Helsingin Yleinen sairaala
| Helsingin Yleinen sairaala | |
|---|---|
| Yliopistollinen sairaala | |
 Helsingin Yleinen sairaala Unioninkatu 38, Constantin Grünberg 1955 |
|
| Osoite | Unioninkatu 38, 00170 Helsinki |
| Sijainti | Kluuvi |
| Rakennustyyppi |
entinen sairaala, nykyisin yliopiston opetustiloja |
| Valmistumisvuosi | 1821-1830 |
| Suunnittelija |
Carl Ludvig Engel insinöörieverstiluutnantti Schweder |
| Urakoitsija | Viaporin insinöörikomennuskunta |
| Haltija | Helsingin yliopisto |
| Tyylisuunta | uusklassismi, empire |
| Runkorakenne | tiili |
| Julkisivumateriaali | rappaus |
| Pituus | 221 jalkaa |
| Kerrosluku | 2 |
 |
|
Helsingin Yleinen sairaala on entinen sairaala, joka sijaitsi vuosina 1919–1965 Helsingissä, Kluuvin kaupunginosassa, Ketun korttelissa, osoitteessa Unioninkatu 38.[1]
Rakennuksen julkisivun on suunnitellut arkkitehti Carl Ludvig Engel, muut osat suunnitteli Viaporissa toiminut insinöörieverstiluutnantti Schwederin[2] ja se valmistui vuosina 1821–1830 kantonistikouluksi, sotilaitten orpopoikien sotilaalliseksi sisäoppilaitokseksi. Samoissa tiloissa sijaitsi vuodesta 1832 lähtien Venäläinen sotilassairaala Suomen itsenäistymiseen vuoteen 1917 asti.[1]
Engel kirjoitti rakennuksesta ystävälleen Herrlichille Berliiniin kesällä 1822: "Rakennus on sotilaitten lapsille tarkoitettu koulu; kaksi kerrosta korkea ja 221 jalkaa pitkä. Sen julkisivun olen jo tehnyt ja antanut rakentajalle kaikki listoitus- ja kuviomallit sekä yksityiskohdat. Sen rakentaa Viaporin insinöörikomennuskunta. Siinä on kuusi joonialaista 3/4 pylvästä, joissa on rautainen perusta. Kaikki on tehty voimakkaissa suhteissa, jonka takia olen useissa kohdissa poikennut säännöistä, koska minulle oli tärkeämpää tuoda esille ystävällisen vakava luonne, jollainen parhaiten sopinee koulutalolle".[2]
Hallinnollisesti Helsingin Yleinen sairaala oli muodostettu jo vuonna 1861, jolloin Vanhan klinikan ja Uuden klinikan toiminnot yhdistettiin.[3] Eurooppalaiseen tietoperustaan pohjautuva sairaanhoitajakoulutus alkoi Helsingin Yleisen sairaalan Kirurgisella klinikalla vuonna 1889.
Venäläinen sotilassairaala 1832-1917[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairaalassa oli 300 paikkaa miehistöä varten, 10 upseereille ja 12 pidätettyjä varten. Sotilassairaalassa hoidettiin etupäässä sisätauteja, vaikka siellä toimi myös kirurginen osasto ja jopa synnytysosasto sotilaiden vaimoille. Krimin sodan aikana vuosina 1853–1856 Suomen suuriruhtinaskuntaan saapui tuhansia uusia sotilaita Venäjältä ja sairaspaikkojen tarve kasvoi moninkertaiseksi. Sairaala oli ääriään myöten täynnä haavoittuneita ja heitä jouduttiin sijoittamaan myös Uuden ja Vanhan klinikan puolelle. Viaporin pommituksen aikana elokuussa 1855, sairaalaa koeteltiin ankarasti. Sairaalan olosuhteet olivat surkeat, ja toistuvasti koleraepidemiat vielä pahensivat tilannetta. Koleratartunnan saaneista kuoli jopa 70 %.[1]
Myös ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1914–1918 Suomeen oli sijoitettu huomattava määrä venäläisiä joukko-osastoja. Helsinkiin saapui suuria määriä haavoittuneita, joita hoidettiin eri puolilla Helsinkiä tilapäisissä sotasairaaloissa. Venäläisessä sotasairaalassa hoidettiin sen sijaan runsaasti keuhkotautia ja sukupuolitauteja.[1]
.jpg)
Yleinen sairaala 1919-1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsenäistymisen jälkeen rakennus luovutettiin Suomen valtiolle, jonka jälkeen se korjattiin. Sen tiloihin muutti toiselta puolelta Unioninkatua, Uudelta klinikalta 72-paikkainen propedeuttinen eli II sisätautiosasto sekä sisätautien poliklinikka. Klinikan päärakennusta kutsuttiin "Propeksi." Samoissa tiloissa toimivat aluksi naistentautien klinikka sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka. Myöhemmin sinne sijoitettiin myös sädehoito-osasto ja kroonisten hengityshalvauspotilaiden hoito. [1]
