Heksogeeni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heksogeeni
RDX.svg
RDX 3D BallStick.png
Tunnisteet
CAS-numero 121-82-4
IUPAC-nimi 1,3,5-trinitro-1,3,5-triatsiini
SMILES C1N(CN(CN1[N+](=O)[O-])[N+](=O)[O-])[N+](=O)[O-]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C3H6N6O6
Moolimassa 222,12 g/mol
Tiheys 1,82 g/cm3 g/cm³
Sulamispiste 205,5 °C
Kiehumispiste 234
Liukoisuus 59,7 mg/l[1]

Heksogeeni (1,3,5-trinitro-1,3,5-triatsiini) on 1890-luvulla keksitty vaalea, kiinteä ja edullinen sekä hyvin tehokas sotilasräjähdysaine.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heksogeeni kehitettiin alun perin 1890-luvulla lääkkeeksi. Sen räjähdeominaisuudet havaittiin vasta vuonna 1920. Nimensä heksogeeni on saanut kuuden atomin (kolmen hiili- ja kolmen typpiatomin) muodostamasta renkaasta. Aine tunnetaan myös nimillä RDX (Research Department eXplosive tai Royal Demolition eXplosive, brittiläinen termi), sykloniitti (Cyclonite, amerikkalainen termi), T4 (italialainen termi) ja syklotrimetyleenitrinitramiini. Kemiallisesti aine on nitroamiini.

Heksogeenia valmistetaan nitraamalla heksamiinia puhtaalla typpihapolla. Valmistusprosessi saastuttaa helposti maaperän ja pohjaveden. Sen molekyylirakenne muistuttaa jonkin verran TNT:n rakennetta; tärkeimpänä erona on, että rengas ei ole aromaattinen vaan kolmen hiili- ja kolmen typpiatomin muodostama, eikä molekyylissä ole nitrausta koordinoivaa metyyliryhmää. Oktogeeni on samankaltainen molekyyli, jossa neljän hiili- ja neljän typpiatomin muodostamaan renkaaseen liittyy neljä nitroryhmää.

Heksogeenin hajaantuminen alkaa 170 celsiusasteen lämpötilassa, mutta sen sulamispiste on selvästi korkeampi, 204 celsiusastetta. Tästä syystä heksogeenia ei voida valaa. Heksogeeniin sekoitetaan sen muotoilun mahdollistamiseksi vahaa tai jotakin valukelpoista räjähdysainetta, kuten TNT:tä. Heksogeenin detonaationopeus on 8 754 m/s.

Heksogeeni kestää jopa käsiaseiden tulta. Noin –4 celsiusasteen alapuolella heksogeeni muuttuu monien muiden räjähteiden tapaan herkästi räjähtäväksi.

Seokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heksotoli on heksogeenin ja TNT:n seos. Heksogeenin osuus heksotolissa vaihtelee 40-85%:n välillä. Mikäli heksogeenia ei ole heksotolissa kovin paljoa, voidaan sitä valaa. Mitä pienempiä heksogeenihiukkasia seoksessa käytetään, sitä suurempiin heksogeenipitoisuuksiin päästään valamalla. Jos taas heksogeenia on selvästi enemmän seoksessa kuin TNT:tä, esimerkiksi 80%,ei sitä voida enää valaa, jolloin heksotoli täytyy puristaa. Comp B eli Composition B on englanninkielinen nimitys heksotolille, jossa heksogeenin ja TNT:n suhde on 60/40.

Heksaali on Heksogeenin, alumiinijauheen ja vahan seos, jossa näiden ainesosien suhde voi olla esimerkiksi 60/30/10. Alumiinin lisääminen heksogeeniin nostaa räjähdysaineen räjähdyslämpötilaa ja lisää sytytys- ja painevaikutusta.

Heksotonaali on heksotolin ja alumiinijauheen seos, joka on tyypillisillä seossuhteilla valukelpoista. Heksotonaalia, jossa on heksogeenia, TNT:tä ja alumiinia suhteessa 42/40/18, kutsutaan joskus amerikkalaisperäisellä nimellä Torpex (TORPedo EXplosive, sillä sitä käytettiin toisen maailmansodan aikana torpedojen taistelukärkiin).

C-4 on heksogeenipohjainen muovisidosteinen räjähdysaine, jossa heksogeenin osuus on noin 91 %.

M-heksogeeni on mineraaliöljyllä ja polymeereillä muovailtavaksi tehty muovailtava räjähdysaine, jossa heksogeenin ja lisäaineiden suhde on 84/16.

Heksogeenin sotilaskäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heksogeeni on seoksineen ollut toisesta maailmansodasta alkaen yleinen sotilasräjähdysaine. Sitä käytetään monissa erityyppisissä ampumatarvikkeissa, kuten kranaateissa, pommeissa, ohjuksissa, raketeissa, miinoissa ja torpedoissa. Myös Suomen Puolustusvoimien käytössä on lukuisia erilaisia ampumatarvikkeita, kuten kranaatteja, miinoja ja raketteja,jotka on ladattu heksogeenilla tai heksogeeniseoksilla.

Heksogeenin käyttö terrori-iskuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]