Keskustelu:Baškortostan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Baškortostan/Baškiria[muokkaa wikitekstiä]

SM perusteli Baškortostanin muuttamista Baškiriaksi sivulla Beloretsk (ynnä muilla sivuilla) näin: Baškiria-nimeä käytetään Wikipediassa, ei ole perusteltua syytä harhaanjohtavasti poiketa tässä tapauksessa. Tästä pitäisi ehkä keskustella. Olen itse luonut artikkelin Baškiria, mutta tiesin jo sen tehdessäni rinnakkaisesta nimestä Baškortostan. Käsittääkseni wikipediassa ei ole missään erikseen sovittu kumpaa muotoa käytetään. Itse loin artikkelin aikoinaan nimellä Baškiria, lähinnä sillä perusteella että se tuntui sopivan paremmin suomalaisen suuhun (ainakin minun) ja tätä en pidä mitenkään hyvänä perusteluna. Baškiria muutti nimensä Baškortostaniksi vuonna 1992. Mietin tässä että olisiko syytä se suomenkielisessäkin wikissä olla nimellä Baškortostan, kuten on lähes kaikissa muun kielisissäkin wikeissä. Koska olin aikeissa siirtää sivun Baškiria sivulle Baškortostan, kirjoitin nimen jo valmiiksi "oikeaan" muotoon uusiin Baškortostania/Baškiriaa käsitteleviin artikkeleihin. --Kyzyl 31. maaliskuuta 2006 kello 22.40 (UTC)

Perusteluni pohjautui ainoastaan siihen, ettei ole järkeä luoda tarkoituksella uudelleenohjauksen kautta meneviä linkityksiä. Enhän voinut tietää siirtoaikeistasi. Lienee syytä käyttää sitä nimeä, mitä kielitoimisto kehottaa käyttämään, kumpi sitten lieneekään. --SM 31. maaliskuuta 2006 kello 22.46 (UTC)
Niin kukahan näistä aivoituksistani voisi tietää =). Muistaakseni kielitoimiston julkaisemassa kirjassa maiden nimet on käytetty molempia nimiä, mutta tarkistelen asiaa. En siirrä sivua ennen kuin olen tarkistanut asian. En toiminut asiassa ehkä parhaalla mahdollisella tavalla, anteeksi siitä. --Kyzyl 31. maaliskuuta 2006 kello 22.52 (UTC)
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisemassa kirjassa Maiden nimet 2003 oli mainittu molemmat nimet, ensin Baškortostan ja sitten Baškiria. Tarkoittaakohan se sitten sitä että Baškortostan olisi suositeltavampi muoto. Euroopan unionin julkaisutoimisto suosittelee käytettäväksi Baškortostania. Joten Baškortostan vaikuttaa suositeltavammalta nimeltä.--Kyzyl 1. huhtikuuta 2006 kello 16.37 (UTC)
En.wikin mukaan nimi on vaihtettu 1992 ja se näköjään alkaa jo leviämään suosituksiinkin. Uusi nimi näyttää olevan jo suomenkielisissäkin opuksissa ensisijaisena, joten voisi sen vaihtaa tännekin. --Mikko Paananen 1. huhtikuuta 2006 kello 16.50 (UTC)
Jos nimeksi otettiin Baškortostan, on mielestäni perusteltua ottaa tämä nimi käyttöön myös Wikipediassa. Eli vaihtoon vain! --Alfred Dengan 1. huhtikuuta 2006 kello 17.06 (UTC)

Artikkelin nimen vaihtaminen hätiköityä[muokkaa wikitekstiä]

Voihan sitä suomenkielisissä yhteyksissä käyttää nimeä Baskiria, koska se taipuu suomen kieleen paremmin. --Inzulac 1. huhtikuuta 2006 kello 17.08 (UTC)
Eräänä esimerkkinä voidaan pitää Kirgisiaa, josta voidaan käyttää myös Kirgistan -versiota. Mielestäni Baskiria sopisi myös nykyisin alueen suomenkieliseksi nimeksi. --Inzulac 2. huhtikuuta 2006 kello 06.06 (UTC)

Bashkiria vs. Baskortostan[muokkaa wikitekstiä]

