Pikkulepinkäinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikkulepinkäinen
Lanius collurio 1.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Lepinkäiset Laniidae
Alaheimo: Laniinae
Suku: Lepinkäiset Lanius
Laji: collurio
Kaksiosainen nimi
Lanius collurio
Linnaeus, 1758
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pikkulepinkäinen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkulepinkäinen Commonsissa

Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) on lepinkäisiin kuuluva varpuslintulaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pituus: 16–18 cm. Paino: 25–40 g.

Ulkonäkö: Koiras: Rinta ja vatsa vaalean ruskehtavanpunertavat, kupeet kuviottomat ja kurkku valkoinen. Päälaki ja niska vaalean tuhkanharmaat, selkä punaruskea. Silmäjuova leveälti musta, "rosvonaamari". Naamarin yläreunassa ja otsassa usein kapea, valkoinen juova. Pyrstö musta, uloimmaisten pyrstösulkien tyviosat valkoiset (kivitaskumainen kuvio). Käsisulkien tyvellä joskus vähän valkoista.

Naaras: Likaisen kellanvalkoisessa alapuolessa karkeita aaltomaisia kuvioita. Päälaki ruskea tai ruskeanharmaa, niska harmaampi ja selkä himmeämmän ruskea kuin koiraalla. Yläpuolella vaihtelevasti ruskeita suomukuvioita. Silmäjuova ruskea, pyrstön reunat kapealti valkeat. Joskus koiraan näköinen (päälaki harmaampi, silmäjuova tummempi, selkä punaruskeampi jne.), mutta alapuolella aina jonkin verran juovia.

Vanhin suomalainen rengastettu pikkulepinkäinen on ollut 7 vuotta 10 kuukautta 6 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin rengastettu pikkulepinkäinen.

Vanhoilla ja nuorilla linnuilla on täydellinen sulkasato talvehtimisalueilla. Keväällä niitä ei siis voi määrittää iälleen pukutuntomerkkien perusteella.

Määrityksestä, katso myös arolepinkäinen, punapäälepinkäinen ja valko-otsalepinkäinen.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesimäalue käsittää lähes koko Euroopan sekä keskisen Aasian läntiseen Siperiaan saakka. Levinneisyyden itäraja sijoittuu Volga-joen tienoille. Euroopassa pesii noin 2,2 miljoonaa paria. Suomen pesimäkanta vaihtelee 30 000 ja 40 000:n parin välillä. Runsain se on Etelä-Suomessa. Levinneisyyden pohjoisraja kulkee Tornio-Kuusamo-linjalla. Suomen pikkulepinkäiskanta on taantunut 1970-luvulta lähtien ja myös muun Euroopan kanta on pienentynyt. Esimerkiksi Isosta-Britanniasta pikkulepinkäinen on jo kuollut sukupuuttoon.[2]

Pikkulepinkäinen on muuttolintu, joka talvehtii itäisessä trooppisessa Afrikassa. Se on yömuuttaja, eli se muuttaa öisin. Muuttoreitti kulkee Välimeren itäpään kautta. Esimerkiksi Espanjan pikkulepinkäiset lentävät ensin pari tuhatta kilometriä itään ennen kuin lähtevät suorempaan kohti talvehtimisalueitaan. Suomalaiset syysmuuttajat lentävät ensin lounasta tai etelää kohti, mutta Pohjois-Italiassa ne kääntyvät kaakkoon ja myöhemmin etelään. Keväällä ne tulevat takaisin idempänä; muuttoreitti seurailee Lähi-Itää ja Itä-Eurooppaa. Kevätmuuttajat saapuvat Suomeen toukokuun alussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun lopulla jatkuen elokuun puoliväliin paikkeille. Syyskuun puolivälissä pikkulepinkäiset ovat Suomesta pääosin jo poistuneet. Talvehtimisalueiltaan pikkulepinkäiset alkavat lähteä takaisin maaliskuun lopussa.[2]


Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulepinkäinen pesii avoimilla maanviljelysalueilla, niukkakasvustoisilla saarilla, hakkuuaukeilla ja nuorissa taimikoissa, rantojen ja laitumien katajikoissa. Hyvällä alueella voi olla useita reviirejä lähekkäin.[2]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lanius collurio

Pesä on melko matalalla, alle metrin korkeudella, pensaassa tai puussa. Mitä piikkisempi pensas on, sitä paremmin se pikkulepinkäiselle kelpaa. Naaras munii yleensä toukokuun puolivälissä tavallisesti 3–7 munaa. Pohjoisessa muninta saattaa tapahtua vielä heinäkuun alussakin. Munia haudotaan 12-16 päivää ja poikaset osaavat lentää 15 vuorokauden ikäisinä.[2]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulepinkäisen pääravintona ovat hyönteiset, erityisesti kovakuoriaiset, sekä muut selkärangattomat. Se syö myös pieniä nisäkkäitä, huonokuntoisia lintuja ja linnunpoikasia sekä matelijoita. Se saalistaa väijymällä pensaan latvassa tai langalla, josta se hyökkää saaliin kimppuun. Se varastoi saalista muiden lepinkäisten tapaan oksankärkiin ja piikkeihin.[2]


Erityistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkulepinkäisen ja kirjokertun yhteiselosta on esitetty monenlaisia hypoteeseja. Linnut ovat samaa kokoluokkaa ja rakenteeltaan ne muistuttavat toisiaan. Ne viihtyvät samanlaisessa pensaikkoympäristössä, esimerkiksi saaristossa löydetyllä kirjokertun reviirillä on lähes poikkeuksetta myös pikkulepinkäispari. Ne myös muuttavat samaa reittiä talvehtimisalueille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Lanius collurio IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 21.1.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Pikkulepinkäinen BirdLife Suomi. Viitattu 21. kesäkuuta 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]