Nikolai Novikov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dmitri Levitskin vuonna 1797 maalaama Nikolai Novikovin muotokuva.

Nikolai Ivanovitš Novikov (ven. Никола́й Ива́нович Новико́в, 8. toukokuuta (J: 27. huhtikuuta) 1744 Bronnitsyn lähellä sijainnut Tihvinskoje-Avdotjinon maatila – 12. elokuuta (J: 31. heinäkuuta) 1818 Tihvinskoje-Avdotjino) oli venäläinen kirjailija, lehtimies ja kirjankustantaja[1].

Nikolai Novikov syntyi aatelisperheeseen. Hän opiskeli Moskovan yliopiston kymnaasissa vuosina 1756–1759 ja palveli Izmailovon rykmentissä. Vuodesta 1767 lähtien hän työskenteli Katariina II:n lainlaadintakomissiossa Moskovassa. Sen lakkauttamisen jälkeen vuonna 1769 hän erosi palveluksesta ja keskittyi julkaisutoimintaan, jonka hän oli aloittanut jo vuonna 1766.[2]

Vuosina 1769–1770 Novikov julkaisi Pietarissa satiirista viikkolehteä Truten, joka kävi vilkasta yhteiskunnallista polemiikkia Katariina II:n Vsjakaja vsjatšina -lehden kanssa. Trutenissa hän vaati lainsäädännön uudistamisen jatkamista, kiinnitti huomiota virkamiesten ja oikeuslaitoksen mielivaltaan, vaati maaorjuuden lakkauttamista ja korosti aatelittoman sivistyneistön, kauppiaskunnan ja porvariston merkitystä yhteiskunnalle. Sensuurista kärsinyttä lehteä seurasivat valistushengessä toimitetut Pustomelja (1770), Živopisets (1772–1773) ja Košeljok (1774). Živopisets-lehdessä julkaistut maaorjien julman kohtelun kuvaukset kuten Otryvok putešestvia v ***I***T*** (”Katkelma matkasta I.T:hen”) ja Pisma k Falaleju (”Kirjeitä Falaleille”) herättivät voimakasta ärtymystä aatelispiireissä. Košeljokissa Novikovin tavoitteena oli puolustaa venäläistä kulttuuria ranskalaisuuden ihailua eli gallomaniaa vastaan.[2]

Novikovin julkaisema Truten-aikakauslehti.

Novikovin laaja kaunokirjallinen ja kansanvalistuksellinen kirjankustannustoiminta käynnistyi 1770-luvun alussa. Vuonna 1772 ilmestyi hänen laatimansa venäläisten kirjailijoiden hakuteos Opyt istoritšeskogo slovarja o rossijskih pisateljah ja myöhemmin joukko historiallisia aineistokokoelmia kuten Drevnjaja rossijskaja vivliofika (1773–1775). Vuonna 1777 Novikov julkaisi Sankt-Peterburgskije utšonyje vedomosti -nimistä kirjallisuuslehteä ja sen jälkeen yleistä valistuksellista aineistoa sisältänyttä hyväntekeväisyyslehteä Utrenni svet (1777–1779). Jälkimmäisessä heijastui Novikovin kiinnostus vapaamuurariuteen ja luopuminen satiirista yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä.[2]

Vuonna 1779 Novikov muutti Pietarista Moskovaan, jossa hän vuokrasi kymmeneksi vuodeksi Moskovan yliopistolle kuuluneen kirjapainon. Samalla hän otti julkaistavakseen Moskovskije vedomosti -sanomalehden. Novikovin hankkima kirjakauppa laajensi toimintansa maaseudulle ja vähitellen hänestä tuli Venäjän suurin kirjankustantaja. Vuonna 1784 hän perusti vapaamuurariystäviensä kanssa kirjapainoyhtiön, jonka julkaisemat noin 900 teosta muodostivat neljäsosan aikansa kirjatuotannosta. Ne käsittävät etupäässä käännettyä ja alkuperäistä kaunokirjallisuutta, näytelmiä, historiallisia teoksia sekä eri alojen tietokirjallisuutta. Moskovskije vedomostin sisältöä kehitettiin ja lehti saavutti 4 500 tilaajan lukumäärän.[2]

Novikov liittyi vapaamuurareihin vuonna 1775 ja kohosi ajan myötä korkeaan asemaan järjestössä. Vapaamuurarien tuella hän harjoitti hyväntekeväisyystoimintaa, jonka tavoitteena oli muun muassa opettajien ja kääntäjien kouluttaminen. Novikov perusti myös vaivaistalon, sairaalan sekä lääkkeitä ilmaiseksi köyhille jakaneen apteekin. Vuosien 1786–1787 nälänhädän aikana hän hankki talonpojille vilja-apua.[2]

Novikovin vapaamuurarius, julkaisutoiminta ja hyväntekeväisyys tekivät hänestä viranomaisten silmissä epäilyttävän, ja vuonna 1786 Katariina II määräsi hänen kirjapainonsa ja hyväntekeväisyyslaitoksensa ensimmäistä kertaa tarkastettavaksi. Yliopiston kirjapainon vuokrasopimus irtisanottiin vuonna 1788, ja vuodesta 1790 lähtien Novikov oli viranomaisten jatkuvan tarkkailun alaisena. Huhtikuussa 1792 tehtyjen kotietsintöjen jälkeen Novikov pidätettiin ja vietiin Pähkinälinnan vankilaan. Kuulusteluissa häntä syytettiin muun muassa hallituksen vastaisesta salaliitosta, yhteyksistä Preussiin sekä kruununperilliseen Paavaliin. Katariina II henkilökohtaisesti totesi hänet syylliseksi kuolemantuomioon johtaviin rikoksiin, mutta muutti rangaistuksen viidentoista vuoden vankeudeksi. Tuomion ankaruutta selittää Novikovin piittaamattomuus hallituksen varoituksista, juttua edeltänyt Aleksandr Radištševin oikeudenkäynti sekä keisarinnan käsitys siitä, että Novikov todellakin oli vapaamuurarien salaliiton johtaja.[2]

Paavali I vapautti Novikovin Pähkinälinnan vankilasta heti Katariinan kuoltua marraskuussa 1796. Sen jälkeen Novikov matkusti Avdotjinon maatilalleen säilyttäen kiinnostuksensa vapaamuurariuteen, mutta osallistumatta järjestön toimintaan. Elämänsä viimeiset vuosikymmenet hän vietti maatilallaan yrittäen saada kuntoon vankeuden sotkemia raha-asioitaan.[2]

Liberaalit historiantutkijat ovat nähneet Novikovin toiminnan osana eurooppalaista valistusta, ja neuvostoaikana sitä pidettiin yhtenä lenkkinä radikaalien ajatusten kehityksessä Venäjällä. Hänen yhteiskunnallinen ajattelunsa oli kuitenkin varsin perinteistä ja maltillista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bolšaja sovetskaja entsiklopedija Viitattu 24.1.2013. (venäjäksi)
  2. a b c d e f g h Slovar russkih pisatelei XVIII veka, vypusk 2. Sankt-Peterburg: Nauka, 1999. ISBN 5-02-027971-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.1.2013). (venäjäksi)