Kattelussaari
| Sijainti | |
|---|---|
| Vesialue | |
| Korkein kohta | |
| Pinta-ala |
8 km² km³ [a] |
| Asutuskeskukset |
Kattelussaari |
|---|
Kattelussaari on saari ja kylä varsinaisella Saimaalla Suur-Saimaan ja Pien-Saimaan välissä Taipalsaarella Etelä-Karjalassa.[1]
Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kattelussaari on 5,6 kilometriä pitkä, 3,2 kilometriä leveä ja sen pinta-ala on kartasta mitattuna noin 8 neliökilometriä. Suuri leveys johtuu saaren pitkistä niemistä. Ilman niitä tulisi saaren itäosan leveydeksi vain 350–750 metriä. Kattelussaari sijaitsee Vehkataipaleensaaren koillispuolella ja sen jatkeena. Näiden välissä sijaitsee 2,8 kilometriä pitkä ja 70–400 metriä leveä Tullisalmi. Se voidaan ajatella muodostavan kaksi osaa: läntinen osa ja itäinen osa. Osia yhdistää keskellä sijaitseva matala ja kapea kannas. Kannakseen työntyy pohjoisesta Ketveleenlampi, joka on lahti, ja etelästä Kylälahti. Saaren eteläpuolella sijaitsee Haukiselkä eli Päihäniemenselkä, joka kuuluu itäiseen Pien-Saimaaseen ja joka aukeaa saarettomaksi järvenseläksi saaren itäosan puolella. Saaren pohjoispuolella sijaitsee Suur-Saimaan Kotiselkä. Sen pohjoispuolella sijaitsee harvaa saaristoa Vitsaiselälle saakka.[1]
Kattelussaaren rannikolla on monia niemiä ja niiden välisiä lahtia. Länsiosaa rajaa kaksikilometrinen Ketveleenlampi, joka on lahden pohjukan nimitys. Sen luoteispuolella työntyy pohjoiseen Tervanimi, jonka ulointa osaa kutsutaan Naurissaareksi ja vuorostaan sen uloimpia osia esimerkiksi Paukuksi tai Kallioluodoksi. Naurissaari on kuitenkin niemi, joka saattaa olla umpeen kasvanut entinen saari. Ketveleenlammen koillispuolella sijaitsee 1,6 kilometriä pitkä Riutanniemi ja sen kärjessä sijaitseva Välisaari. Välisaari on yhteydessä pääsaareen kapealla kannaksella. Kattelussaaren itään päin kapenevaa osaa kutsutaan Päihäniemeksi, joka kärki taipuu pohjoiseen osoittavaksi Kummelniemeksi [2]. Saaren etelärannikolla ovat viereiset lahdet Kylälahti ja Jänlampi. Niiden väliin jää Eteissaari, joka on lahti, ja Jänniemi, joka suojaa lahtia itätuulelta. Saaren lounaispäässä on vielä Laitniemi.[1]
Saaren pohjoispuolella näkyy Kotiselän takana Kilpiänsaari ja järvenselän länsipuolen saaristossa ovat esimerkiksi Marjo, Myllärisen Marjo, Varpa-Teljo ja Kangas-Teljo. Näiden edessä olevia pienempiä saaria ovat Varpunen, Susiluoto, Pääsaari, Riutanluoto ja Nokanluoto. Kattelussaaren eteläpuolella olevassa saaristossa lähimmät suuret saaret ovat lännestä päin lueteltuina Oritsalo, Läpsynen, Kaurasaari, Pelto-Kotka, Kotka, Majasaari ja Mäntysaari. Näiden edessä ovat vielä Laitoluoto, Tetriluoto, Ahvensaari, Nuottaluoto ja Pajaluoto.[1]
Saaren länsiosan mäkien lakiosissa on yleensä kalliopaljastumia. Kylän eteläpuolella on pitkä kalliomuodostuma, jonka läntiseen laaksoon on muodostunut Surmasuo. Ketveleenlammen, Kylälahden ja Jänlahden rannat ovat suomaata. Saaren itäosassa esiintyy kahdenlaisia mäkiä: pyöreähuippuisia ja tasalakisia mäkiä. Riuttaniemessä on maasto kankareinen, itäsosan keskellä tasalakinen ja Päihäniemessä vain osittain tasalakinen. Mäet nousevat yli 102 metrin korkeuteen mpy. eli ne kohoavat yli 25 metrin korkeuteen Saimaan pinnasta. Tasalakisten mäkien maa-aines on jääkauden päättymisen aikaista soraa ja hiekkamaata. Tästä