Vuoteen 1919 naistentautien ja synnytysosastot olivat toimineet Vanhan klinikan piharakennuksessa, mistä synnytykset siirrettiin vanhaan kätilöopistoon Ullanlinnaan ja gynekologinen osasto Unioninkatu 38:aan. Korvaklinikka sijoitettiin Kirkkokadun puoleiseen siipeen.[1]
Sisällissodan aikana vuonna 1918 sairaalassa hoidettiin lähinnä haavoittuneita punakaartilaisia. Helsingin helmikuun 1944 pommituksissa sairaala kärsi vaurioita ja osastot jouduttiin sulkemaan lähes vuodeksi. [1]
Fabianinkadun puoleisessa siivessä sijaitsivat vuoteen 1934 gynekologian osastot, ennen muuttoaan vastavalmistuneelle Naistenklinikalle Meilahteen. Sen jälkeen samassa siivessä sijaitsi vuosina 1936–1962 sädehoito-osasto, joka muutti niinikään vastavalmistuneelle Sädehoito-klinikalle Meilahteen. Korva- nenä- ja kurkkutautien muuttivat Silmä- ja korvatautien klinikan uudisrakennukseen Meilahteen vuonna 1951.[1]
Sädehoito-osastoa ruvettiin pian kutsumaan sädehoito-klinikaksi ja se oli Suomen ensimmäinen ja pitkään ainoa syöpätauteihin erikoistunut hoitoyksikkö, joka käynnistettiin ilman erikoiskoulutettua lääkärikuntaa syöpähoitojen kehittämiseksi tavoitteena saada erikoisalalle oma klinikka vastuualueenaan koko maa. Sotavuodet hidastivat kehitystä, mutta 1950-luvulla hoitomenetelmät monipuolistuivat. Röntgenhoidon ja radiumhoidon rinnalle tulivat kobolttihoito sekä lääkehoito, hormonihoito ja ensimmäiset sytostaatit ja alasta kehittyi syöpätautien erikoisala.[1]
HYKS IV Sisätautien klinikka 1966-1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unioninkatu 38:aan siirtyi vuonna 1966 Hyksin IV Sisätautien klinikka Marian sairaalasta, II Sisätautien klinikan muutettua Meilahden sairaalaan vuonna 1965. Klinikan erikoisalana olivat munuais- ja reumataudit ja siellä oli Suomen ensimmäinen dialyysiosasto, joka oli aloittanut toimintansa jo Marian sairaalassa. Klinikan velvoitteisiin kuului myös antaa ruotsin kielistä opetusta sisätaudeista ainoana maassa.[1]
Klinikan pahasti rapistuneet rakennukset peruskorjattiin arkkitehti Pekka Linkolan suunnitelmien mukaisesti vuosina 1977–1982. Toiminta jatkui vuoteen 1995 asti, joilloin klinikka muutti Kirurgiseen sairaalaan.[1]
Sairaalatoiminnan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kortteli U-38 eli Ketun kortteli kunnostettiin Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunnan käyttöön. Vuonna 1998 se vihittiin Topeliaksi, yliopiston entisen rehtorin ja Suomen historian professori Zachris Topeliuksen mukaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ihatsu, Sanna & Lehtonen, Riitta & Piha, Heikki & Seitsalo, Seppo: ”Unioninkatu 38 - Venäläisestä sotilassairaalasta sisätautiklinikaksi”, TERVEISIÄ SAIRAALASTA. Postikortit kertova pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta., ss. 24-28. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin taidetoimikunta, 2017. ISBN 9789523010994.
- ↑ a b Järvenpää, Eeva: Sotaorpojen kantonistikoulusta tuli osa yliopiston keskustakampusta. Helsingin Sanomat 7.10.2006.
- ↑ Ihatsu, Sanna & Lehtonen, Riitta & Piha, Heikki & Seitsalo, Seppo: ”Unioninkatu 33 - Uusi klinikka”, TERVEISIÄ SAIRAALASTA. Postikortit kertova pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta., s. 29. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin taidetoimikunta, 2017. ISBN 9789523010994.
- ↑ Aholaakko, Teija-Kaisa: Katsaus modernin sairaanhoitajakoulutuksen historiaan. Teoksessa: Oppimista, opettamista ja tutkivaa kehittämistä - sairaanhoitajan työn kaksi vuosisataa. Laurea ammattikorkeakoulu 2020. Laurea julkaisut 153. ss. 10-19