Rauno Aaltonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rauno Aaltonen 1970-luvun loppupuolella.
Rauno Aaltonen 2008

Rauno August Aaltonen (s. 7. tammikuuta 1938 Turku) on suomalainen entinen rallikuljettaja. Hän oli 1960-luvun yksi niin sanotuista lentävistä suomalaisista, eli Flying finn. Hän oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen, joka voitti ennen rallin MM-sarjaa ajetun EM-sarjan 1965.

Vuonna 1963 Rauno Aaltonen sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä yhdeksänneksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun autourheilija kelpuutettiin listan kärkikymmenikköön.[1]

Uransa varrella Aaltonen ajoi lähes kaikissa kisoissa jotka häntä kiinnostivat, mutta hänen oma suosikkinsa ja "kotikilpailunsa" oli Kenian Safari-ralli. Aaltonen rakasti kyseistä rallia ehkä sen takia, koska se kuvasti hänen mielestään parhaiten sitä, mitä ralli on eli seikkailua, fyysisesti koettelevaa ja arvaamatonta. Aaltonen kilpaili Safarissa 23 kertaa, sijoittuen parhaimmillaan toiselle sijalla lähteestä riippuen viisi tai kuusi kertaa. Erityisen huonoa onnea hänellä oli vuonna 1985, jolloin hän johti rallia yli kahdella tunnilla, ennen kuin moottori hajosi viimeisellä siirtymällä.

Tämän lisäksi Aaltonen voitti urallaan kaksi kertaa rallin Suomen mestaruuden (1961 ja 1965), yhden SM-hopean (1960) ja yhden SM-pronssin (1963). Hän ehti myös osallistua rallin MM-sarjan ensimmäisiin kisoihin. Hän teki MM-debyyttinsä Datsunilla Monte Carlo-rallissa 1973, jonka jälkeen hän ajoi vielä 24 muuta saman tason kisaa.

Ennen ralliuraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ralliuraansa Aaltonen oli kilpaillut myös kilpaveneillä (1951) ja moottoripyörillä (1954). Moottoripyörillä Aaltonen menestyi kohtalaisen hyvin. Hän oli ensimmäisenä suomalaisena voittanut lajin TT-ajon GP-osakilpailun mikä vasta seuraavana vuonna sisältyi MM-sarjaan. Tämä historiallinen tapahtuma oli 1957 Ruotsin Grand Prix Hedemorassa luokassa 125-kuutioiset.

Ralliura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen rallinsa Aaltonen ajoi vuonna 1956 Saabilla. Aaltonen oli suunnitellut, että rallia pelkäksi harrastukseksi, mutta se imaisi lopulta hänet täysin mukaansa. Kymmenen ajovuoden jälkeen Aaltonen suunnitteli moottoriurheilu-uran lopettamista. Lopettamispäätös vahvistui, Aaltosen jouduttua keskeyttämään vuoden 1961 Ruotsin Keskiyönaurinko-rallissa viimeisellä EK:lla. Aaltonen pyörsi kuitenkin päätöksensä, kun Karl Kling soitti hänelle ja pyysi tätä Mercedes-Benzin tehdaskuljettajaksi.

Mercedes-Benz ja Böhringerin kakkoskuljettajan paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen allekirjoitti vuonna 1961 Stuttgartissa Mercedes-Benzin kanssa vuoden loppuun asti ulottuvan sopimuksen. Alkusyksystä Aaltonen voitti omalla Mercedes-Benzillään Jyväskylän Suurajot, jossa saksalaistehdas tuki tätä nimellisesti lähettämällä tälle renkaita. Menestys jatkui myöhemmin Keski-Euroopassa, mutta Aaltonen sai toimia ykköskuljettajan, saksalaisen Eugen Böhringerin kakkoskuljettajana. Böhriger ajoi asfaltti- ja Aaltonen soraosuudet, jonka ansiosta he voittivat mm. sen ajan klassikoksi kuuluneen Puolan rallin.

Mercedes-Benziltä Minille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltosen ja Mercedes-Benzin yhteistyö päättyi juuri ennen vuoden 1962 Monte Carlo-rallin alkua. Talli oli luvannut Aaltoselle ykköskuljettajan paikan kyseiseksi kaudeksi, mutta juuri ilmoittautumisajan loputtua Aaltonen sai kirjeen, jossa hänelle kerrottiin, että hänet oli jälleen istutettu Böhringerin kakkoskuljettajksi. Saksalaisautotehdas näet pelkäsi, että Aaltonen syrjäyttäisi Keski-Euroopassa suurta suosiota nauttineen saksalaisen.

Aaltonen ei kuitenkaan halunnut olla toista kautta Böhringerin varjossa, vaan siirtyi BMC:n talliin, jossa hän joutui yksityiskuljettaja Geoffrey Mabbsin kakkoskuljettajaksi. Monte Carlo-rallin lähtöpaikalla BMC kuitenkin vaihtoi kuljettajien paikkoja, istuttaen Aaltosen Minin ratin taakse.

Tuosta Monte Carlo -rallissa sai alkunsa Aaltosen, Timo Mäkisen ja Minin luoma käsite Flying Finns ("lentävät suomalaiset"). Se on jäänyt elämään ralliurheilun parissa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juha Kanerva: Ennen Lontoota. IS Urheilu, 17.1.2012, s. 7.