Mielestäni hätäilet liikaa Bashkiria nimien muutoksissa Baskorstaniksi. Oletko aivan varma, että aluetta nimitetään suomeksi sillä nimellä? Vertailukohtana voidaan käyttää Kirgisiaa, jota suomeksi kutsutaan sillä nimellä vaikka kirgiisiksi nimi on Kirgistan. Baskortostan tarkoittaa vapaasti suomennettuna Bashkiirien maata eli Bashkiria. Toinen vertailukohta on Turkmenia, joka omalla kielellä on Turkmenistan. --Inzulac 2. huhtikuuta 2006 kello 06.48 (UTC)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus suosittaa ensisijaisesti Baškortostan nimen käyttöä ja samoin tekee Euroopan unionin julkaisutoimisto. Tuosta Kirgisiasta en ole selvillä, ilmeisesti asiasta on käyty keskustelua. Turkmenia sivu on uudelleenohjaus sivu Turkmenistaniin. --Kyzyl 2. huhtikuuta 2006 kello 07.14 (UTC)
Siirsin tämän keskustelun (Bashkiria vs. Baskortostan) omalta keskustelusivultani tänne, koska asiasta ei kannata keskustella kahdessa paikassa.--Kyzyl 2. huhtikuuta 2006 kello 07.17 (UTC)
Jos Kotukseen on uskominen, tulisi käyttää suomenkielisissä yhteyksissä Maarianhaminasta nimeä Mariehamn. Joten Kotus ei todellakaan ole ajantasalla. http://publications.eu.int/code/fi/fi-5000500.htm --Inzulac 2. huhtikuuta 2006 kello 07.21 (UTC)
Käsittääkseni Kotusta nyt kuitenkin on käytetty maiden nimien lähteenä silloin kun on ollut epäselviä tapauksia. Tuo Mariehamn on kieltämättä hassu, mutta eihän mikään instanssi virheetön ole. Mitä suosittelisit paremmaksi lähteeksi? --Kyzyl 2. huhtikuuta 2006 kello 07.34 (UTC)
Kuten linkkisi osoittaa, suosituksen antaa EU:n julkaisutoimisto, ei Kotus. Kotushan antaa Mariehamnin suomenkieliseksi nimeksi Maarianhamina. Netistä en löytänyt Kotuksen suositusta Baškiria-asiassa (ja ylläolevan keskustelun perusteella Maiden nimet -kirjakaan ei ota suoraan asiaan kantaa), mutta YSA (joka on toinen de facto -suosituksenantaja Wikipediassamme) suosittelee käytettäväski Baškiriaa, jota näin ollen kannattaisi meilläkin käyttää tällaisessa epävarmassa tapauksessa, jossa Baškortostan ei ole mitenkään yleisempi muoto. --TBone 2. huhtikuuta 2006 kello 07.45 (UTC)
No lähteenä oli käytetty myös Kotuksen nimistöyksikköä...mutta mene ja tiedä. Mutta jos mennään asiaan niin uskoisin, että Baskortostan on alueen omakielinen nimi, joten suomenkielinen nimi voi edelleenkin olla Bashkiria. Muistan tapauksen, jossa ranskankielinen Cost Ivoire -halusi, että maasta käytettäisiin muun kielisissä yhteyksissä kyseistä nimeä, eikä esim. Norsunluurannikko, mikä maan nimi on suomeksi. --Inzulac 2. huhtikuuta 2006 kello 08.01 (UTC)
Olisi loogista, että 'itämaisten', islamilaisenemmistöisten maiden ja alueiden nimissä käytettäisiin stan-päätetta: Afganistan (afgaanit), Kazakstan (kazakit), Kirgisistan (kirgiisit), Pakistan, Tadžikistan (tadžikit), Turkmenia (turkmeenit), Uzbekistan (uzbekit), myös Azerbaidžan jne, vaan ei venäjän kielestä tulevaa 'länsimaista' ia-muotoa Kazakia, Kirgisia, Tadžikia, Turkmenia, Uzbekia.
Kun sitten on kyseessa itäinen, mutta ei-islamilaisenemmistöinen maa/alue, niin nimissä ia-pääte, kuten Georgia ja Armenia, vaan ei "Georgistan" eikä "Armenistan".
--PKo 5. kesäkuuta 2006 kello 11.07 (UTC)
PS. Mielenkiintoinen huomio: Turkkia historiallisesti läheisten, jonkin verran turkkilaisväestöä sisältävien valtioiden nimet ovat 'itämaisella, islamilaisella' kielellä eli turkiksi: Bulgaria on Bulgaristan (ei "Bulgarya") ja Serbia on Sırbistan (ei "Sırbya").

Kyzyl, artikkelin sisällöstä puuttuu Baškiirian historia. Myös baškiirien kuvaus on lyhyt. Historiaa harrastavana innostunet täydentäämään kyseiset artikkelit. Batur 17. marraskuuta 2006 kello 23.22 (UTC)

No, siinä on nyt alkua Baškortostanin historiasta, en-wikistä käännettyä. Lisää on tulossa kunhan saan lähdemateriaalin käsiini. En katso aiheelliseksi kuvata baškiireita kovin kattavasti Baškortostanista kertovassa artikkelissa (jos tätä tarkoitit), koska heistä on oma artikkelinsa, baškiirit (ei tosin kovin laaja). --Kyzyl 18. marraskuuta 2006 kello 10.35 (UTC)

Pääministeri?[muokkaa wikitekstiä]

Poistin artikkelin infoboksista pääministeri Azamat Ilimbetovin. Venäjänkielisen henkilöartikkelinsa mukaan hän oli pääministerinä 2011–2012, eikä enkkuwikin en:Bashkortostan-artikkelissa mainita pääministeriä nykyisellään lainkaan... liekö sulautettu presidentin virkaan (joka enkkuwikin mukaan on ollut 2015 lähtien nimeltään en:Head of the Republic of Bashkortostan eikä President, tosin tiedä sitten miten tuo suomeksi kääntyisi)? En ymmärrä venäjää tai baškiiria Google Translatea enempää, joten en yritä tähän sen kummemmin perehtyä. – Haltiamieli 20. elokuuta 2017 kello 13.30 (EEST)[vastaa]