Sérgio Vieira de Mello

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sérgio Vieira de Mello

Sérgio Vieira de Mello (15. maaliskuuta 194819. elokuuta 2003) oli brasilialainen diplomaatti, joka työskenteli Yhdistyneissä kansankunnissa yli 30 vuotta. Vieira de Mello syntyi Rio de Janeirossa, opiskeli filosofiaa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa, ennen kuin aloitti uransa YK:ssa 21 ikäisenä.

Hän aloitti työskentelynsä YK:n pakolaiskomissiossa (UNHCR) 1969 ja oli Bangladeshissa sen itsenäistyessä 1971. Hän toimi Kyproksella 1974 Turkin miehityksen jälkeen ja vietti kolme vuotta Mosambikissä UNHCR:n toiminnoista vastaavana maan itsenäistymistä 1975 seuranneen sisällissodan aikana. Seuraavat kolme vuotta hän oli Perussa.

Vieira de Mello toimi YK:n erityislähettiläänä Kamputseassa, ja on ainoa YK:n edustaja, joka on neuvotellut Puna-khmerien kanssa. Hänestä tuli YK:n tilapäinen poliittinen neuvonantaja Libanonissa 1981–1983, jonka jälkeen hän palasi UNHCR:hen. 1990-luvun alussa hän oli järjestämässä miinojen raivausta Kamputseassa ja sen jälkeen Jugoslaviassa ja pakolaisavussa Keski-Afrikassa.

Vuonna 1996 hänestä tuli YK:n pakolaisavun varakomissaari ja humanitaarisen ja hätäavun varapääsihteeri kaksi vuotta myöhemmin. Hän oli YK:n erikoislähettiläs Kosovossa sodan jälkeen 1999. Joulukuusta 1999 toukokuuhun 2002 YK:n väliaikainen hallintojohtaja Itä-Timorilla.

Toukokuussa 2003 Vieira de Mello nimitettiin YK:n erityislähettilääksi Irakiin. Hän sai surmansa hyökkäyksessä Canal-hotelliin Bagdadissa 19. elokuuta 2003. Irakin al-Qaida ilmoitti tehneensä itsemurhaiskun.

Vieira de Mellon kuolemaa surtiin Brasiliassa virallisella kolmen päivän suruajalla. Itä-Timorin pääkaupungissa hänelle omistettiin katu. Vieira de Mello oli naimisissa ja hänellä on kaksi poikaa. Hänet haudattiin Geneven Cimetière des Rois'lle (Ritarien hautausmaa).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]