maa-aineesta on muodostunut Päihäniemelle tyypilliset hiekkarannat [2]. Saarella ei esiinny järviä. Saaren kylä Kattelussaari sijaitsee saaren länsiosan alankoalueella. Saarella on viljelyssä vielä kaksi peltoaluetta, mutta useimmat tilat ovat lopettaneet viljelemisen. Saarelle tulee Vehkataipaleelta yhdystie 14797, joka ylittää Tullisalmen lyhyttä siltaa pitkin. Tie kulkee kylän läpi ja jatkaa saaren itäkärkeen asti. Tullisalmeen on merkitty 1,8-metrinen veneväylä. Haukiselällä kulkevat Saimaan syväväylää käyttävät laivat.[1]
Virkistysarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saaren itäosassa Päihäniemessä sijaitsee kangasmaastoinen metsäalue, jonka etelärannalla levittäytyy pitkä autio hiekkaranta Satamahiekka. Kohde on saavutettavissa vesitse ja autolla. Paikalla on grillikatos, nuotiopaikka ja käymälät. Satamahiekalla voi kauniina kesäviikonloppuna olla väentungosta.[3][2]
Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luonnonhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päihäniemi, ja samalla koko Kattelussaari, on ensimmäisen- ja toisen Salpausselän välinen reunamuodostuma. Se on syntynyt mannerjäätikön reunan eteen Baltian jääjärveen, joka on ollut Itämeren jääkauden jälkeinen vaihe. Muodostuman tasalakiset osat ovat kerrostuneet jäätikköjoen eteen, jolloin vesi ja samalla viimeiset kiviainekset ovat purkautuneet vedenpinnantasolle. Vedenpinta sijaitsi 105 metriä nykyistä korkeammalla tasolla. Muodostuman syntyminen arvioidaan tapahtuneen 12 000 vuotta sitten.[4][5]
Saaren rannikkorinteissä näkyy edelleen terassimaisia muinaisrantoja, jotka ovat eri Saimaan jääjärvi-vaiheen vedenpinnan korkeuksilla tapahtuneen aallokkoeroosion jäänteitä. Näiden alapuolella erottuu selvästi Muinais-Saimaan Suursaimaan aikainen rantavalli Satamahiekan hiekkaranta-alueen pohjoisreunassa. Vedenpinta laski alemmalle korkeudelle Vuoksen syntymisen yhteydessä 5 700 vuotta sitten. Muinaisranta on muodostumana 800 metriä pitkä ja se kohoaa 1–2 metriä ympäristöään korkeammalle.[4][5]
Harjujensuojelualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saaren itäosan metsäiset harjut kuuluvat mukaan harjujensuojeluohjelmaan (HSO), jossa Kattelussaaresta on suojeltu 325 hehtaaria maa-aluetta ja kokonaisuudessa yhteensä 586 hehtaaria. Arvokkaaksi arvioitua harjualuetta on 444 hehtaaria. Aleen reunassa on kaksi sorakuoppaa, joille on myönnetty soranottolupa.[6]
Harjuun sisältyy suuri pohjavesivaranto, jonka pinta-ala on 4,9 neliökilometriä ja josta varsinainen muodostuma on 3,1 neliökilometriä. Harjun pohjavesi purkautuu pääosin Saimaaseen. Sen I-luokan pohjaveden antoisuus on 1 600 kuutiometriä vuorokaudessa.[7]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustamäen alla Kylälahden rannassa on laaja kivikautinen asuinpaikka, joka ulottuu yli lahtia yhdistävän kannaksen. Löytömateriaaliin kuuluu sekä kampakeramiikkaa että asbestikeramiikkaa.[8] Jänniemessä on mäen rinteillä edelleen näkyvissä kaskirauniot, jotka on raivattu ennen kaskenpolttoa. Rauniot ovat nuoria eli historiallisia.[9]
