Kaapo (animaatiosarja)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaapo (ransk. Caillou, engl. Caillou) on kanadalaista alkuperää oleva ja eteläkorealaisyhteistyössä tehty animaatio, joka perustuu Christine L'Heureuxin kirjoittamiin ja Hélène Desputeauxin kuvittamiin kirjoihin. Kirjoja on tehty vuodesta 1987 lähtien. Kaapo on nelivuotias poika, joka ihmettelee maailmaa ja oppii kussakin jaksossa jotain uutta perheensä tai ystäviensä kanssa puuhastellessaan. Useat sarjan jaksoista alkavat kohtauksella, jossa sarjan kertojana toimiva isoäiti esittelee tarinan lapsenlapsilleen ja alkaa lukea sitä. Alkukohtaus on animoitu eri tavalla kuin Kaapon seikkailut. Tyypillistä kullekin tarinalle on se, että Kaapo kuvittelee itsensä kunkin hetkiseen kiinnostavaan tilanteeseen mukaan, esimerkiksi autonkuljettajaksi tai lentäjäksi. Kaapon perheeseen kuuluvat hyväsydämiset isä ja äiti, pikkusisko Roosa (engl. Rosie, ransk. Mousseline), kissa sekä isovanhemmat.

Ensimmäinen Kaapoa esittänyt televisiokanava oli kanadalainen Teletoon 29. elokuuta 1998 ja Yhdysvalloissa sarjan ensiesitys oli PBS-kanavalla 4. syyskuuta 2000. Suomessa Kaapoa on esitetty Pikku Kakkosen yhteydessä Yle TV2lla. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Kanadaan, vaikkei sitä ollakaan koskaan suoraan mainittu ohjelman dialogissa. Sarjaa tehtiin alun perin 65 viiden minuutin mittaista jaksoa vuodesta 1998 alkaen, kunnes vuonna 2000 koostettiin 40 puolen tunnin pituista jaksoa, jotka sisälsivät uusia tarinoita ja käsinukeilla tehtyjä väliosuuksia.

Ranskaksi Caillou tarkoittaa kiveä tai kaljua päätä, joista jälkimmäinen on ollut todennäköisimmin kirjailijan tarkoitus. Kaapon virallisella kotisivulla yleinen kysymys koskeekin Kaapon kaljuutta, joka on selitetty siten, että alkuperäisteoksissa Kaapo on paljon televisiosarjaa nuorempi, eikä hänelle ole vielä ehtinyt kasvaa hiuksia.

Kaapo on myös saanut useita palkintoja, mukaan luettuna Bronze World Medal New York -festivaaleilta. Suomeksi ohjelman tunnuskappaleen esitti Silva Lillrank.

Muiden maiden Kaapoa esittäneitä televisiokanavia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.