Miliza Korjus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Miliza Elizabeth Korjus [militsa] (18. elokuuta 1909 Varsova, Puolan kuningaskunta, Venäjä26. elokuuta 1980 Culver City, Yhdysvallat) oli isänsä puolelta virolainen koloratuurisopraano ja näyttelijä. Hän aloitti laulajan uransa Neuvostoliitossa 1920-luvulla ja siirtyi sieltä Baltian maihin ja Saksaan. Korjus kiinnitettiin Berliinin valtionoopperaan 1933 ja sai lempinimen "Berliinin satakieli". Hänen tunnetuin kappaleensa on 1935 levytetty Warum?, jonka sävelsi saksalainen Theo Mackeben, Johann Wolfgang von Goethen erään runon katkelmaan.[1] Korjus sai filmisopimuksen Hollywoodiin 1930-luvun lopussa. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Unohtumaton valssi (The Great Waltz) 1938, josta hänellä oli parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuus. Muista elokuvista mainittakoon espanjankielinen Caballería del Imperio Meksikossa, jossa Korjus asui 1940-luvun alkupuolella, jonka jälkeen Yhdysvalloissa. Hän oli kahdesti naimisissa.

Miliza Korjuksen tytär Melissa F. Wells

Hänen tyttärensä Melissa F(oelsch) Wells toimi diplomaattina mm. Yhdysvaltain Viron-suurlähettiläänä 1998-2001.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuoristo, Aapeli (toim.): Suuri Toivelaulukirja, osa 6, s. 124. Musiikki Fazer 1986, Helsinki.
  2. Melissa F. Wells NNDB (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.