Eeva Kilpi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eeva Kilpi (2008)

Eeva Karin Kilpi (o.s. Salo, s. 18. helmikuuta 1928 Hiitola)[1] on suomalainen kirjailija. Kilven tuotanto käsittää 32 teosta, joista osa runoutta ja osa proosaa. Teoksia on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, saksaksi ja englanniksi.

Kilpi syntyi Hiitolassa Laatokan Karjalassa, joka jäi talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Imatran yhteiskoulusta vuonna 1946 ja aloitti samana vuonna opiskelun Helsingin yliopistossa[2] pääaineinaan englanti, estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus sekä sivuaineena taidehistoria.lähde? Kilpi valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1953.[2] Hän toimi englannin kielen tuntiopettajana vuosina 1956–1957 ja ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1959.[1]

Kilpi toimi Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1971–1973. Vuosina 1970–1975 Kilpi toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajana.[1]

Vuosina 1949–1966 Kilpi oli naimisissa runoilija-kustannustoimittaja Mikko Kustaa Kilven kanssa. Heille syntyi kolme poikaa.[1]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilven mukaan hänen tuotannossaan erottuu kolme pääteemaa: evakkokarjalaisuus, ihmissuhteet ja luonto.[3] Evakkokarjalaisuutta hän on käsitellyt muun muassa romaaneissaan Elämä edestakaisin (1964), Elämän evakkona (1983) sekä novellikokoelmassa Noidanlukko (1959).[1] Omaelämäkerralliset muistelmaromaanit Talvisodan aika (1989), Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993) sijoittuvat Hiitolaan, Kolkontaipaleelle, Vuoksenniskalle ja Imatralle.[1] Hänen teoksensa Rajattomuuden aika (2001) on kertomus hänen varhaislapsuudestaan Karjalassa ennen sotia. Kaikissa näissä teoksissa on pohdintaa siitä, mitä on ollut Karjalan menetys ja mitä on unelma sen takaisin saamisesta.

Luonnolla on keskeinen asema lähes kaikissa Kilven kirjoissa ja runoudessa. Novellikokoelma Kuolema ja nuori rakastaja (1986), Häätanhu (1973) ja Naisen päiväkirja (1978) kertovat kaikki ihmisen tai tarkemmin sanottuna naisen suhteesta luontoon jä elämän kiertokulkuun. Kaikissa kirjoissa keski-ikäinen nainen asuu yksin keväästä syksyyn mökissä metsän keskellä ja tarkkailee luonnon rytmiä, kasvua, kukoistusta ja kuolemaa, kuten Kilpikin kesäpaikassa Etelä-Savossa. Välillä naisen kokonaisvaltaisessa luontoon samaistumisen kuvauksessa on mystiikan piirteitä. Kilpi käsittelee teoksissaan myös ihmisen vastuuta luonnosta, onhan hän itse aktiivinen ympäristönsuojelija.

Feminismi on myös tärkeä teema Kilven tuotannossa. Hänen feminisminsä ei ole teoreettista tai ohjelmallista vaan pikemminkin empaattista ja käytännön sanelemaa. Hän kuvaa naisia, jotka pyrkivät itsenäisyyteen miesten ja rahan hallitsemassa maailmassa. Poikkeuksellisen eroottinen naiskuvaus on kirjassa Tamara (1972), joka kertoo seksuaalisesti aktiivisen naisen ja vammaisen miehen suhteesta.[1]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novellikokoelmat
  • Noidanlukko, WSOY 1959 Sarja lapsuudesta, 1959
  • Lapikkaita,WSOY 1966 Kuusi juttua Lapista, 1966
  • Rakkauden ja kuoleman pöytä, moraliteetteja, WSOY 1967
  • Kesä ja keski-ikäinen nainen, WSOY 1970
  • Hyvän yön tarinoita, WSOY 1971
  • Se mitä ei koskaan sanota, WSOY 1979
  • Kuolema ja nuori rakastaja, Kolme kertomusta, WSOY 1986
  • Kootut novellit vuosilta 1959–1986, WSOY 1987
Romaanit
  • Kukkivan maan rannat, WSOY 1960
  • Nainen kuvastimessa, WSOY 1962
  • Elämä edestakaisin, WSOY 1964
  • Tamara, WSOY 1972
  • Häätanhu, WSOY 1973
  • Naisen päiväkirja, WSOY 1978
  • Elämän evakkona, WSOY 1983
  • Unta vain, WSOY 2007 (1973 ilmestyneen Häätanhun "jälkinäytös".)
Muistelmaromaanit
  • Talvisodan aika, WSOY 1989
  • Välirauha, ikävöinnin aika, WSOY 1990
  • Jatkosodan aika, WSOY 1993
    • Muistojen aika. Yhteisnide kolmesta edellisestä kirjasta, WSOY 1998
  • Rajattomuuden aika, WSOY 2001 Kertomus lapsuudesta
Runokokoelmat
  • Laulu rakkaudesta ja muita runoja, WSOY 1972
  • Terveisin, WSOY 1976
  • Runoja 1972–1976, WSOY 1978
  • Ennen kuolemaa, WSOY 1982
  • Animalia, WSOY 1987
  • Laulu rakkaudesta, Eeva Kilven runot, Ellen Thesleffin kuvat, WSOY 1991
  • Kiitos eilisestä, WSOY 1996
    • Laulu rakkaudesta. Kiitos eilisestä, 2000, kolme äänikasettia, runoja
  • Perhonen ylittää tien. Kootut runot 1972–2000, WSOY 2000
  • Kuolinsiivous, WSOY 2012
Esseekokoelma
  • Ihmisen ääni, WSOY 1976
Kuunnelma
  • Uudet jumalat, 1965

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Kalemaa, Kalevi: Kilpi, Eeva (1928–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Kilpi, Eeva WSOY. Viitattu 20.4.2014.
  3. Lindfors, Jukka: Eeva Kilpi - luonto ja evakkokarjalaisuus Elävä arkisto. 26.9.2008. Yle. Viitattu 20.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]