Ljudmila Petruševskaja
| Ljudmila Petruševskaja | |
|---|---|
 Ljudmila Petruševskaja |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1938 Moskova, Neuvostoliitto |
| Kansalaisuus | Neuvostoliitto, Venäjä |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | venäjä |
| Tuotannon kieli | venäjä |
| Aiheesta muualla | |
| petrushevskaya.ru | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Ljudmila Stefanovna Petruševskaja (ven. Людмила Стефановна Петрушевская); (26. toukokuuta, 1938 Moskova, Neuvostoliitto) on neuvostoliittolainen kirjailija ja televisiotoimittaja.[1][2]
Petruševskaja julkaisi ensimmäiset kertomuksensa vuonna 1972. Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä.[2]
Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ljudmila Petruševskaja syntyi Moskovan historiallisessa Metropol-hotellissa. Hän asui siellä perheensä kanssa vuoteen 1941 asti, jolloin hänen isänsä filosofi Stefan Antonovitš Petruševski, bolševikki-intellektuelli, julistettiin valtion viholliseksi. Isä hylkäsi Ljudmilan ja hänen äitinsä Valentina Nikolajevna Jakovlevan, jotka joutuivat pakenemaan kaupungista Kuibysheviin. Tämän jälkeen seurasi ankea varhaislapsuus, jonka hän vietti ryhmäkodeissa, orpokodissa lähellä Ufaa, kadulla, sukulaisten luona ja myöhemmin yhteisasunnoissa eli kommunalkoissa.[3] Hän kertoo muistelmissaan vuodelta 2017, että hän sai muilta lapsilta nimen "Moskovan tulitikku" laihuutensa vuoksi.[4]
Yhdeksänvuotias Ljudmila ja hänen äitinsä palasivat Moskovaan vuonna 1947, missä hän vietti lopun lapsuudestaan ja nuoruutensa. Hän opiskeli Moskovan valtionyliopistossa, josta hän valmistui journalismista.[4]
Ljudmila Petruševskajan isoisä on kaukasialainen kielitieteilijä, fonologi, sosiolingvisti Nikolai Feofanovitš Jakovlev (1892-1974), joka loi kirjoitusjärjestelmiä monille Neuvostoliiton kansoille.[5]
Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ljudmila Petruševskaja kuuluu neuvostoliittolaisiin kirjailijoihin, joka oli ollut kauan "julkaisematon": vaikka hän tuli tunnetuksi 1980-luvun loppupuolella hän oli kirjoittanut jo 1960-luvun lopulta lähtien. Hänen kirjoittamistaan kertomuksista ja saduista julkaistiin 1970-luvulla vain muutama: lehtien ja kustantamoiden toimittajat pitivät hänen kertomuksiaan aivan liian pessimistisinä. Hän kirjoitti niin sanottua tšernuhaa, "mustaa proosaa", joka kertoi yhteiskunnan nurjista puolista, asioista joista ei "virallisesti" puhuttu. Hän käsitteli muun muassa alkoholismia, prostituutiota, parantumattomia sairauksia, itsemurhia, perheväkivaltaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, abortteja ja muita synkkiä aiheita, eikä hänen kertomuksillaan ollut onnellista loppua.[1]
Esimerkiksi kertomus Maa (ven. Страна, Strana, suom. 1989 kokoelmassa Klarissan tarina, ven. История Клариссы) kertoo alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin ja hänen tyttärensä ankeasta elämästä, jossa pakopaikkana on ainoastaan uni. Vaikka Petruševskaja ei saanut teoksiaan julki, hän jatkoi kirjoittamistaan ja siirtyi draaman pariin, jota voitiin esittää "yksityisissä" kirjallisuuskerhoissa ja teatteriseurueissa. Petruševskajan näytelmät loivat kohtauksia arkiseen elämään ja ihmissuhteiden absurdiudesta, jossa ihmiset kamppailevat päivästä päivään jaksaakseen säilyä hengissä.[1]
Neuvostoaikana Petruševskaja ei kuulunut mihinkään kirjalliseen ryhmittymään eikä hänen tekstejään julkaistu tamizdatina eli 'julkaista siellä eli ulkomailla, lännessä' vaan hän piti tarkasti huolen siitä, ettei joutunut sekoitetuksi politiikkaan. Kun Petruševskajaa sitten alettiin 1980-luvun loppupuolella julkaista, häntä verrattiin heti venäläisiin klassikkoihin Gogoliin, Tšehoviin ja Dostojevskiin. Hänen ensimmäinen kertomuskokoelmansa Bessmertnaja ljubov (ven. Бессмертная любовь, 'Kuolematon rakkaus', suom. Klarissan tarina 1989) ilmestyi vuonna 1988 kun kirjailija oli 50-vuotias. Hänen kerrontansa tunnuspiirre on skaz-kerronta, jossa kertojan puhe on tyyliteltyä ja usein itseironista. Petruševskajan kerrontaa on myös luonnehdittu naturalistiseksi.[1]
