Glutaarihappo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Glutaarihappo

Glutaric acid.png

Tunnisteet
Muut nimet Pentaanidihappo
1,5-pentaanidihappo
1,3-propaanidikarboksyylihappo
CAS-numero 110-94-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava C5H8O4
Moolimassa 132,1 g/mol
Ulkomuoto Värittömiä kiteitä
Sulamispiste 98 °C (371 K)
Kiehumispiste 302 - 304 °C (575 - 577 K) (hajoaa)
Tiheys 1,4 g/cm3
Liukoisuus veteen 63,9 g/100 ml (20 °C)

Glutaarihappo on orgaaninen yhdiste (dikarboksyylihappo), joka on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan kiinteää, värittömiä kiteitä. Sen kemiallinen kaava on C5H8O4 ja rakennekaava COOH(CH2)3COOH. Glutaarihapposta käytetään myös nimityksiä pentaanidihappo, 1,5-pentaanidihappo ja 1,3-propaanidikarboksyylihappo.

Glutaarihapon moolimassa on 132,1 g/mol, sulamispiste 98 °C, kiehumispiste 302 - 304 °C (hajoaa), suhteellinen tiheys 1,4 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3) ja CAS-numero 110-94-1. Glutaarihapon liukoisuus veteen (20 °C) on 63,9 g/100 ml.

Glutaarihappo hajoaa kuumennettaessa vedeksi (H2O) ja rengasrakenteiseksi glutaarihappoanhydridiksi (C5H6O3, CAS-numero 108-55-4).

Glutaarihappo osallistuu soluissa lysiini ja tryptofaani nimisten aminohappojen aineenvaihduntaan.

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glutaarihappoa valmistetaan pääasiassa hapettamalla syklopentaania, syklopentanolia tai syklopentanonia hapen avulla kobolttikatalyytin läsnäollessa tai typpihapolla. Muita valmistustapoja ovat pentaanidinitriilin ja gammabutyrolaktonin hydrolyysi. Glutaarihappoa käytetään eräiden orgaanisten synteesien lähtöaineena, mutta sillä ei ole suurta kaupallista merkitystä.[1][2] [3]

Ympäristö- ja terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pentti Mälkönen: Orgaaninen kemia. Yhdeksäs painos. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1995. ISBN 951-1-10574-4.
  • Rauno Tirri, Juhani Lehtonen, Risto Lemmetyinen, Seppo Pihakaski, Petter Portin: Biologian sanakirja. Uudistetun laitoksen 2. painos. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-17618-8.
  1. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 426. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 78-952-92-5627-3.
  2. Robert W. Johnson, Charles M. Pollock & Robert R. Cantrell:Dicarboxylic Acids, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 07.05.2013
  3. Boy Cornils & Peter Lappe:Dicarboxylic Acids, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 07.05.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.