Dionne Warwick

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dionne Warwick

Dionne Warwick (oik. Marie Dionne Warrick, s. 12. joulukuuta 1940 East Orange, New Jersey Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja. Hän aloitti laulamisen gospelmusiikin merkeissä perheensä kanssa, ja 1960-luvulla, valmistuttuaan Hartfordin yliopistosta, hän siirtyi soolouralle, jonka aikana hän on tehtaillut kymmeniä albumeita sekä lukuisia hittisinglejä, joista kaksi on saavuttanut Yhdysvaltain singlelistan ensimmäisen sijan. Warwickin uran parhaat vuodet ajoittuvat 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun, jolloin hän levytti Burt Bacharachin säveltämiä ja Hal Davisin sanoittamia kappaleita.

Hänen taiteilijanimensä Dionne Warwick juontaa siitä, että hänen ensimmäisessä, vuonna 1963 julkaistussa singlessä, hänen sukunimensä Warrick oli kirjoitettu väärin, Warwick. Laulamisen ohella Warwick on myös näytellyt muutamissa elokuvissa. Hän on toisen kuuluisen laulajattaren, Whitney Houstonin serkku.

[muokkaa] Katso myös

  • Dionne Warwickin albumi Friends (1985)

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä