Metso

Wikipedia

Metso
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Linnut Aves Lahko: Kanalinnut Galliformes Heimo: Aitokanat Phasianidae Alaheimo: Metsäkanat Tetraonidae Suku: Metsot Tetrao Laji: urogallus
Kaksiosainen nimi
Tetrao urogallus Linnaeus, 1758
Katso myös
Metso Wikispeciesissä   Metso Commonsissa

Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Metsosta on luokiteltu 11 alalajia, joista Suomessa esiintyy kolme: pohjolan metso (Tetrao urogallus urogallus) Pohjois-Suomessa, karjalanmetso (Tetrao urogallus karelicus) Keski-Suomessa ja saksanmetso (Tetrao urogallus major) etelässä. Joissain yhteyksissä sanalla "metso" viitataan ainoastaan koiraslintuun. Vanhaa koirasta kutsutaan yleensä "ukkometsoksi" tai "homenokaksi" ja naarasta "koppeloksi".

Sisällysluettelo 1 Koko ja ulkonäkö 2 Pituus 3 Ääni 4 Levinneisyys 5 Elinympäristö 6 Lisääntyminen 7 Ravinto 8 Metso symbolina 9 Lähteet 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmän päällä on punainen ”pilkka” ja kainalosta löytyy valkoinen täplä. Naaras on ruskeankirjava, sen rinta on punertava ja selässä saattaa olla valkeita täpliä. Naarasmetso sekoitetaan usein naarasteereen. Paino vaihtelee naaraan 1,9 kg:sta koiraan noin 6,5 kilogrammaan. Ensimmäisen vuoden syksyllä nuorten kukkojen paino on keskimäärin 2,9 kg.

[muokkaa] Pituus

Naaras on pituudeltaan noin 65,5 cm ja koiras noin 90 cm.

[muokkaa] Ääni

Soidinpaikoilla koiraat päästävät hiovia ja napsauttelevia ääniä. Ääni jakautuu kolmeen osaan,ensimmäiseksi metsokoiras naksauttelee nokallaan kiihtyvästi, joka päättyy matalaan kulaukseen, jonka jälkeen puukon hiomista muistuttava ääni lopettaa soidinlaulun. Joskus, erityisesti ollessaan kiihtynyt, koiras voi päästää ääntä, joka kuulostaa hieman kuin sanottaisiin "krök-kä-u". Koppelon ääni on matalaa kotkotusta. Lentoonlähtö maasta on kömpelö, siiven iskut raskaat ja voimakkaat.

Vanhin suomalainen rengastettu metso on ollut 6 vuotta 2 kuukautta 24 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 9 vuoden 4 kuukauden ikäinen ruotsalainen metso.

[muokkaa] Levinneisyys

Levinneisyysalue ulottuu Euroopan havumetsäalueilta Siperian taigan keskiosiin saakka. Erillinen esiintymä sijaitsee Skotlannissa, Kaledonian ylängöllä. Suomessa metsoa tavataan koko maassa ja siten myös joillain Suomen Natura 2000-alueilla, mutta sen kannat ovat taantumassa. Metsokannat ovat tiheimmillään Kuhmon, Lieksan, Joensuun ja Ilomantsin seuduilla, koska niillä on paljon erämaita. Metso tarvitsee laajoja metsäalueita elinympäristökseen, joten metsien voimaperäiset hakkuut ja myös tiheä metsäautotieverkosto heikentävät elinoloja. Suomen pesivä parimäärä, jos nyt metson kohdalla voidaan edes puhua pareista, on 150 000–250 000 paria. Vuosittainen kannan vaihtelu on suurta ja yhdenmukaista alueitten kesken.

[muokkaa] Elinympäristö

Tyypillinen metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä kankaineen ja rämeineen. Metsoa on pidetty vanhojen metsien lajina, mutta viime aikoina tätä käsitystä on jouduttu tarkistamaan. Metso kelpuuttaa soidinpaikakseen mäntymetsät jo 30–40 vuoden iästä alkaen. Metso ei ole soidinmetsänsä suhteen erityisen vaatelias, sillä soidinpaikkaan voi sisältyä pienialaisia taimikoita ja aukkojakin. Laajat avohakkuut ovat tuhonneet entisistä soidinkunnaista, ja tuskin monikaan soidinpaikka sijaitsee samalla paikalla kuin vuosikymmeniä sitten. Soidinpaikat voivat kuitenkin siirtyä, ja uuden soidinpaikan syntyminenkin on yleistä. Tähän vaaditaan vähintään noin 50 hehtaarin yhtenäinen metsäalueen. Elinvoimainen metsokanta edellyttää soidinpaikan ympäristössä lisäksi useiden neliökilometrien laajuisen melko yhtenäisen metsäalueen. Metsonmetsien hakkuuohjeissa tällä alueella pitäisi olla vähintään puolet metsolle kelvollista metsää. Soidinpaikkojen välimatka on keskimäärin noin kaksi kilometriä, mikä vaikuttaa uuden soidinpaikan syntymiseen. Se on myös hyvä vinkki soidinpaikkojen kartoittajalle. Vuosina 2005–2007 metsokanta on vahvistunut selvästi etenkin keskisessä Suomessa. Tähän vaikuttaa osaltaan laaja-alaisten nuorten metsien varttuminen metsolle soveliaiksi.

