Hevosen rakenne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Havainnekuva erilaisista hevosen rakennevirheistä 1800-luvun lopun ratsastusoppaasta. Muiden muassa laiha selkä ja lanne, joutsenkaula ja notkahtava etupolvi.

Hevosen rakenne tarkoittaa hevosen ulkoisia rakenneominaisuuksia. Näihin luetaan ulkomuoto ja ulkoiset rakenteet, kuten jalkojen asento, runko ja tyyppi, sekä kulmaukset, liikkeet ja ruumiinosien suhteet toisiinsa. Hevosen rakenteen kuvaukseen kuuluu hevosen arviointi ja kuvaaminen tarkoitukseen kehitettyä sanastoa käyttäen niin, että kuvauksen perusteella voidaan arvioida kustakin yksilöstä sen edulliset piirteet, virheet ja puutteet. Erillisen kuvauksen kohteena voivat olla myös esimerkiksi hampaat tai kaviot[1]. Hevosen rakennetta ei pidä sekottaa sen hevosen anatomiaan, joka on kuvaus sisäisestä rakenteesta.

Hevosen rakenteen kuvaus on olennainen osa kantakirjaamista, jossa tarkoituksena on kirjata mahdollisimman hyvin rotumääritelmän täyttäviä eläimiä. Rakenteelliset ominaisuudet vaihtelevat eri rotujen välillä ja ne pyritään jalostettaessa säilyttämään .[1] Niinpä esimerkiksi hyvän ahaltekhevosen ominaisuuksin kuuluvat alhaalta ulospäin kaareutuva kaula (joutsenkaula), pitkä runko ja pitkät jalat johtaisivat suomenhevosen hylkäämiseen näyttelyssä.[2]

Myös saman rodun sisällä esiintyy erilaisia rakenteellisia ominaisuuksia. Rakenteen kuvaus mahdollistaa yksilöiden vertailun ja niiden soveltuvuuden arvioinnin esimerkiksi erilaisiin urheilulajeihin: esimerkiksi valjakkoajo suosii kapeaharteisempaa hevostyyppiä, esteratsastus taas lihaksikasta takaosaa.

Hevosten sopusuhtainen ja tasapainoinen rakenne vaikuttavat niiden kestävyyteen ja terveyteen.[1] ja näin myös työkykyyn. Yksittäiset poikkeamat ihanteena pidetystä rakenteesta aiheuttavat vain harvoin ongelmia normaalirakenteiselle hevoselle, mutta suuret poikkeamat heikentävät hevosen kestävyyttä ja altistavat sen loukkaantumiselle. Ne voivat myös vaikeuttaa liikkumista tai häiritä luuston kehittymistä. Tämä onkin tärkein yksittäinen peruste rakenteen arvioinnille.[1]

Suomessa rakennearvostelun perusteiden hallinta kuuluu useisiin Hevostalouden perustutkinnon osiin. Suomen Hippos kouluttaa virallisia rakennetuomareita.[3]

1 otsa, 2 kuonopii, 3 leukaperä, 4 kaulasuoni, 5 niska, 6 harjamarto, 7 harja, 8 säkä, 9 selkä, 10 lanne, 11 lonkka, 12 risti, 13 reisi, 14 hännäntyvi, 15 istuinkyhmy, 16 häntä, 17 rinta, 18 kyynärvarsi, 19 etupolvi, 20 sääri, 21 vuohisnivel, 22 vuohinen, 23 ruunu, 24 kavio, 25 kyynärpää, 26 olkavarsi, 27 lapa, 28 kylki, 29 maha, 30 nivunen, 31 takapolvi, 32 potka, 33 kinner.[4]

Yleisrakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisrakenteen kuvaus käsittää hevosen ulkonäön kuvauksen ja käsittää yleensä seuraavat osat:

  • korkeus (joka voi vaihdella toisten hevosten kesimääräisen korkeuteen verrattuna)
  • sivukuva, erityisesti pään profiili, joka kertoo rodun alkuperästä
  • ruumiinosien suhde toisiinsa (säkäkorkeus ja rinnanympärys suhteessa muuhun kokoon)

Pään profiili kuvastaa usein myös hevosen vartalon mittasuhteita.

Säkäkorkeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevosten korkeus vaihtelee suuresti. Jotkin miniatyyrihevosrodut eivät ylitä edes aikuisina 50 cm korkeutta, kun esimerkiksi shirehevoset voivat olla jopa kaksi metriä korkeita. Hevosen korkeus mitataan sä'än kohdalta. Pienimmillään se on metrin luokkaa, kuten falabellalla ja shetlanninponilla. Kaikkien aikojen kookkain tunnettu hevonen on vuonna 1846 syntynyt shirehevonen Sampson, joka oli 219 cm korkea.

Paino ja rakenteen raskaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuinen ratsuhevonen painaa keskimäärin 500 kg, mutta raskaat kylmäveriset, erityisesti shirehevoset voivat painaa 1 200 kg. Hevoseläinten paino on yleensä suhteessa niiden mittasuhteisiin siten, että pitkärunkoiset ovat kevyitä ja lyhytrunkoiset ovat painavia. Painon lisäksi puhutaan rakenteeltaan kevyistä, keskipainoista ja raskaista roduista. Kevytrakenteisen hevosen luusto on siro ja lihaksisto kevyttä, raskasrakenteisen luusto on jykevää ja lihakset suuret.

Sivukuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivukuvaa varten tarkastellaan hevosen muoto kuonopiistä ja kaulasta alkaen. Jotkin ruumiinmuodot liitetään tiettyihin rotuihin. Hevonen voi olla

  • kaarevamuotoinen, jos sen selkä on pyöreä, kaula kaareva
  • suora, jos sen selkä ja kaula ovat suorat,
  • kovera, jos sen selkä on notko ja kaula kaartuu.

Mittasuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mittasuhteilla tarkoitetaan hevosen yleisvaikutelmaa. Siihen vaikuttaa sen jalkojen pituus suhteessa korkeuteen sekä rinnanympäryksen suhde korkeuteen. Näitä kuvaamaan käytetään kolmea käsitettä:

  • Korkea tarkoittaa kevytrakenteisia ja solakoita hevosia, joilla on pitkät jalat ja runko on pikemmin korkea kuin leveä. Tällaiset hevoset ovat usein nopeita kilpahevosia kuten englannintäysiverinen ja ahaltekhevonen.
  • Keskikorkean hevosen runko on suurin piirtein yhtä korkea kuin se on leveä. Suurin osa hevosroduista kuuluu tähän luokkaan.
  • Matala hevonen on tanakka ja pyöreärunkoinen, ja sen jalat vaikuttavat lyhyiltä. Matala rakenne on yleinen kookkailla ja painavilla kylmäveriroduilla sekä alkukantaisilla poniroduilla.

Hevosen ruumiinosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevonen jaetaan tavanmukaisesti kolmeen pääosaan: etuosa, runko ja takaosa.

Etuosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevosen etuosaa on kaikki se, mikä sijoittuu satulassa istuvan ratsastajan etupuolelle. Siihen kuuluvat pää, kaula, säkä ja etujalat.

Lähikuva hevosen huulista

Pää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yläosa: korvat, niska, otsaharja.
  • Etu: otsa, naama, nenäpiikki.
  • Sivu : korvasylkirauhanen, ohimo, silmäkulma, ripset, silmä, silmäluomi, leuka, leukaperä, sierain.
  • Takaosa: kurkku, leukaperä, leukapieli, leuka.
  • Alaosa: suu, ylähuuli, alahuuli, suupieli, hampaat, ikenet, kieli, kitalaki.
Hevosen pään osia.

Pään profiili voi olla kyömy, suora tai kovera. Puhdasveriset arabianhevoset tunnetaan koverasta profiilistaan kun shirehevosten profiili on usein kyömy.

Kaula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hevosen niskaa peittää harja. Kaulasuoni ja henkitorvi sijaitsevat kaulassa. Esimerkiksi andalusianhevonen on paksukaulainen rotu, ahaltekhevonen taas ohutkaulainen.

Etujalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapa, kyynärpää, kyynärvarsi, etupolvi, etusääri, jänteet, yönsilmä, vuohisnivel, vuohinen, kannukset ja vuohiskarvat, ruunu, kanta ja kavio.

Hevosen etuosan rakenteita.

Runko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runko on se hevosen osa, jonka päällä ratsastaja istuu.

Runkoon luetaan seuraavat osat:

  • Säkä, selkä, risti, rinta, kyljet, satulavyön sija, kupeet, maha, sukuelinten seutu, peräaukko, väliliha, hännäntyvi ja häntä.
  • Hevosen sukuelimet: tammalla emätin ja utare, orilla penis, tuppi ja kivekset.
Hevosen rungon rakenteita.
Säkä
Pääartikkeli: Säkäkorkeus

Säkä on hevosen kaulan tyvessä sijaitseva selän alue, joka on samalla tasolla kuin längensija tai hartia. Sä’än korkeus maasta, eli säkäkorkeus on perinteinen hevosen korkeusmitta. Alue on koskeusherkkä.

Selkä

Selkä on keskeinen hevosen rakenne, myös hyvin haavoittuva; sen rakenteita ei ole luotu kannattelemaan ratsastajan painoa. Selän rakenne korostuukin erityisesti työ- ja ratsuhevosten kohdalla.

Hevosen selkäosa mitataan sä'ästä lonkkaluun etureunaan. Sen pituus on noin yksi kolmannes hevosen rungon pituudesta mitattuna rinnasta istuinkyhmyyn. Pitkäselkäisellä hevosella selän pituus on tätä suhdetta suurempi ja lyhytselkäisellä vastaavasti pienempi.

Notkoselkäisyys tarkoittaa merkittävää sekäviivan kaareutumista alaspäin sä'än ja lanteen välisssä. Notkoselkä johtaa usein pään kannatteluun korkealla, mikä aiheuttaa selän jäykkyyttä, kipuja ja liikuntaongelmia. Notkoselkäisyys on oire sidekudosten tai lihasten heikkoudesta. Se kehittyy vähitellen ikää myöten ja on erityisen selvää pitkäselkäisillä yksilöillä tai hevosilla, jotka eivät saa riittävästi harjoitusta.