Yksi Petruševskajan parhaista teoksista on pienoisromaani Vremja notš (ven. Время ночь, 'Aika on yö'), joka ilmestyi vuonna 1992. Se kuvaa monologina naisen elämää lapsuudesta vanhuuteen. Mikään ei muutu: isoäiti, äiti ja tytär toistavat aina edellisen sukupolven mallin. Tytär muuttuu vähitellen äidikseen, jota vihaa silmittömästi. 1990-luvulla Petruševskaja kirjoitti satuja, lauluja ja legendoja, joissa oli mystisiä ja yliluonnollisia piirteitä. Hän on kirjoittanut myös satuja barbi-nukesta sekä runoja ja muistelmallisia esseitä.[1]
Saksalainen Alfred Toepfer -säätiö myönsi hänelle vuonna 2003 venäläisen kirjallisuuden Puškin-palkinnon. Hänelle on myönnetty Venäjän valtion taidepalkinto vuonna 2004, Stanislavski-palkinto vuonna 2005 ja Berezovskin säätiön Triumph-palkinto vuonna 2006. Syrjäänvetäytyvä kirjailija itse on ollut maineestaan varsin vaivaantunut ja sanoo, ettei sillä ole mitään tekemistä hänen kanssaan.[3]
Penguin Books julkaisi Yhdysvalloissa vuonna 2009 novellikokoelman There Once Lived a Woman who Tried to Kill Her Neighbor's Baby, ja siitä tuli New York Timesin kirja-arvostelun bestseller saman vuoden joulukuussa. Vuonna 2010 se sai World Fantasy Award -palkinnon parhaasta kokoelmasta.[6]
Ljudmila Petruševskajan muistelmat ilmestyivät vuonna 2017, ja ne on käännetty englanniksi nimellä The Girl from the Metropol Hotel.[4]
Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Klarissan tarina (valikoima teoksesta: Bessmertnaja ljubov), suom. Katja Losowitch, Hki : Kirjayhtymä 1989 ISBN 951-26-3307-8
- Cinzano: italialaista vermuttia keskeytyksettä, Jyväskylä: Jyväskylän talvi, 1990
- Pete-possun matka (Porosenok Petr edet v gosti), suom. Varja Protassova, Helsinki: Tammi 2003 ISBN 951-31-2752-4 (kuvakirja)
- Pete-possu ja auto (Porosenok Petr i mašina), suom. Varja Protassova, Helsinki: Tammi 2003 ISBN 951-31-2751-6 (kuvakirja)
- Näytelmät
- Kolme tyttöä taivaansinessä, suom. Marja Jänis, TNL 1987 – Näytelmäkulma 1987 (Näytelmämoniste)
- Kaksi ikkunaa: satunäytelmä (Dva Okoŝka), suom. Martti Anhava, TNL 1987
- Novellit
- Satuja aikuisille, teoksessa Hauskat hautajaiset: venäläistä nykyproosaa, suom. Jukka Mallinen, Orient Express 1991 ISBN 951-615-774-2
- Onnelliset kissat; suomentaneet Artturi Hytti ja Milja Hytti, julkaisussa: Parnasso 45 (1995): 3, s. 328–330
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Rytkönen, Marja. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 8. Perestroikan aika. Naisten uusi proosa”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 616-618. Gaudeamus, 2015, 2. p.. ISBN 978-952-495-345-0.
- ↑ a b Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Petruševskaja, Ljudmila”, Otavan kirjallisuustieto, s. 560. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
- ↑ a b Groskop, Viv: Russia's last writer. Financial Times, 14.1.2011. https://www.ft.com/content/611ad6fa-1def-11e0-badd-00144feab49a#axzz1BzvN31BU.
- ↑ a b c Nonfiction Book Review: The Girl from the Metropol Hotel by Ludmilla Petrushevskaya, trans. from the Russian by Anna Summers. PublishersWeekly.com publishersweekly.com. (englanniksi)
- ↑ Культура Портал: Краткое содержание электронной версии газеты Культура № 27, 2009 г. kultura-portal.ru. (venäjäksi)
- ↑ World Fantasy Convention (2010). "2010 World Fantasy Award Winners & Nominees" worldfantasy.org. Arkistoitu 27.10.2012. Viitattu 5.3.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ljudmila Petruševskaja Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
