Johnny Winter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johnny Winter

Johnny Winter (oik. John Dawson Winter III, s. 23. helmikuuta 1944, Beaumont, Texas) on yhdysvaltalainen rock- ja blues-kitaristi ja -laulaja, joka on tunnettu myös siitä, että hän on albiino. Hänen pikkuveljensä Edgar Winter on myös albiino ja tunnettu muusikko.

Winterin esikoislevy Johnny Winter ilmestyi kesäkuussa 1969, ja samana vuonna hän esiintyi yhdessä basisti Tommy Shannonin ja rumpali Uncle John Turnerin kanssa lukuisilla rockfestivaaleilla, muun muassa Woodstockissa.

Vuonna 1977 Winter tuotti Muddy Watersin albumin Hard Again. Heidän yhteistyönsä tuotti useita Grammy-palkintoja, ja Winter levytti albumin Nothing But the Blues (1977) Watersin yhtyeen jäsenten kanssa.

Vuonna 1980 Winter oli ensimmäisen Guitar World -lehden kannessa. Vuonna 1988 hänet valittiin Blues Foundation Hall of Fameen. The Smashing Pumpkins on tehnyt Johnny Winter -tribuuttikappaleen nimeltään Tribute to Johnny (julkaistu "Zero"-singlen b-puolella).

Johnny Winter on viimeksi esiintynyt Suomessa Turun Logomossa 5. lokakuuta 2012 ja Kokkolassa 6. lokakuuta 2012 (Scandinavian Blues Party).

Winterin albumi Roots ilmestyi 27. syyskuuta 2011. Winterin lisäksi levyllä on mukana muita arvostettuja kitaristeja: Vince Gill, Warren Haynes, Sonny Landreth, Susan Tedeschi, Derek Trucks ja Jimmy Vivino.[1]

Tämän jälkeen on ilmestynyt albumi Live Bootleg Series Volume 8 (Limited Edition) sekä DVD Live from Tokyo. Winter on myös esiintynyt CBS:n televisiokanavalla ohjelmassa Late Show with David Letterman. Siitä on taltioitu versio Elmore Jamesin kappaleesta "Dust My Broom".[2]

Johnny Winter julkaisi 2012 uuden yhtyeensä kokoonpanon (Paul Nelson, kitara, Scott Spray, basso, Vito Liuzzi, rummut) kanssa tehdystä ensimmäisestä Japanin konsertista dvd-levyn Johnny Winter - Live From Japan. Se videoitiin Tokion Zepp Music Hallissa 15.4.2011. Muita Winterin hyväksymiä dvd-julkaisuja ovat Johnny Winter Live Through the ´70s sekä Johnny Winter Live Through the ´80s. Sen sijaan dvd-kokoelma Pieces & Bits ja samasta materiaalista myöhemmin nimillä Most Famous Hits - Johnny Winter Live ja Johnny Winter - The Hoochie Koochie Man julkaistut dvd-levyt ovat huonolaatuisia niin kuvan kuin äänen suhteen eikä Winter pidä niitä virallisina julkaisuina.

Sisällysluettelo

Julkaisut [muokkaa]

Viralliset albumit [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. YLE Radio Suomi, Bluesministeri, Johnny Winterin haastattelu, 12. syyskuuta 2011, toim. Esa Kuloniemi.
  2. Johnny Winterin viralliset kotisivut Viitattu 8.7.2012.

Aiheesta muualla [muokkaa]