Selän lihaksistoa voidaan hoitaa monilla tavoilla, joista yleisin on antaa hevosen käyskennellä lie’assa tai ratsastaa sillä. Eläinlääkäri saattaa hoitaa vakavia tapauksia mesoterapialla, mutta hevosten selkiä hoidetaan myös osteopatian keinoin. Myös kansanomaisiin parannuskeinoin on kuulunut monia keinoja auttaa hevosten selkävaivoja.

Hevosen takaosa erottuu sinisenä

Hevosen takaosaan luetaan kaikki se, mikä jää ratsastajan taakse. Juuri näistä osista lähtee hevosen liikevoima.

Takaosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takaosaan kuuluvat:

  • Lautaset, lantio.
  • Takaraajat:
    • takapuoli, takareisi, takajalka, takapolvi, kinner, kinnerjänne, takasääri, yönsilmä, vuohinen, (kannukset ja vuohiskarvat), vuohisnivel, vuohinen, ruunu, kanta ja kavio.
Hevosen takaosan rakenteita.
Hevosen takapää ja häntä. Huomaa pitkä ja runsas vuohiskarva.
Lautaset

Lautaset vastaavat ihmiset takamusta.

Häntä

Hevosen häntä on jouhien peittämä. Se ilmaisee tunteita ja sillä häädetään hyönteisiä. Tammikuun 1. päivästä 1996 alkaen Ranskassa syntyneiden hevosten hännän typistäminen on ollut kiellettyä. Amerikkalaiset eläinlääkärit suosittavat kannanotossaan vuodelta 2003 hännän typistämistä ainoastaan hevosen oman turvallisuuden tai terveyden ylläpitämiseksi. Toimenpidettä voidaan sen mukaan puoltaa esimerkiksi työympäristöllä, mutta ei kosmeettisilla syillä.[5]

Takajalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääret

Hevosen takasääret sijaitsevat vuohisnivelen ja takapolven välissä.

Vuohiset

Vuohiset sijaitsevat juuri kavion yläpuolella vuohisnivelen ja ruunun välissä. Jos hevosella on vuohiskarvaa, se sijaitsee yleensä vuohisten takapuolella, mutta voi kasvaa koko säärenkin alueella.

Vuohiskarvat
Kylmäverisen jalka runsaine vuohiskarvoineen.

Vuohiskarvat ovat kavion yläpuolella sijaitsevia jäykkiä karvoja, yleensä hevosen jalan takapuolella. Niiden runsaus riippuu hevosen rodusta ja ne ovat erityisen runsaita kylmäverisillä. Ne toimivat räystäskourujen tavoin niin, että hevosen jalkoja valuva vesi johtuu karvoja myöten kohti maata, eikä kulkeudu vuohisiin, jossa se joka voisi aiheuttaa vuohisrupea.

Vuohisnivelet

Vuohisnivelet sijaitsevat hevosen jalan alaosassa vuohisen ja säären välissä. Vuohiskarva kehittyy juuri niihin.

Kaviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kavio

Kaviot ovat hevosen alaraajojen alin osa. Myös toisilla Equus-suvun jäsenillä, kuten aaseilla ja seeproilla on sama jalan rakenne, joka erottaa ne hevossuvun kantavanhemmista. Hevonen kuuluu kavioeläimiin ja sillä on pariton määrä varpaita, itse asiassa vain yksi ainoa. Ruumiinpainoa kannattelee ihmisen keskisormea tai -varvasta vastaava osa.

Hevosen jalat ja kaviot ovat olennainen osa hevosen liikkumiskykyä. Vaikka murtumien hoito onkin edennyt, aikuisen hevosen jalan suurten luiden murtuma johtaa edelleen usein hevosen lopettamiseen. Vielä hiljattain pidettiin selvänä, että nivelvaurio vammauttaa hevosen loppuiäksi, nykyisin kuitenkin tiedetään sekä vaurioista että niiden hoitamisesta enemmän. [6]

Lähteet ja lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Johanna Virtanen: Rakenteen vaikutus urheilusuorituksiin (Referaatti Markku Saastamoisen Urheiluhevosseminaarissa pitämästä puheesta) SHKL4/2007, sivut 32-33. Suomen hevoskasvattajain liitto. Viitattu 20.2.2011.
  2. Sirpa Tähkämö: Hevosen rakenne Hevosmaailma.net. Viitattu 19.2.2011.
  3. Leena Jokinen: Valokuvaamisen käyttäminen opetuksessa, Case: Hevosen rakennearvostelu 8.2010. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Viitattu 20.2.2011.
  4. Otavan iso tietosanakirja, 3, Gi-Jyrk, Otava, Keuruu, 1962, s. 699-700.
  5. Position on the Practice of Tail Docking (2003) AAEP American Association of Equine Practitioners. Viitattu 21.2.2011. (englanniksi)
  6. Ria Kuokkanen: Jalkavammat Satulahuone-sivusto. Viitattu 19. helmikuuta 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]