella käyty Lapin sota oli tuhoisa porokoirille, minkä syystä poroa paimentavan koiran jälleenrakennus alkoi varsinaisesti vuonna 1959.

Lapinporokoirasta tuli virallinen rotu vuonna 1966, mutta Suomen Kennelliitto oli epävirallisesti rekisteröinyt poromiesten alkukantaisia paimenkoiria 1950-luvulta asti. Vielä nykyisinkin järjestetään rotuunottoja.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinporokoira on keskikokoinen, korkeuttaan selvästi pidempi koira. Nartun säkäkorkeus 43–49 cm ja uroksen 48–54 cm.

Porokoiran keskipitkän, karhean turkin alla on pehmeää pohjavillaa, joka lämmittää sitä kovillakin pakkasilla. Turkkinsa puolesta lapinporokoira sopii ulkokoiraksi, mutta tarvitsee lämpimän kopin, jos on ulkona talvetkin.

Sallitut värit ovat parkinruskea, täysin musta; musta ruskein, vaalein tai valkoisin merkein sekä riistanvärinen. Päässä, kaulassa, rinnassa ja raajoissa olevat valkoiset merkit sallitaan.

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinporokoiralla on tyypillinen paimentavan rodun luonne. Rotumääritelmän mukaan se on tottelevainen, rauhallinen, tarmokas ja palvelushaluinen sekä työssään herkkähaukkuinen. Haukku on erilaiselta kalskahtavaa paimennushaukkua. Se on ystävällinen, mutta vieraita kohtaan yleensä välinpitämätön. Porokoira on myös hyvähermoinen ja tasapainoinen koira.

Porokoira sopii elämään niin sisällä kuin ulkonakin, mutta se kaipaa seuraa ja tekemistä. Jos koiralla ei ole tarpeeksi tekemistä, se saattaa turhautua ja muuttua käyttäytymiseltään jopa häiritseväksi.

Rodun synnynnäinen paimennusvietti pyritään säilyttämään luonteessa. Useimmat lapinporokoirat soveltuvat edelleenkin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kanta on alkuperäisrotujen tapaan melko terve ja kestävä, mutta perinnölliset silmäsairaudet voivat olla rodun riesana. Pahin ongelma tällä hetkellä on silmäsairaus HC (eli harmaakaihi), jota esiintyy rodussa kautta linjan. Myös PRA:ta (verkkokalvon etenevä surkastuminen) esiintyy jonkin verran.

Rodun perusterveys ja monipuolisuus on kuitenkin edesauttanut koirien vientiä ulkomaillekin.

Rotu kuuluu PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma), jonka mukaan koira tulee silmätarkastaa virallisesti toisen pentueen jälkeen ennen kuin seuraavia pentuja rekisteröidään. Tutkimustulos ei kuitenkaan vaikuta rekisteröintiin.

Rodun nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomailla lapinporokoiria on eniten Ruotsissa (n. 500 yksilöä). Seuraavaksi eniten rotua esiintyy Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Nykyään Lapissa on porokoiria noin muutama sata koiraa, joista yhä useampi on rekisteröity lapinporokoira. Lapinporokoirilla on edelleen siis avoin rekisteri, joten pohjoisen rekisteröimättömiä koiria voidaan ottaa rekisteriin.

Lapinporokoira on haukkumalla paimentava koira. Useimmat niistä omaavat synnynnäisen paimenvietin ja soveltuvat edelleen alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.

Rodussa ei ole yleistä ns. matador-jalostus, mutta käytetyimmät urokset ovat toisilleen varsin läheistä sukua.

Rotu on Suomessa hyvin suosittu myös perhekoirana.

Muun muassa palveluskoirakoeoikeuksien saaminen ja rodun hyvä terveystilanne näyttää lisänneen rodun suosiota ja vuosittaiset rekisteröinnit ovatkin ilahduttavasti lisääntyneet. Rotu soveltuu myös muihin koiraharrastuslajeihin, esimerkiksi tokoon ja agilityyn.

Lapinporokoirien kilpailukäynnit v. 2004:

  • BH-koe 9 kpl
  • TOKO 86 kpl
  • Agility 283 kpl
  • Palveluskoirakokeet 14 kpl
  • Muutamia osallistumisia pelastuskoirakokeisiin

Lisäksi Porokoira ry. on jo vuodesta 1994 järjestänyt epävirallisia poronpaimennustestejä arvioidakseen lappalaiskoirien paimennustaipumusta sekä kykyä paimentaa porotokkaa. Paimennustestin on hyväksytysti suorittanut 110 koiraa, lukuun sisältyvät kaikki lappalaiskoirarodut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]