Gennadi Timtšenko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gennadi Nikolajevitš Timtšenko (s. 8. marraskuuta 1952, Leninakan) on venäläinen liikemies, joka asuu Sveitsissä. Hänellä on myös Suomen kansalaisuus.

Forbes-lehden julkaisemalla miljardöörilistalla Timtšenko oli sijalla 62 vuonna 2013. Hänen omaisuutensa arvo on noin 14,1 miljardia dollaria, eli hän on Venäjän kahdeksanneksi rikkain mies.[1]

Timtšenko syntyi vuonna 1952 venäläiseen upseeriperheeseen Leninakanissa Armeniassa. Hän vietti osan lapsuusvuosistaan Itä-Saksassa ja Ukrainassa ja valmistui insinööriksi Leningradissa vuonna 1977.[2]

Vuonna 1991 Timtšenko nimitettiin Kirišineftekimexport- eli KiNEx-öljynvientiyrityksen johtoon. Hän muutti Suomeen Urals Finland -yhtiön palvelukseen tekemään öljykauppaa ja sai vaimoineen Suomen kansalaisuuden. Urals toimii nykyään IPP-nimellä ja tunnetaan Helsingin Talissa järjestettävän IPP Open -tennisturnauksen sponsorina.

Vuonna 1997 Timtšenko perusti ruotsalaisen Torbjörn Törnqvistin kanssa Gunvor-öljytreidausyhtiön, joka on nykyään maailman suurimpia alallaan.[3] Timtšenko on myös Venäjän toiseksi suurimman maakaasuyhtiön Novatekin pääomistajia. Vuonna 2008 Timtšenko aloitti vaimonsa kanssa hyväntekeväisyystyön Fondation Nevassa, joka tukee kulttuuriprojekteja Sveitsissä ja Venäjällä, muun muassa Geneven oopperassa.[4]

Timtšenko kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin. Hän omisti Taipalsaarella kesämökin, jolla Putinin kerrottiin vierailleen.[5]

Tammikuussa 2013 Sanoma Magazinesin osaomistama moskovalainen Vedomosti-talouslehti julkaisi artikkelin otsikolla Timtšenko ja KGB, jossa arvuuteltiin Timtšenkon mahdollista vakoojataustaa. Timtšenko itse on kuitannut epäilyt hölynpölynä.[6]

28. kesäkuuta 2013 ilmoitettiin Timtšenkon ostavan osan Helsingissä sijaitsevasta Hartwall-areenasta. Timtšenko on aiemmin yrittänyt ostaa suomalaiset jääkiekkoseurat Espoo Bluesin ja Tampereen Ilveksen.[7] Venäjällä hän on johtokunnan puheenjohtaja KHL-liigassa ja SKA Pietari-jääkiekkoseurassa.[8]

Maaliskuussa 2014 Yhdysvallat asetti Timtšenkon pakotelistalle, jolla olevien henkilöiden Yhdysvalloissa oleva omaisuus jäädytetään ja heille määrätään matkustusrajoituksia. Pakotteet ovat Yhdysvaltain vastatoimi Venäjää ja Vladimir Putinin lähipiiriä vastaan Krimin kriisin seurauksena.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]