Suomenajokoira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomenajokoira

Finnish Hound.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Määrä Suomessa rekisteröity 144 254[1]
Rodun syntyaika 1800-luku
Alkuperäinen käyttö ajava koira
Nykyinen käyttö ajava koira
Elinikä 10-15 vuotta
FCI-luokitus ryhmä 6
Ulkonäkö
Paino 20–30 kg
Säkäkorkeus 52–61 cm
Väritys kolmivärinen
Suomenajokoira Suomen vuoden 1965 Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistysn avustuspostimerkissä.

Suomenajokoira on suomalainen koirarotu, joka jalostettiin aikanaan jänistä ajavaksi koiraksi. Viimeisten parin kymmenen vuoden aikana suomenajokoiran käyttö myös ketun metsästyksessä on lisääntynyt. Maaseudulla yleinen suomenajokoira on Suomen yleisin koirarotu, mutta väen muuttaessa taajamiin ja metsästysmahdollisuuksien kavetessa sen kanta on laskusuunnassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun Suomessa ajokoirien kasvatus oli hajanaista; erityistä ajokoirarotua ei ollut olemassa. Metsästykseen tarvittiin useita rotuja ja niiden sekoituksia. Koiria tuotiin ulkomailta ja Suomessa oli myös omia paikallisia koiria, kuten Bernerin ajokoirat ja mikkeliläisen rehtori Roschierin lyhythäntäiset ajokoirat. Koirien jalostuksessa pääpaino oli käyttöominaisuuksien kehittämisessä.

Suomalaisten ajokoirien jalostaminen yhdeksi roduksi alkoi, kun Suomen Kennelliitto perustettiin vuonna 1889. Tällöin syntyi halu kehittää Suomelle oma kotimaan olosuhteisiin sopiva ajokoirarotu. Rodun edustajien olisi pystyttävä juoksemaan mäkisessä maastossa, mihin venäläiset ajokoirat olivat liian raskaita, ja selviytymään paksussa lumessa, johon ruotsalaiset, englantilaiset ja saksalaiset koirat oli havaittu sopimattomiksi. Tarkoituksena oli yhdistää maassa jo olevien koirien parhaita ominaisuuksia samaan rotuun.

Vuonna 1891 pidetyssä koiranäyttelyssä etsittiin ensimmäistä kertaa oikeanlaisia koiria, joita löytyikin kolme yksilöä; seuraavana vuonna löytyi kahdeksan koiraa lisää. Näiden perusteella määriteltiin vuonna 1893 rodun tunnusmerkit. Soveltuvia koiria oli hankala löytää koirakannasta, mutta jalostustyö saatiin kuitenkin alulle. Rotuun otetuille koirille oli vaatimuksena kaunis ulkomuoto ja palkinto ajokokeesta.

Alkuperäisenä tavoitteena oli saada aikaan punaruskea rotu, mutta selän mustasta väristä ei onnistuttu pääsemään eroon eikä myöskään kauniin karvapeitteen valkoisista merkeistä. Lopulta vuonna 1932 vahvistettiin uudet rotumääritykset, jotka kuvasivat suomenajokoiraa melko hyvin. Rotu ei ollut vielä yhtenäinen ja siihen pääsi edelleen uutta verta risteytyskoirien kautta.

Vaikka rodun ulkomuotoa pyrittiin jalostuksella muuttamaan ja yhtenäistämään, käyttöominaisuuksia ei unohdettu missään vaiheessa. Ensimmäiset ajokokeet järjestettiin jo vuonna 1893.

Kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenajokoira on pitkään ollut Suomen yleisin koirarotu. 1980- ja 90-luvuilla niitä rekisteröitiin vuosittain Suomessa noin 3 500 - 4 000 kappaletta. Suomenajokoiraa on rekisteröity viimeisen seitsemän vuoden aikana Suomessa 28 000. 2000-luvulla rekisteröintien määrä on laskenut noin 2 000 vuosittaisen rekisteröinnin tuntumaan. Kehitys johtunee pääasiassa maaseudulla asuvien metsästäjien ja koiraharrastajien määrän vähenemisestä sekä siitä, että jänisjahti on jonkun verran jäänyt hirvieläinten metsästyksen varjoon.

