Kasten De Pont
Kasten Fredrik Ferdinand De Pont (ven. Ка́рстен Ка́рлович Де-Понт, Karsten Karlovitš De-Pont; 15. helmikuuta 1849 Somero – 1. huhtikuuta 1929 Helsinki)[1] oli suomalainen Venäjän armeijassa palvellut kenraalimajuri. Sotilasuransa jälkeen hän toimi usean eri läänin kuvernöörinä.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasten de Pontin vanhemmat olivat tilanomistaja ja kollegiregistraattori Karl Jakob Reinhold De Pont sekä Klara Tilda Lovisa Gadolin. Hänen puolisonaan oli vuodesta 1882 Emilia Magdalena Linder, jonka vanhemmat olivat ylihovijahtimestari Constantin Linder ja kreivitär Marie Musin-Puškin.[1] Emilia Magdalena oli kamariherra Hjalmar Linderin sisko.[2]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
De Pont opiskeli Haminan kadettikoulussa vuosina 1860–1868 ja aloitti sotilasuransa vänrikkinä Henkikaartin Izmailovon rykmentissä. Hänet nimitettiin vuonna 1876 tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi ja ylennettiin seuraavana vuonna alikapteeniksi. Vuosien 1877–1878 Turkin sodassa De Pont osallistui muun muassa Gornyi Dubnjakin taisteluun, Plevnan piiritykseen, Pravecin taisteluun, Shandornikin pommitukseen, Balkanvuorten ylitykseen, Sofian valtaukseen sekä Taschkisenon ja Wraschdebnan taisteluihin. Sodan jälkeen hänet nimitettiin keisarin henkivartiokomppanian päälliköksi kapteenin arvoisena ja vuonna 1880 keisarin sivusadjutantiksi. Vuodesta 1881 De Pont toimi Suomen asevelvollisen sotaväen palveluksessa ja oli vuosina 1882–1885 Suomen Sotaylioikeuden jäsenenä. Hänet ylennettiin 1881 everstiluutnantiksi ja 1885 everstiksi.[1]
De Pont oli vuonna 1894 kahden kuukauden ajan Viipurin läänin kuvernöörinä ja vuosina 1895–1897 Suomen kaartin komentajana. Hänet ylennettiin vuonna 1896 kenraalimajuriksi ja nimitettiin seuraavana vuonna Uudenmaan läänin kuvernööriksi, mutta hän erosi tästä tehtävästä ja samalla armeijasta vuonna 1900. Sen jälkeen hän toimi kuusi vuotta viljelijänä omistamallaan Kotkaniemen tilalla Vihdissä ja osallistui paikalliseen yhdistystoimintaan. Vuonna 1906 hänet nimitettiin Vaasan läänin kuvernööriksi ja hänelle annettiin salaneuvoksen arvo. Hän kuitenkin erosi uudestaan vuonna 1910 toisen sortokauden lisääntyvien laittomuuksien vuoksi ja vetäytyi eläkkeelle.[1]
Ritarikunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhän Stanislauksen ritarikunta kolmannen luokan ritarimerkki (1878)[1]
Pyhän Annan ritarikunta kolmannen luokan ritarimerkki (1878)[1]- Pyhän Annan ritarikunta toisen luokan ritarimerkki (1888)[1]
Pyhän Vladimirin ritarikunta neljännen luokan ritarimerkki (1892)[1]- Pyhän Vladimirin ritarikunta kolmannen luokan ritarimerkki (1895)[1]
- Pyhän Stanislauksen ritarikunta ensimmäisen luokan ritarimerkki (1900)[1]
_ribbon.svg){kind=small}
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||
|
