Lapilan kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapilan kartanon omistajan, insinööri Gustaf Filip von Schantzin perhe kartanon pihalla vuonna 1904.
Lapilan kartanon sali vuonna 1914.
Lapilan kartanon eteishalli 1910-luvulla. Vasemmanpuoleinen ovi johtaa isännän huoneeseen ja pieni ovi eteiskomeroon. Pariovista kuljetaan toiseen kerrokseen. Pariovet ovat vuodelta 1863, jolloin kartanoa uudistettiin.

Lapilan kartano (ruots. Ekstensholm) on Naantalissa Lapilan saarella sijaitseva Christian Friedrich Schröderin suunnittelema rokokootyylinen kartano vuodelta 1763. Museovirasto on määritellyt Lapilan kartanomiljöön yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[1]

Lapilan saari sijoittuu Luonnonmaan saaren eteläpuolelle ja Turun Ruissalon saaren länsipuolelle keskeisen merireitin varrelle.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvulla Lapilan säterikartano muodostui kahdesta Lapilan kylän talosta. 1630-luvulla rälssitilat Lapilasta ja Keskiluodosta yhdistettiin, ja 1790-luvulla kantatilaan liitettiin Suurenpään rälssitila. 1600-luvulla kartanon omistivat upseerisuvut ja 1700-luvun puolivälissä sen osti lainopin tohtori Lorentz Ekenberg, joka rakennutti myös nykyisen päärakennuksen vuonna 1763. Päärakennuksen suunnitelija oli Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder. Arkkitehti Schröder suunnitteli Lounais-Suomeen useita rokokookartainoita, joista Lapilan kartano on Fagervikin kartanon ohella Suomen tärkeimpiä rokokooarkkitehtuurin rakennuksia. Päärakennus uudistettiin sata vuotta rakentamisen jälkeen.[1] Lapilan kartanolla on ollut kymmeniä omistajia kuten henkilöitä suvuista: Svärd, Starck, Schantz ja Ekenberg.[2][3]

Kartanorakennus ja -miljöö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1763 valmistunut kaksikerroksinen tiilinen päärakennus on mansardikattoinen ja sen on korotettu kolmi-ikkunaisella poikkipäädyllä.[1] Lapilan kartano on Suomen varhaisimpia mansardikattoisia kartanoita.[4] Rakennuksen huonejako on karoliininen keskeissaleineen ja kiinteä sisustus on yhä pitkälti sama kuin sen valmistuessa. Kartanoalueeseen kuuluu asuin- ja talousrakennuksia 1700–1900-luvuilta, sekä 1700-luvulla istettu puisto.[1] Puisto on englantilaistyyppinen puutarha, jotka olivat harvinaisia tuon ajan kartanoissa.[5] Ylärivi ja alarivi-nimiset rakennukset on vanhempia kuin päärakennus ja ne ovat myös paremmassa kunnossa kuin kartanorakennus perusteelisen korjaamisen myötä.[3] Kartanomiljöön historiallinen rakennuskanta on säilynyt melkein alkuperäisenä ja yhtenäisenä. Kartanoalue itsessään katsotaan arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi.[6]

Kartanon pihapiirissä on monipuolista kulttuurikasvillisuutta kuten runsaasti istutettuja puulajeja: punatammea, metsävaahteraa, hopeapajuja sekä pensaita. Länsireunalla kasvaa suuria tammia ja mäntyjä sekä pylväskatajia. Putkilokasveista alueella esiintyy muun muassa lehtohorsma, sukakarstaohdake, pihakurjenpolvi, ketoneilikka ja ukontulikukka. Pihapiirissä on myös muuta niitty- ja kalliokasvillisuutta. Kartanolta Mansikkaniemeen johtavan tien varrella on kulttuurivaikutteista rehevää lehtoa. Alueen linnusto on runsas ja monipuolinen.[7]

Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museovirasto on määritellyt Lapilan kartanomiljöön yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Rajaukseen sisältyy suoraan kartanon alueeseen liittyvät peltolaaksot yhtenäisenä avoimena maisematilana kuten myös aluetta rajaavat metsäiset selänteet ja tärkeimmät maisemayhteydet kartanolta merelle.[4]

Naantalin kaupungin Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavassa Lapilan kartano, pihapiiri ja kaksi työväenrakennusta on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena rakennuslainsäädännön nojalla. Suojeluperusteet ovat: rakennushistoriallinen, historiallinen, maisemallinen ja valtakunnallinen.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Lapilan kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 27.8.2017.
  2. ↑ Muurihautapaikat ja hautausvaakunat naantalinseurakunta.fi. Naantali: Naantalin seurakunta. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 27.8.2017.
  3. ↑ a b Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus – Lähtötietoraportti (pdf) (Raportin laatinut Maa ja Vesi Oy) Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. 20.12.2005. Naantali: Naantalin kaupunki. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 27.8.2017.
  4. ↑ a b Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan selostus (pdf) (Selostuksen laatinut Pöyry Environment Oy) Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. 31.8.2012. Naantali: Naantalin kaupunki. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 27.8.2017.
  5. ↑ Arvaja, Matti: Naantalin Lapila rakennuskieltoon Turun Sanomien verkkosivusto ts.fi. 15.2.2005. Turku: Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 27.8.2017.
  6. ↑ a b Luettelo kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista (pdf) (Luettelon laatinut Pöyry Environment Oy) Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. 3.3.2008. Naantali: Naantalin kaupunki. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 27.8.2017.
  7. ↑ Turun kaupunkiseudun luontokohteet ja -alueet – Taulukko luontokohteista (pdf) Turun kaupunkiseudun maakuntakaava. 04.11.2002. Turku: Varsinais-Suomen liitto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 27.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskinen, Riitta: Suomalainen kartano: kustavilaisen ajan säätyläiselämää. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-315-9.
  • Termonen, Mari: Naantalin luonnonmaan kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Kuuluu sarjaan Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri, 0784-2457; 13. Turku: Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 2008. ISBN 978-951-595-135-9 Turun maakuntamuseo, ISBN 952-5599-37-X Varsinais-Suomen liitto.
  • Härö, Elias: ”Kartanoarkkitehtuuri”, Ars: Suomen taide II. Espoo: Weilin + Göös, 1988. ISBN 951-35-4203-3.
  • Gardberg, C. J.: ”Turun kaupungin muurarimestarit ja heidän mestarityönsä 1721-1858”, Vuosijulkaisu 1963. Helsinki: Turun kaupungin historiallinen museo, 1963.
  • toim. Jutikkala, Eino & Nikander, Gabriel: Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki: Kivi, 1941.

Lehtiartikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nuortio, Antti: Lapilan kartano herää. Avotakka, 1989, 24. vsk, nro 8, s. 36–43. Turku: A-lehdet. ISSN 0355-2950.
  • Nikander, Gabriel: Sjuttonhundratalets stadsarkitekter i Åbo. Åbo Underrättelser, 1.11.1925. Turku:
  • Tallgren, Anna-Maria: Kartanolta kartanolle: 1, Lapilan kartano. Otava: kuvallinen kuukauslehti, 1916, 5. vsk, nro 1, s. 17–22. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lapilan_kartano&oldid=22339850”