Suomenajokoira on ylivoimaisesti suosituin iso ajokoirarotu Suomessa. Naapurimaiden ajokoira rekisteröidään lähinnä yksittäiskappaleita.

Kanta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvien ajo-ominaisuuksiensa ansiosta suomenajokoiran suosio on lisääntynyt myös Ruotsissa ja Norjassa. Suomenajokoirien kanta 2000-luvulla on Ruotsissa noin 4 500 ja Norjassa noin 2 200. Suomenajokoira onkin suosituin ajokoirarotu Pohjoismaissa. Pohjoismaiden lisäksi suomenajokoiria on viety muun muassa Kanadaan, Itävaltaan, Kreikkaan, Viroon ja myös Pietarin seudulle.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenajokoira on jalostettu metsästystarkoitukseen. Värillä ei ole merkitystä koiran metsästyskyvyn kannalta. Koska rotua ei ennen onnistuttu jalostamaan puhtaan punaruskeaksi voidaan väriäkin pitää käytännöllisenä ratkaisunakenen mukaan?. Punaruskean pohjavärin lisäksi selässä on mustia alueita, kun taas kasvoissa, rinnassa, vatsassa, jaloissa ja hännänpäässä on valkoista. Pää on pitkähkö: Kuono ja pääkallo ovat samanpituiset ja välikössä on selkeä otsapenger. Koirassa ei ole roikkuvaa nahkaa. Se on lihaksikas ja voimakas, mutta ei raskasrakenteinen. Korvat ovat luppakorvat. Selkä on suora, lantio on kehittynyt ja voimakas. Häntä on riippuva tai korkeintaan selkälinjan kohdalle nouseva. Käpälät ovat soikeat. Säkäkorkeus on uroksilla 55-61 cm ja nartuilla 52-58 cm.

Käyttötarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenajokoiraa käytetään jäniksen ja ketun ajometsästykseen. Koira etsii riistan jäljen ja seuraa sitä kunnes löytää riistaeläimen, joka on yleensä lepäämässä päivällä tapahtuvan metsästyksen aikana. Se ajaa saaliin liikkeelle ja ajaa sitä haukkuen, kunnes metsästäjä ampuu saaliin tai kutsuu koiran pois.

Koira voi ajaa myös muita eläimiä kuten supikoiraa tai mäyrää, sorkkaeläimiä kuten poroa, metsäpeuraa, valkohäntäpeuraa, metsäkaurista tai hirveä sekä näätää, ja kotieläimiä kuten lammasta ja kissaa, mutta nämä ovat kaikki ei-toivottuja piirteitä ja niistä voidaan päästä eroon koulutuksella.

Luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotu on ihmisystävällinen, rauhallinen ja tarmokas. Vihaisuutta pidetään virheenä, ja sitä ei juuri esiinny. Rodulla on hyvin voimakas metsästysvietti, ja koira saattaa lähteä omin päin metsälle. Suomenajokoira on myös ystävällinen lapsille. Suomenajokoirat ovat aika helppo kouluttaa, koska ne ovat persoja ruualle.

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska suomenajokoira on metsästyskoira, se on terve rotu, sillä erilaiset sairaudet ilmenevät tehokkaasti metsästyskäytössä ja sairaat koirat voidaan poistaa jalostuksesta. Rodussa esiintyy purentavikoja, piilokiveksisyyttä, napatyrää, kitalakihalkioita, luomivikoja (sisään- ja ulospäinkääntymistä), nivelvikoja, lonkkanivelen ja kyynärnivelen kasvuhäiriöitä, polvinivelen vikoja, hännän nikamavikaa eli häntämutkaa, perinnöllisiä ihosairauksia, sydänvikoja ja pikkuaivoataksiaa eli pikkuaivojen vajaakehityksestä johtuvaa koordinaation häiriö. Noin 10% suomenajokoirista kantaa tätä peittyvää geenivirhettä SEL1L-geenissään[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]