Philipp Nicolai

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Philipp Nicolai
Philipp Nicolai
Philipp Nicolai
Syntynyt 10. elokuuta 1556
Mengeringhausen, Hessen, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Kuollut 26. lokakuuta 1608
Hampuri, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Tutkimusala teologia
Uskonnollinen kanta luterilainen

Philipp Nicolai (10. elokuuta 1556 Mengeringhausen, Hessen26. lokakuuta 1608 Hampuri) oli saksalainen luterilainen pastori, runoilija ja säveltäjä. Hän toimi urallaan muun muassa Altwildungenin ja Hampurin St. Katharinenin johtavana pastorina. Nicolai kirjoitti traktaatteja luterilaisuuden ja kalvinismin rajanvedosta muun muassa vastauksena kalvinilaisen Bartholomaeus Pitiscuksen traktaattiin. Lisäksi Nicolai kirjoitti uransa aikana virsiä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Philipp Nicolai syntyi 10. elokuuta 1556 Hessenin Mengeringhausenissa luterilaisen pastorin Dieterich Nicolain pojaksi. Vuonna 1575 Nicolai meni Erfurtin yliopistoon ja siirtyi sieltä vuonna 1576 Wittenbergin yliopistoon, josta hän valmistui vuonna 1579. Hän asui valmistumisensa jälkeen neljä vuotta Volkhardinghousenissa lähellä Mengeringhousenia ja kävi useasti saarnaamassa isänsä puolesta. Elokuussa 1583 hänet nimitettiin saarnaajaksi Herdecken kaupunkiin, missä hänelle tuotti vaikeuksia erityisesti kaupungin neuvoston roomalaiskatolisuus. Espanjalaisten palkkasoturijoukkojen ottaessa kaupungin haltuunsa huhtikuussa 1586 hän erosi virastaan.[1][2]

Nicolaista tuli vuoden 1586 lopulla Niederwildungenin diakoni ja vuonna 1587 saman paikkakunnan pastori. Marraskuussa 1588 hänestä tuli Altwildungenin johtava pastori ja leskikreivitär Margaretha Waldeckilaisen hovisaarnaaja ja hänen poikansa Wilhelm Ernstin opintojen ohjaaja. Vuonna 1596 hän siirtyi Unnaan Westfaleniin. Unnaa piinasi vuosina 1597-1598 rutto, joka vei 1 300 asukasta. Nicolai masentui jatkuvien hautajaisten seurauksena, yhtenäkin päivänä kaivettiin peräti 30 hautaa. Lisäksi hän joutui joulukuussa 1598 jälleen pakenemaan espanjalaisia ja palasi vasta huhtikuussa 1599.[1]

Tähän aikaan Nicolai luki Augustinuksen teosta Jumalan valtio, joka osittain innoitti häntä itseään kirjoittamaan vuonna 1599 teoksen Freudenspiegel des ewigen Lebens (”Iankaikkisen elämän ilon peili”). Siinä hän valoi yhteen kalvinismiin jyrkän eron tehneen luterilaisen uskon sekä barokille ominaisen kuolemaan ja tuonpuoleiseen liittyvän mystiikan. Hän kirjoittaa muun muassa: ”meidän ajallinen elämämme on uudestisyntymisen prosessi, meidän ajallinen kuolemamme on hartaasti ikävöity taivaallisen kirkkauden esiinmurtautuminen.” Kirjaan sisältyy kaksi Nicolain tekemää virttä, jotka molemmat sisältyvät myös suomalaiseen virsikirjaan, Wie schön leuchtet der Morgenstern nimellä On kirkas aamutähti nyt numerolla 43 ja Wachet auf, ruft uns die Stimme nimellä ”Herätkää”! niin huuto kaikaa numerolla 163.[1][3]

Huhtikuussa 1601 Nicolai valittiin Hampurin St. Katharinenin kirkon johtavaksi pastoriksi. Hän aloitti siellä 6. elokuuta 1601. Hän oli Hampurissa suosittu saarnaaja, jota kutsuttiin ”toiseksi Krysostomokseksi”, ja häntä pidettiin luterilaisen kirkon ”pilarina”.[1]

