Murrejatkumo
Wikipedia
Murrejatkumo on eräs dialektologian peruskäsite, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa yhden kielipiirteen maantieteellisen levikin rajat eli isoglossit eivät ole kimppuuntuneet jyrkiksi murrerajoiksi, vaan muodostamat jatkumoja. Tällainen on tilanne myös monien erillinä pidettyjen kielten rajojen kohdalla.
Euroopassa olevia murrejatkumoja ovat muun esimerkiksi skandinavian murrejatkumo (ruotsi, norja ja tanska) sekä länsigermaaniset saksan ja hollannin kielet.
Lähde [muokkaa]
- Dialektologian peruskäsitteitä (Helsingin yliopisto)