Martinismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martinistinen tunnus

Martinismi on vapaamuurariuteen ja kristilliseen mystiikkaan pohjautuva esoteerinen oppijärjestelmä. Se perustuu kolmen 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa toimineen ranskalaisen, Jacques Martinez de Pasquallyn, Jean-Baptiste Willermozin ja Louis-Claude de Saint-Martinin opetuksiin.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martinez de Pasqually perusti vuonna 1754 vapaamuurarijärjestelmän Ordre des Chevaliers maçons Élus Coëns de l'univers ("ritarimuurarien maailmankaikkeuden valittujen pappien ritarikunta"). Perinteisten vapaamuurariasteiden ja opetusten lisäksi järjestelmän toisessa ja kolmannessa Élus Coëns -asteessa opetettiin esoteerista oppia nimeltä "reintegraatio", joka sisälsi sekä kabbalaa että teurgiaa. Martinezin järjestelmä lupasi vihityille mahdollisuuden hallita pahoja henkiä ja kommunikoida enkeleiden kanssa, sekä kokea ilmestyksiä hiljaisuuden, rukouksen ja paaston avulla. Martinezin erikoisen järjestelmän ja Willermozin tavanomaisempien vapaamuurari- ja kristillisten opetusten erot lopulta johtivat Willermozin perustamaan vuonna 1782 erillisen vapaamuurariuden "rektifioidun skottilaisen riitin" (tunnetaan myös nimellä Chevaliers Bienfaisants de la Cité-Sainte, "pyhän kaupungin hyväntahtoiset ritarit"). Saint-Martin liittyi Martinezin järjestöön vuonna 1768 ja hänestä tuli lopulta Martinezin henkilökohtainen sihteeri. Martinezin kuoleman jälkeen Saint-Martin suhtautui epäluuloisesti okkultismiin, ja hänen oppinsa kehittyivät mystillisen kristinuskon omintakeiseksi muodoksi. Martinistiseen traditioon kuuluu nykyään sekä martinezilainen kabbalistinen ja teurginen haara että Saint-Martinin mystiikasta kiinnostunut haara. Ranskan lisäksi martinismi sai kannatusta erityisesti Venäjällä, jonne se levisi vuoteen 1790 mennessä valistusajan hahmojen Johann Georg Schwarzin ja Nikolai Novikovin toimesta.[1][2]

Vuonna 1891 espanjalaissyntyinen ranskalainen okkultisti Gérard Encausse, tunnetaan paremmin maagisella salanimellä "Papus", perusti yhdessä Augustin Chaboseaun kanssa Martinistijärjestön (L'Ordre Martiniste). Ei ole todisteita siitä, että tämä järjestö suoraan polveutuisi aikaisemmista Martinezin ja Saint-Martinin järjestöistä. Papusin kuoltua vuonna 1916 martinismiliike pirstoutui erittäin suureksi joukoksi hajanaisia pieniä ryhmiä. Natsi-Saksan miehitys Ranskassa ja muissa maissa toisen maailmansodan aikana oli liikkeelle tuhoisa. Nykyään eri maissa on erilaisia martinismin aatetta tunnustavia pienryhmiä, joiden yhteydet historialliseen martinismiin vaihtelevat. Erityisesti eroja on ryhmien suhtautumisessa vapaamuurariuteen ja naisten jäsenyyteen.[1][2] Suomessa toimii Perinteinen Martinismi -Veljeskunta Ruusuristin Veljeskunta AMORCin alaisuudessa, jonka opintoihin voi osallistua sekä miehet että naiset uskontokunnasta riippumatta. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c J. Gordon Melton (Editor), Martin Baumann (Editor): Religions of the World [4 volumes]: A Comprehensive Encyclopedia of Beliefs and Practices, s. 835-836. ABC-CLIO, 2002. ISBN 1576072231. (englanniksi)
  2. a b c illuminati Encyclopaedia Britannica. 2022. Viitattu 14.02.2023.
  3. Martinismi Ruusuristin Veljeskunta AMORC. Viitattu 5.1.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Martinismi.