Nicolai kävi pariinkin otteeseen tiukkaa rajanvetoa kalvinilaisuuden suuntaan. Ensimmäiseksi hän kirjoitti traktaatin kalvinilaisten Jumalasta ja uskonnosta, ilmeisesti varoituskirjana maallikoille. Teos sai myös laajempaa huomiota, sillä Petrus Johannis Gothus käänsi sen ruotsiksi vuonna 1602 tukemaan Ruotsin papiston käymää kamppailua kuningas Kaarle IX:n kalvinilaistamispyrkimyksiä vastaan.[4]

Nicolai osallistui 22. lokakuuta 1608 kollegansa Penshornin ordinaatioon ja poistui sieltä huonovointisena. Tauti kehittyi ankaraksi kuumeeksi, ja hän kuoli 26. lokakuuta 1608. Hänet haudattiin Hampurin St. Katharinenin kirkkoon.[1]

Rajanvetoa kalvinilaisuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalvinilainen hovisaarnaaja Bartholomaeus Pitiscus julkaisi vuonna 1606 traktaatin Trewhertzige Vermahnung, jossa hän kehotti luterilaisia liittymään kalvinilaisiin, jotta yhdessä kyettäisiin vastustamaan katolisuutta. Traktaatissa toisaalta annettiin ymmärtää luterilaisten ja kalvinistien erojen olevan vähäpätöisiä, mutta toisaalta Pitiscus näki ratkaisuksi nimenomaisesti sen, että luterilaiset luopuvat kalvinilaisista poikkeavista ehtoolliskäytännöistään ja -käsityksistään. Philipp Nicolai kirjoitti heti seuraavana vuonna yhden merkittävimmistä luterilaisista vastauskirjoituksista Pitiscuksen kirjoitukseen.[5]

Nicolai toi ilmi käsityksensä kalvinilaisten esittämien lähentymistarjousten epäluotettavuudesta vastauksensa esipuheessa. Hän perusteli epäluuloisuuttaan muun muassa Saksin vaaliruhtinaskunnan kalvinistamiskauden tapahtumilla. Nicolai kommentoi traktaattia kohta kohdalta ja antoi kuhunkin kohtaan vastauksensa. Hän totesi muun muassa, että kalvinilaisten vaatima leivänmurtaminen ehtoollisella on luterilaisille sivuasia, mutta koska se oli kalvinilaisten ehtoolliskäsityksessä vain tunnusmerkki, eivät luterilaiset voi joustaa asiassa. Molempien osapuolien kirjoitukset olivat ehdottomia, mutta Nicolai oli ilmaisussaan jyrkkäsanaisempi. Hän arveli, että mikäli sekä Luther että Zwingli ovat autuaina taivaassa, heidän kiistansa kestänee ikuisesti. Kun kalvinilainen osapuoli valitti luterilaisten käyttävän herjaavia ilmaisuja kalvinisteista, Nicolai huomautti kalvinistienkin käyttäneen luterilaisista näitten ehtoolliskäsitykseen viitaten nimityksiä ”lihanahmijat” (Fleischfresser) ja ”verensärpijät” (Blutsäuffer), vaikka kumpaakaan termiä ei käytetty Pitiscuksen traktaatissa.[5]

Nicolai totesi myös, ettei hän suinkaan ollut haluton elämään rauhassa kalvinistien kanssa. Nicolainkin mielestä hajaannus oli onnettomuus. Hänen mielestään traktaatissa oli kuitenkin sekoitettu toisiinsa poliittinen ja hengellinen rauha. Luterilaiset olivat Nicolain mukaan aina valmiit poliittiseen rauhaan, eli sopuisaan rinnakkaiseloon saman valtion alamaisina. Hengellinen rauha sen sijaan edellyttäisi uskon ja jumalanpalveluksen yhteyttä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Doug Anderson: Philipp Nicolai (1556-1608) The Hymns and Carols of Christmas. Viitattu 25.11.2011. (englanniksi)
  • Laasonen, Pentti: Luterilaisuus Rooman ja Geneven välissä. Luterilaisuuden identiteettitaistelu 1577 - noin 1590. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 1998. ISBN 952-5031-03-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Anderson
  2. Philipp Nicolai (1556-1608) HymnTime.com. Viitattu 25.11.2011. (englanniksi)
  3. Wallmann, Johannes: Totinen kääntymys ja maailmanparannus. Pietismi kirkkohistoriallisena ilmiönä., s. 21. Suom. Esko M. Laine. Helsinki: Kirjaneliö, 1997. ISBN 951-600-922-0.
  4. Laasonen s. 61
  5. a b Laasonen s. 55-56
  6. Laasonen s. 63
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: