Parti africain de l’indépendance

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
PAI-Rénovationin 1980-luvulla käyttämä tunnus.

Parti africain de l’indépendance eli PAI oli Senegalissa vuonna 1957 perustettu Länsi-Afrikan ensimmäinen kommunistinen puolue. Siirtomaiden välitöntä itsenäistymistä kannattanut marxilais-leniniläinen puolue kiellettiin kolme vuotta myöhemmin, mutta se jatkoi toimintaansa maan alla. Myöhemmin PAI jakautui useiksi kilpaileviksi ryhmiksi.[1]

Puolueen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kommunismi saapui Ranskan Länsi-Afrikkaan toisen maailmansodan jälkeen Ranskan kommunistisen puolueen tukemien opintoryhmien välityksellä. Sen kasvualustan muodostivat kolonialismin vastaiset poliittiset puolueet kuten Rassemblement démocratique africain (RDA), nouseva työväenluokka ja opiskelijajärjestöt.[1]

Afrikkalaisen itsenäisyyspuolueen PAI:n perustamiseen rautatieläiskaupunki Thièsissä osallistuivat RDA:n jäsenjärjestön Union démocratique sénégalaisen aktivistit, jotka vastustivat sen sulautumista Bloc populaire sénégalaisin kanssa Union progressiste sénégalaise (UPS) -puolueeksi. PAI sai kannattajia myös Ranskan afrikkalaisopiskelijoiden järjestöstä Fédération des étudiants d’Afrique noire (FEANF), Dakarin opiskelijayhdistyksestä sekä vuonna 1956 perustetusta Ranskan Länsi-Afrikan opiskelijaliitosta. Dakarissa oli tuolloin Ranskan Länsi-Afrikan ainoa yliopisto, ja opiskelijoiden mukaantulo loi puolueelle panafrikkalaisen ulottuvuuden.[1]

PAI vastusti Charles de Gaullen ehdottamaa Ranskan perustuslakia vuoden 1958 kansanäänestyksessä. Senegalissa laajan kannatuksen saanut perustuslakiehdotus antoi siirtomaille autonomian, mutta ne jäivät osaksi Ranskan yhteisöä. Puolue boikotoi vuoden 1959 parlamenttivaaleja, mutta osallistui seuraavana vuonna kunnallisvaaleihin useissa Senegalin kaupungeissa. PAI:ta syytettiin väkivaltaisten levottomuuksien järjestämisestä Saint-Louisissa, ja se kiellettiin Senegalin siirtyessä UPS:n yksinvaltaan. Puolueen pääsihteeri Majhemout Diop ja sen muut johtajat pidätettiin, mutta heinäkuussa 1961 järjestetyssä oikeudenkäynnissä he saivat vain lyhyitä tai ehdollisia tuomioita tai heidät vapautettiin kokonaan.[1]

Maanalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Majhemout Diop asettui vapauttamisensa jälkeen Malin Bamakoon, josta hän johti puolueen maanalaista toimintaa. PAI:n ensimmäinen edustajainkokous pidettiin Bamakossa vuonna 1962. Puoluekokouksen jälkeen PAI menetti panafrikkalaisen luonteensa ja siitä tuli virallisesti Senegalin afrikkalainen itsenäisyyspuolue. PAI pyrki liittoutumaan muiden UPS:n vastaisten ryhmien kanssa. Sen kakkosmies Babacar Niang kannatti yhteistyötä laillisen opposition kanssa ja hänet erotettiin vuonna 1963. Puolueesta erotettiin myös toinen perustajajäsen Khalilou Sall. Majhemout Diopin ympärille kehittyi eräänlainen henkilökultti, mikä johti myöhemmin uusiin hajaannuksiin.[1]

PAI pyrki vuonna 1964 aloittamaan sissisodan Senegalin itäosissa ja Casamancen alueella. Noin 30 hengen ryhmä lähetettiin koulutettavaksi Kuubaan, mutta operaatio paljastui pian ja luvatut aseet jäivät saamatta. Entisestä FEANF:in opiskelijajohtajasta ja PAI:n jäsenestä Ousmane Camarasta tuli Senegalin turvallisuuspäällikkö. Puolue onnistui jatkamaan maanalaista toimintaansa, mutta monet sen aktivisteista viruivat vuosikausia vankilassa. Majhemout Diopin ote puolueesta kirposi ja hänen elämäntapansa herätti arvostelua.[1]

