Osuuskauppa Keula
| Osuuskauppa Keula | |
|---|---|
| Yritysmuoto | Osuuskauppa |
| Perustettu | 1903 (Rauman Osuuskauppa) 1966 (Osuuskauppa Keula) |
| Toimitusjohtaja | Mika Marttila |
| Kotipaikka | Rauma |
| Toiminta-alue | Rauman seutukunta, Laitila, Pyhäranta |
| Liikevaihto | 139,7 milj. € (2011) |
| Henkilökuntaa | 420 |
| Omistaja | yli 25 000 asiakasomistajaa |
Osuuskauppa Keula on S-ryhmään kuuluva Satakunnan maakunnassa toimiva osuuskauppa. Sen toiminta-alueeseen kuuluvat Rauman seutukunta sekä Varsinais-Suomessa sijaitsevat Pyhäranta ja Laitila.
Keula on yksi Suomen vanhimmista osuuskaupoista. Sen edeltäjä Rauman Osuuskauppa perustettiin vuonna 1903. Ensimmäisen liikkeensä se avasi Vanhaan Raumaan Kalatorin varrelle kolmea vuotta myöhemmin.
Osuuskauppa Keula syntyi varsinaisesti vuonna 1966, kun Eurajoen, Hinnerjoen ja Lapin osuuskaupat liittyivät Rauman Osuuskauppaan. Vuonna 1981 siihen fuusioitui Pyhäjärviseudulla toiminut Lännen Osuuskauppa. Laitilaan Keula laajensi toimintaansa vuonna 1992.
Tätä nykyä Osuuskauppa Keulalla on yksi Sokos-tavaratalo sekä yksi Prisma, jotka molemmat sijaitsevat Raumalla. Lisäksi Keulaan kuuluu muun muassa viisi S-marketia ja kolme ABC liikennemyymälää.
Vuonna 2010 Keula neuvotteli yhdistymisestä Satakunnan Osuuskaupan kanssa, mutta päätti jatkaa itsenäisenä. [1]
Toimipaikkoja [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Osuuskauppojen fuusio kariutui Satakunnassa 10. marraskuuta 2010. YLE Satakunta. Viitattu 29.5.2012.