Vuonna 1928 julkaistussa Lappeenrannan seudun taloudellisessa kartassa sijaitsivat saaren viljelymaat saaren länsiosassa. Saaren kannaksen alueella oli kolme maatilaa ja kaksi torppaa, länsiosan eteläosassa sijaitsi neljän talon peltomaat ja Tullisalmen etelärannassa oli vielä kaksi maatilaa. Saaren tiet yhdistyvät vain kylän eri maatalot toisiinsa. Muualla saaressa on vielä kolmen talon karttamerkit. Yhteydet mantereelle hoidettiin veneillä ja laivoilla. Naurissaari oli silloin vielä erillinen saari.[10]
Saarella on jäänteitä toisen maailmansodan aikaisesta Salpalinjasta. Niitä löytyy koko saaren etelärannikolta esimerkiksi Kummelniemeltä, Satamahiekalta, Jänniemeltä, Uittoniemeltä, Rekiniemeltä ja Laitniemeltä. Jäänteet ovat enimmäkseen vallihautoja, panssariesteitä ja bunkkereita.[11][b]
Vuoden 1971 peruskartassa oli Naurissaari ja eräs sen nykyisistä niemistä Honkasaari erillisiä saaria. Kylältä kulki itään päin Päihäniemen painaumaan asti metsätie. Rannoilla on noin 20 vapaa-ajan asuntoa.[12] Vuoden 1983 kartassa on saaren eteläosien peltomaita metsitetty ja viljelytoiminta lopetettu. Kylän alueella ovat peltomaat vielä viljeltävinä. Naurissaaren salmi ja samoin Honkasaaren matalikko on merkitty maa-alueeksi. Saari on saanut vuosien 1971–1983 aikana siltayhteyden Vehkataipaleensaareen.[13]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Kattelussaari (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 30.6.2021.
- ↑ a b c Manninen, Ari: ”Etelä-Saimaan rantatie”, Saimaa – koko tarina, s. 593–596. Helsinki: A Bonnier Group Company/Readme.fi, 2020. ISBN 978-952-321-783-6.
- ↑ Päihäniemi ekarjala-retkeily.fi. Imatra: Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Viitattu 1.7.2021.
- ↑ a b Päihäniemen rantamuodostuma saimaageopark.fi. 2019. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Arkistoitu 21.6.2021. Viitattu 30.6.2021.
- ↑ a b Päihäniemi (PDF) (opastaulun teksti) saimaageopark.fi. 2019. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Arkistoitu 9.7.2021. Viitattu 30.6.2021.
- ↑ Rintala, Jari: Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla – aluekohtainen tarkastelu, s. 112, 150, 152, 154. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2006. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2006. ISSN: 1796-1726. ISBN 952-11-2198-X. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 30.6.2021).
- ↑ Hirvikallio, Antti: Kattelussaari-Jänkäsalo osayleiskaavan ajantasaistaminen ja laajennus (PDF) Taipalsaari: Taipalsaaren kunta. Viitattu 30.6.2021.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Ketvele Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Jänniemi Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Lappeenrannan seudun taloudellinen kartta (PDF) (Timo Meriluoto – Vanhat kartat) timomeriluoto.kapsi.fi. 1928. Helsinki: Maanmittaushallitus. Viitattu 30.6.2021.
- ↑ Museovirastin verkkopalvelu, viitattu 1.7.2021
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 3134 11 Kattelussaari. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1971. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 30.6.2021)
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 3134 11 Kattelussaari. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1983. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 30.6.2021)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Väisänen, Riitta: Taipalsaaren Kattelussaaren kivikautinen asuinpaikka aiemmin tiedettyä laajempi, YLE, 2015
- Paula Savelius: Päihäniemen hiekat, 2015