[muokkaa] Lisääntyminen

Metson näyttävä ryhmäsoidin tapahtuu maalis-toukokuussa, aamuvarhaisella tai iltamyöhällä. Soitimelle kokoonnutaan vuodesta toiseen samalle paikalle mutta soidinkeskus saattaa siirtyä johtajakukon kuoltua. Kullakin kukolla on oma soidinreviiri, joka on parin hehtaarin suuruinen alue.Sen ympärillä on noin kilometrin päähän ulottuva päiväreviiri, jolla kukot oleskelevat aktiivisen soitimen ulkopuolella. Soitimen vahvin metso pitää hallussa soitimen keskeisintä osaa ja se myös pääsee parittelemaan useimmin. Muninta alkaa muutaman päivän kuluttua parittelusta. Koppelo munii 6–9 munaa maassa olevaan pesään. Haudonta kestää 24–27 vrk. Poikaset kuoriutuvat yleensä kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana. Poikaset poistuvat pesästä kohta kuivuttuuan. Koppelo ohjaa poikasia sopiville ruokamaille, mutta ei ruoki niitä. Ensimmäisinä viikkoina poikasten ravintona ovat hyönteiset. Poikasten selviytymisen kannalta on oleellista, että sää olisi parin ensimmäisen viikon aikana kohtuullisen lämmin ja vähäsateinen, jotta hyönteisiä olisi riittävästi tarjolla, eikä poikasten tarvitsisi yhtenään lämmitellä emon suojissa.

Metson elinalueiden pirstoutuminen hakkuiden seurauksena ja harva metsokanta on johtanut joissakin tapauksissa tilanteeseen, jossa metsokoiraille ei aina löydy soidinkumppaneita. Jotkut yksinäiset metsot ovat tulleet aggressiivisiksi myös ihmistä kohtaan, ja ne tunnetaan ”hulluina metsoina”.

On myös mahdollista tulla risteymiä, ukkoteeri + koppelo = korpimetso tai korpikoppelo. Ukkometson ja naarasteeren risteytykset ovat todella harvinaista johtuen lintujen kokoerosta.

[muokkaa] Ravinto

Metson ravintoon kuuluvat kesällä puiden silmut ja lehdet, loppukesällä ja syksyllä marjat. Talvella metsot syövät männyn neulasia tai taimien silmuja. ”Hakoessaan” silmuja metsot suosivat vahingoittuneita puita. Niiden neulasissa on nimittäin vähemmän hartsiaineita, jotka vaikeuttavat ruoansulatusta. Metsot suosivat samoja puita talvesta toiseen, ja puut on helppo tunnistaa niiden harsuuntuneesta latvasta. Metso "syö" myös kiviä, joita se tarvitsee ruuansulatuksessaan muun muassa ruuan jauhantaan kivipiirassa.

[muokkaa] Metso symbolina

Metso on Keski-Suomen maakunta- ja vaakunalintu.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Helle, Pekka; Lindén, Harto; Aarnio, Martti & Timonen, Kalervo 1999: Metso ja metsien käsittely. - Metsähallitus. Helsinki. ISBN 952-446-080-7
• Koivisto, Ilkka 1956: Metsokannoissa tapahtuvista siirtymisistä. - Suomen Riista 10:179-184.
• Koskimies, Jukka 1957: Flockin behaviour in Capercaillie, Tetrao urogallus (L.), and Blackgrouse, Lyrurus tetrix (L.). - Papers Game Res. 18:1-32.
• Lindén, Harto 1990: Metson vähenemisen syistä. - Lintumies 2.1990 s. 50-53. LYL.
• Pulliainen, Erkki 1970: Metson talviravinnon valinnasta ja koostumuksesta. - Suomen Riista 22:67-72.
• Pulliainen, Erkki 1979: Autumn and winter nutrition of the Capercaillie (Tetrao urogallus) in the northern Finnish taiga. - In T.W.I. LOVEL (ed.): Woodland Grouse 1978:92-97. Sudbury.
• Pulliainen, Erkki 1981: Metson, teeren, pyyn ja riekon kupujen sisältöjen painoista Lapissa syksyllä ja talvella. - Ornis Fennica 58:64-70.
• Pulliainen, Erkki 1982: Differences in breeding foraging and wintering strategies between the Capercaillie (Tetrao urogallus L.) and Willow Grouse (Lagopus l. lagopus L.) and their ecological and conservational importance. - In C. KEMPF (ed.): Grand Tetras.
• Pulliainen, Erkki & Joensuu, Olavi 1981: Koirasmetsojen parveutumisesta ruokintapaikoille Pohjanmaalla. - Ornis Fennica 58:131-133.
• Seiskari, P. & Koskimies, J. 1955: Ecological evidence of racial divergence in the Capercaillie, Tetrao urogallus L., in Finland. - Papers Game Res. 16:1-11.
• Valkeajärvi, Pentti; Ijäs, Lauri & Lamberg, Teemu 2007: Metson soidinpaikat vaihtuvat - lyhyen ja pitkän aikavälin havaintoja. - Suomen Riista 53:104-120.
• Vuolanto, Seppo 1972: Poimintoja riistaeläinten siipimerkintätuloksista 1962-69. - Suomen Riista 24:57-63.
• Metso Lintukuva.fi -verkkopalvelussa
• ITIS: Tetrao urogallus (englanniksi)