Vuonna 1967 pidettiin kokous, jossa puolueen väliaikaiseksi johtajaksi valittiin Seydou Cissokho. PAI:n vaikutus tuntui varsinkin opiskelijajärjestöissä sekä vähäisemmässä määrin ammattiliitto UNTS:ssä. Vuosien 1968–1969 levottomuudet osoittivat, että puolue pystyi yhä haastamaan presidentti Senghorin valtarakenteen.[1]

Neuvostoliitolle uskollisesta PAI:sta oli vuonna 1965 irtautunut Samba Ndiayen johtama pieni maolaisryhmä, joka perusti Parti communiste sénégalais -nimisen puolueen. Vuonna 1969 siihen liittyivät Landing Savanén johtamat ranskalaiset opiskelija-aktivistit, vuonna 1972 perustettiin maolainen Mouvement des jeunesses marxistes-léninistes ja vähän myöhemmin maanalainen And-Jëf -puolue. Opiskelijajärjestö UDES:in ja ammattiliittojen edustajien esittämä arvostelu Thièsissä vuonna 1972 järjestetyssä PAI:n toisessa edustajankokouksessa johti Ligue démocratique -järjestön perustamiseen vuonna 1974.

Integroituminen Senegalin poliittiseen järjestelmään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Senghor houkutteli Majhemout Diopin palaamaan Senegaliin vuonna 1976. Diop perusti uuden laillisen puolueen PAI-Rénovation, joka esiintyi marxilais-leniniläisenä ja PAI:n historiallisena perillisenä. Se onnistui keräämään vain pienen osan puolueen kannattajista.[1] PAI-Rénovation ei koskaan saanut edustajia Senegalin kansalliskokoukseen, mutta presidentti Abdou Diouf nimitti Diopin vuonna 1998 perustetun senaatin jäseneksi[2].

Ligue démocratique, rinnakkaisnimeltään Mouvement pour le Parti du travail, sekä Seydou Cissokhon johtamasta PAI-Sénégalista muodostettu Parti de l’indépendance et du travail saivat lailliset toimintamahdollisuudet vuonna 1981[1]. Molemmilla on ollut edustajia Senegalin kansalliskokouksessa[2].

Toiminnan kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luokkataistelua korostaneen PAI:n jäsenkunta koostui pikemminkin opettajien, insinöörien, lääkärien ja lakimiesten kaltaisesta sivistyneistöstä kuin työväenluokan jäsenistä. Sen toiminta ammattiliitoissa keskittyi koulutuksen, terveydenhuollon, pankkitoiminnan ja kaupan alalle. Naisten rooli oli vähäinen varsinkin puolueen maanalaisella kaudella. Materialistiseen historiankäsitykseen luottanut puolue ei juurikaan saanut kannatusta muslimiveljeskuntien vaikutuksen alaisen maalaisväestön keskuudessa.[1]

Demokraattiseen sentralismin varaan rakennetun PAI:n historiaa leimasivat jäsenistön vaihtuvuus ja sisäiset kiistat, jotka heikensivät sen toimintakykyä. Puolueen hajanaisuutta on selitetty sen koostumuksella etupäässä sivistyneistön ja pikkuporvariston edustajista. Hajanaisuutta lisäsivät Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko, Senegalin historiallinen jako Ranskan kansalaisten asuttamiin ”neljään kuntaan" ja muuhun maahan sekä sukupolvien väliset erot.[1]

Puolueen johtajana toimineella Majhemout Diopilla oli merkittävä rooli sen sissitoiminnan ja varainkäytön epäonnistumisessa. Hänen sopimuksensa Senghorin kanssa ja paluu Senegaliin vahingoittivat PAI:n mainetta. Uransa ja perheensä uhrannutta Seydou Cissokhoa on pidetty esimerkillisenä vallankumouksellisena, ja häntä on verrattu Guinea-Bissaun Amílcar Cabraliin. Maiden tilanne oli kuitenkin täysin erilainen.[1]

PAI:n positiivinen rooli voidaan sosiologi Pascal Bianchinin mukaan nähdä Senghorin järjestelmän edustaman uuskolonialismin haastajana, joka oli osaltaan muovaamassa Senegalin myöhempää demokratiaa. Puolueen aktivisteista monet ovat sulautuneet osaksi maan hallitsevaa järjestelmää, mutta sen muisto pitää yllä uskoa vaihtoehtoisiin yhteiskunnallisiin malleihin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Pascal Bianchini: Les paradoxes du Parti africain de l’indépendance (PAI) au Sénégal autour de la décennie 1960 Galsenspring. Viitattu 19.6.2020.
  2. a b Sy, Seydou Madani: Les régimes politiques sénégalais de l’indépendance à l’alternance politique 1960–2008, s. 235. Paris: Karthala, 2009. ISBN 9956-469-05-X.