José Gaspar Rodríguez de Francia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
José Gaspar Rodríguez de Francia

José Gaspar Rodríguez de Francia y Velasco (6. tammikuuta 1766 - 20. syyskuuta 1840) oli itsenäistyneen Paraguayn pitkäaikainen johtaja. Hän hallitsi maata diktaattorina vuodesta 1814 kuolemaansa. Hänen valtakauttaan leimasi yhtäältä yksinvalta ja despotia, toisaalta taloudellinen ja yhteiskunnallinen edistys.[1][2]

José de Francia syntyi Yaguarónin kaupungissa keskiluokkaiseen perheeseen. Älykäs ja tiedonhaluinen de Francia opiskeli teologian tohtoriksi ja filosofian maisteriksi. Hän opiskeli maan ainoassa katolilaisessa pappisseminaarissa, mutta päätti kuitenkin olla ottamatta pappisvihkimystä. Tämän sijasta hän sai siviiliviran alueen hallinnossa. Tuon ajan mittakaavassa poikkeuksellisen oppinut de Francia puhui viittä kieltä (guarania, espanjaa, latinaa, ranskaa ja englantia). Hänen yksityiskirjastonsa oli maan laajin ja kattavin.[2]

Vuonna 1810 de Francia liittyi ryhmään, joka alkoi valmistella Paraguayn vapauttamista Espanjan vallasta ja sen itsenäistymistä. Itsenäistymisen jälkeen de Francia valittiin 1811 ensimmäiseksi maan kahdesta konsulista.[2] Hänen poliittinen menestyksensä perustui ennen muuta hänen muodolliseen pätevyyteensä - Paraguayssa oli hänen lisäkseen vain yksi tohtorintutkinnon suorittanut. Vuonna 1814 maan kongressi julisti de Francian maan johtajaksi eli caudilloksi. Hän säilytti asemansa kuolemaansa asti.

De Francian hallinto oli muodostui omalaatuiseksi sekoitukseksi liberalismia ja yksinvaltaa. Hän ihaili ennen muuta Jean-Jacques Rousseaun vapautta ja tasa-arvoa korostavaa yhteiskuntafilosofiaa, myös Maximilien Robespierre ja Napoleon I olivat hänen idoleitaan. De Francia loi maahan tuon ajan mittapuiden mukaan poikkeuksellisen vapaamielisen perustuslain, joka takasi maan kansalaisille melko laajat poliittiset vapaudet ja oikeudet. Esimerkiksi maan kaikilla yli 23-vuotiailla miehillä oli parlamenttivaaleissa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Toisaalta kongressin osuus maan hallitsemisessa oli täysin muodollinen; käytännössä de Francia hallitsi maata yhdessä kolmen neuvonantajansa kanssa.

De Francian hallituskautta leimasi ennen muuta voimakas isolationismi ja pyrkimys autarkiaan eli täydelliseen omavaraisuuteen ja riippumattomuuteen muista valtioista. Hän edusti siis samantyyppistä politiikkaa kuin 1900-luvulla Albanian Enver Hoxha ja Korean demokraattisen kansantasavallan Kim Il-Sung. De Francia kielsi maan ulkomaankaupan lähes kokonaan, vain muutamia artikkeleita, kuten aseita ja kirjoja, oli lupa tuoda ulkomailta. Maan vähäinen vienti koostui lähinnä teestä ja jalopuista. Samaten ulkomaalaisten saapuminen Paraguayhin ja paraguaylaisten matkustaminen ulkomaille oli sallittua vain presidentin erikoisluvalla - jonka myöntäminen oli erittäin harvinaista. Maahan luvatta saapuneita ulkomaalaisia samoin kuin ulkomaille yrittäneitä paraguaylaisia uhkasi usean vuoden vankeusrangaistus tai teloitus.[3]

Koska maa ei käynyt ulkomaankauppaa, de Francia pyrki määrätietoisesti kehittämään maan maanviljelystä ja teollisuutta. Kun heinäsirkkavitsaus tuhosi maan viljasadon vuonna 1820, de Francia määräsi talonpoikia ankaran rangaistuksen uhalla kylvämään heti uuden kylvön. Tätä ei ollut aikaisemmin tehty Paraguayssa, mutta hanke osoittautui menestykseksi. Toisen kylvön tuottama sato oli erittäin runsas, ja maassa siirryttiin pysyvästi kahden satokauden järjestelmään. Tämä toi maaseudun väestölle vaurautta, mikä puolestaan loi menekkiä maahan perustettujen teollisuusyritysten tuotteille. De Francian isolationistinen talouspolitiikka osoittautui siis yllättävän onnistuneeksi.

