Pianokonsertto nro 2 (Tšaikovski)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pjotr Tšaikovski aloitti toisen pianokonserttonsa (G-duuri, op. 44) säveltämisen lokakuussa 1879. Hän olisi toivonut sitä Nikolai Rubinsteinin esitettäväksi. Teos joutui Rubinsteinin kritiikin kohteeksi, kuten oli käynyt ensimmäisenkin konserton kohdalla. Rubinstein syytti piano-osuutta jaksottaiseksi ja katsoi, ettei se ollut riittävän merkittävä orkesteriosuuteen nähtynä.[1]

Rubinsteinin kuoltua äkisti maaliskuussa 1881 Tšaikovski päätti antaa teoksensa esitettäväksi Tanejeville. Tanejev olikin solistina teoksen Venäjän-kantaesityksessä Moskovassa toukokuussa 1882. Esitystä johti Anton Rubinstein. Tätä ennen teos oli jo esitetty New Yorkissa marraskuussa 1881 Theodore Thomasin johdolla Madeline Schillerin toimiessa pianistina.[1]

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Allegro brillante e molto vivace
  2. Andante non troppo
  3. Allegro con fuoco

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolosoittimen, pianon, lisäksi teoksessa käytetään kahta huilua, kahta oboea, kahta klarinettia (B ja A), kahta fagottia, neljää käyrätorvea (F), kahta trumpettia (D), patarumpuja ja jousia. Vaskisoittimista puuttuvat pasuuna ja tuuba.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]