Uuskolonialismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Uuskolonialismi tai neokolonialismi tarkoittaa länsimaiden harjoittamaa kehitysmaiden hallintaa taloudellista hyötyä varten. Termin otti käyttöön Ghanan ensimmäinen presidentti ja panafrikanisti Kwame Nkrumah. Nkrumah kuvasi sillä toisen maailmansodan jälkeen tapahtunutta muutosta aikaisemmasta suorasta imperialistisesta vallankäytöstä kohti epäsuoraa vallankäyttöä, jossa entisten siirtomaiden johtajien ja eliitin kautta käytettiin niin taloudellista kuin poliittistakin valtaa ja maat pidettiin taloudellisesti riippuvaisina.[1]

Kehitysmaiden hallitseminen tapahtuu pääasiassa taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi. Kehitysmaat tarjoavat kehittyneille maille tärkeitä raaka-aineita ja niiden työvoima on halvempaa ja työlainsäädäntö löyhempää kuin länsimiassa. Taloudellinen hyöty (tai riisto) ei tapahdu markkinamekanismin välityksellä, vaan pakottamalla maiden hallitusten painostuksen kautta. Tämän vuoksi on katsottu, että länsimaat ovat valikoivasti tukeneet sellaisia hallituksia ja hallitsijoita kehitysmaissa, jotka eivät vaaranna niiden taloudellisia etuja.[1]

Uuskolonialismi-käsitettä on käytetty myös alkuperäisestä merkityksestä poiketen. William Pfaff esitti vuonna 1995 Foreign Affairs-lehdessä, että Euroopalla on moraalinen velvollisuus pakottaa Afrikka "pyyteettömän uuskolonialismin alle". Pfaffin mukaan Afrikka on niin toivottomassa rappion tilassa, ettei se omin voimin kykene hallitsemaan itseään ja Eurooppa, joka saattoi Afrikan modernisoitumisen tielle tulisi valvoa, että kehitys saadaan hyvään päätökseen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Liisa Laakso: Määritä osoite! (Esitelmä Uusi maailmanpolitiikka –konferenssissa Vanajalinna, Hämeenlinna, 12.-13.12.2003) HY.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]