John Giorno

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Giorno Annikin Runofestivaalin lehdistötilaisuudessa Tampereella 11.6.2010.

John Giorno (s. 1936 New York City) on yhdysvaltalainen runoilija ja performanssitaiteilija.

John Giorno valmistui Columbian yliopistosta vuonna 1958. 1962 hän tutustui taiteilija Andy Warholiin työskennellessään pörssimeklarina New Yorkissa. Warholin vaikutus Giornon kehitykseen runoilijana oli erittäin suuri. He olivat hyvin läheisiä vuoteen 1964 saakka, jonka jälkeen he tapasivat vain harvoin. Heidän välinsä lämpenivät uudelleen vähän ennen Warholin kuolemaa vuonna 1987. Rock-klubeissa esiintynyttä Giornoa pidetään myös yhtenä Poetry Slam-liikkeen syntyyn vaikuttaneista hahmoista.[1]

John Giorno nousi julkisuuteen esiinnyttyään Warholin elokuvassa Sleep (1963)[2], jossa paikallaan olevalla kameralla kuvattiin Giornoa nukkumassa viiden tunnin ajan. Giorno perusti vuonna 1965 voittoa tavoittelemattoman tuotantoyhtiön nimeltä Giorno Poetry Systems[3]. Tuotantoyhtiön tarkoituksena oli tuoda runoutta uuden yleisön saataville käyttäen innovatiivisia teknologisia ratkaisuja. Giorno Poetry Systems julkaisi mm. äänilevyjä, cd-levyjä, kasetteja, videoita, DVD-levyjä, filmejä ja silkkipanotekniikalla painettuja runotauluja[4].

Giorno Poetry Systemsin taiteilijoita olivat mm. William S. Burroughs, Laurie Anderson, Patti Smith, Allen Ginsberg ja Philip Glass. Tuotantoyhtiönsä kautta Giorno toteutti vuosina 1969-1971 toimineen Dial-A-Poem runopuhelinpalvelun. Puhelimeen soitettiin sen toiminta-aikana miljoonia puheluita. Puhelinpalvelussa lukivat runojaan mm. Allen Ginsberg, Joe Brainard, Anne Waldman ja John Cage[5].

John Giorno on myös näkyvä AIDS-aktivisti, jonka vuonna 1984 perustama AIDS Treatment Project toimii edelleenkin.

Vuodesta 1964 samassa osoitteessa New Yorkin Boveryssa asunut ja tiibetinbuddhaisuutta harjoittava Giorno kirjoittaa ja esiintyy edelleen aktiivisesti[6]. Viime vuosina hän on keskittynyt esiintymistensä ohella myös runovideoiden tekemiseen. Hänen videonsa Just Say No To Family Values voitti Zebra-runofilmikilpailun vuonna 2006[7].

John Giornon muistelmateos You Got to Burn to Shine (ISBN 1852423218) ilmestyi vuonna 1993. Hänen valitut runonsa vuosilta 1962-2007 Subduing Demons in America (ISBN 1593762046) ilmestyi vuonna 2008.

Suomessa Giorno on vieraillut yhteiskiertueella William S. Burroughsin kanssa vuonna 1984. Kesäkuussa 2010 John Giorno vieraili Suomessa tamperelaisen Annikin runofestivaalin kutsumana[8], missä hän oli pääesiintyjänä[9].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.