De Francia johti valtiontaloutta tiukan säästäväisesti. Hänen mukaansa valtio ei saanut velkaantua eikä tulla riippuvaiseksi ulkomaista. Hän pyrki ennen muuta vähentämään valtion menoja, joskus hyvinkin pikkumaisin keinoin. De Francia esimerkiksi määräsi, että maan rajoilla partioiville sotilaille tuli maksaa palkkio vasta heidän palattuaan takaisin asemapaikkaansa. Mikäli sotilas katosi tai kuoli, palkkiota ei maksettu, vaan se jäi valtion kassaan. De Francia oli myös henkilökohtaisilta tavoiltaan vaatimaton, ja hän palautti usein palkkansa takaisin valtionkonttoriin.

De Francia suosi myös kansansivistystä, joka hänen mukaansa toi maahan vaurautta ja yritteliäisyyttä. 1828 hän perusti maahan maksuttoman ja kaikille pojille pakollisen kansakoululaitoksen, ja pääkaupunki Asuncióniin perustettiin laaja ja monipuolinen kirjasto, joka oli kaikkien kansalaisten käytössä. Sitä vastoin yksityiskoulut kiellettiin, ja maahan ei saanut perustaa korkeakouluja. De Francian mielestä ne olisivat kuluttaneet liiaksi valtion varoja, joita hänen mukaansa tarvittiin maan armeijan ylläpitämiseen. Vaikka de Francia panostikin armeijaan, se pysyi silti sangen vaatimattomana, sen koko oli noin 1800 miestä. Kaiken lisäksi armeijan koulutustaso oli jokseenkin alhainen. Esimerkiksi miehistön ampumataito oli yleensä kehno, koska de Francia ei suostunut antamaan rahaa ammusten hankkimiseen harjoitusammuntoja varten. Lisäksi de Francia kielsi kaikki kapteenia korkeammat sotilasarvot, koska hän pelkäsi korkeiden upseerien vallankaappausta.

Roomalaiskatolisen kirkon ja de Francian suhteet muodostuivat huonoiksi. Osittain tämä saattoi johtua de Francian henkilökohtaisista kaunoista hänen pappisseminaariajoiltaan. Hän julistautui itse Paraguayn katolisen kirkon pääksi, mikä sai paavin julistamaan hänet pannaan. Noustuaan kirkon pääksi de Francia lakkautti maan ainoan pappisseminaarin sekä maan luostarit, joiden omaisuuden hän määräsi valtiolle. Samoin hän lakkautti maassa inkvisition. De Francia kielsi myös uskonnolliset kulkueet sekä yölliset jumalanpalvelukset ja hartaushetket, koska hän pelkäsi niissä juoniteltavan itseään vastaan. Kaikkien pappien tuli vannoa uskollisuudenvala de Francialle 1820, samalla kaikki papiston erioikeudet poistettiin.

Francian isä oli tummaihoinen, ja hän koki nuorena syrjintää syntyperänsä takia.[2] Kenties siksi hän kielsi kahden eurooppalaisen väliset avioliitot, mikä pakotti espanjlaistaustaisen eliitin etsimään puolisonsa paikallisen väestön joukosta.[3]

Pelko vallan menettämisestä vaivasi vuosien myötä yhä enemmän de Franciaa, mikä sai hänet siirtymään entistä tiukempaan kuriin ja kontrolliin. Hänen salainen poliisinsa vakoili merkkejä mahdollisesta maanpetoksesta, ja pienempiinkin epäilyksiin suhtauduttiin hyvin vakavasti. Vanheneva de Francia alkoi osoittaa yhä enemmän vainoharhaisia piirteitä. Hän määräsi kaikki Asunciónin asukkaat sisätiloihin, ennen kuin hän suostui tulemaan ulos palatsistaan, ja määräsi palatsia ympäröivien puistojen puut hakattaviksi, jotteivät sala-ampujat voisi piileskellä niiden suojissa.lähde? Noin vuoden ennen kuolemaansa hän määräsi kaikki Paraguayn koirat lopetettaviksi.[4]

De Francia kuoli 20. syyskuuta 1840 palatsissaan Asunciónissa.

Rodríguez de Francian elämän inspiroima on Augusto Roa Bastosin romaani Yo el supremo (1974).[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. José Gaspar Rodríguez de Francia Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.11.2013.
  2. a b c d Dannin M. Hanratty and Sandra W. Meditz, toim: Jose Gaspar Rodriguez de Francia Paraguay: A Country Study. 1988. GPO for the Library of Congress. Viitattu 28.11.2013.
  3. a b Dannin M. Hanratty and Sandra W. Meditz, toim: El Supremo Dictador Paraguay: A Country Study. 1988. GPO for the Library of Congress. Viitattu 28.11.2013.
  4. The trouble with being a dictator's son Guardian. Viitattu 28.11.2013.
  5. Augusto Roa Bastos 2005. Guardian. Viitattu 28.11.2013.